Konetta on aikojen saatossa käytetty selittävänä analogiana melkein kaikelle. Aikana, jona kellokoneistot edustivat teknologisen kehityksen huipentumaa, oli yleistä mieltää niin ruumis (Descartes), ajattelu ja valtio (Hobbes) kuin koko maailmankaikkeuskin (Leibniz) mekaaniseksi laitteeksi. Tietokoneiden kehittyessä keksittiin mieltää myös mieli informaatiota käsitteleväksi mustaksi laatikoksi. Verkottuneiden koneiden aikakaudella meillä on toimijaverkkoteoriaa, neuroverkkoja ja verkkoälyjä. Oli konemetaforien kautta välittyvä kuva todellisuudesta sitten osuva tai ei, on koneilla yhä silmiinpistävämpi rooli nykyaikaisessa elämänmenossa. Siinä missä Orwell povasi jokaiseen huoneistoon audiovisuaalista informaatiota välittävää teleruutua, seuraavat älypuhelimet meitä nyt kaikkialle. Robotit vievät työpaikat, keinoälyt toimittavat talouspoliittisten oraakkeleiden virkaa ja digitalisointihuuma on iskenyt kouluihin ja sote-palveluihin.
Filosofinen kulttuurilehti Paatos julistaa seuraavan teemanumeronsa nimeksi Kone. Kirjoittajilta toivomme omaperäistä, selkeästi ilmaistua ja ytimekästä (noin 20 000 merkkiä välilyönneillä) lähestymistä aiheeseen minkä tahansa asiaproosan lajin kautta. Artikkelin pohjana voi käyttää vaikka opintosuoritusta, kuten esseetä, kandia, gradua tai se voi olla esimerkiksi ensimmäinen väitöskirjaasi liittyvä julkaisu.
Kaikki Paatokseen saapuvat tekstit käyvät läpi editointiprosessin, joten tuotoksen ei tarvitse olla omastakaan mielestäsi julkaisuvalmis lähetettäessä. Paatos myös pidättää oikeuden hylätä suoraan tekstit, jotka eivät perustelluista syistä sovi julkaistaviksi.
Paatos on avoin julkaisu ja tekstit julkaistaan Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin (CC BY 4.0) alla (ks. https://creativecommons.org/licenses/by/4.0/deed.fi)
Lähetä tekstiehdotuksesi tai abstraktisi 28.10.2018 mennessä sähköpostilla osoitteeseen paatos@paatos.fi. Ken uskaltaa ajatella uskaltakoon myös kirjoittaa!
Paatosta voi lukea osoitteessa: http://www.paatos.fi.
Lisää ohjeita kirjoittamiseen löydät osoitteesta: http://www.paatos.fi/ohjeita-kirjoittajille/.