« Paatoksen 10-vuotisjuhlanumero

Liban Sheikh

Historical Materialism on tieteellinen aikakauslehti, joka järjestää vuosittain yhden suurimmista poliittisen taloustieteen konferensseista maailmassa. Konferenssi pidetään Lontoossa ja paikkana oli SOAS University of London. Järjestyksessään neljännentoista konferenssin teemana oli tänä vuonna ”Vallankumous – Pääomaa vastaan vai pääoman vallankumoukset?”. Tapetilla olivat perusteellisen yhteiskunnallisen muutoksen mahdollisuudet, näkymät ja taloudelliset reunaehdot nykypäivänä.

Matkustin konferenssiin yhtenä neljästä Tampereen yliopiston opiskelijasta ja kerron tässä tekstissä matkakokemuksistani. Kiinnitän raportissani huomiota erityisesti riisto- ja sortosuhteiden ilmentymiseen sekä sukupuolen, seksuaalisuuden ja etnisyyden risteäviin yhteiskunnallisiin vaikutuksiin. Konferenssi painottui pääosin liberaaleihin kapitalistisiin demokratioihin.

Odotukset ja matka

– Uusi yliopisto, Lontoo ja konferenssipäivät

Odotin matkaltani ennen kaikkea Lontoon kokemista kaupunkina ja maailman suurimpaan poliittisen taloustieteen konferenssiin osallistumista. Erityisesti minua innosti nykypäivän marxilaisen yhteiskuntatieteen tasoon ja tematiikkaan tutustuminen. Lähdin reissuun kaksinkertaisessa kuumeessa: matkakuumeessa ja oikeasti vilustuneena. Lontoossa pääsin hostelliini ilman sen suurempia kommelluksia, vaikka Heathrow’n lentoasemalta Russell Squarelle saapuminen kestikin metron teknisen vian vuoksi noin 1,5 tuntia. Kaupungista välittyi mutkaton tunnelma kiitos ystävällisten ihmisten, ja tunsin oloni tervetulleeksi. Heti ensimmäisenä iltana virittäydyin konferenssin tunnelmaan huomatessani sattumalta läheisen korttelin seinässä Vladimir Ilyich Ulyanovin muistolaatan. Lontoo näytti myös ikävämmät puolensa, sillä kaupungilla näkyi kodittomia ihmisiä, kerjäläisiä ja taskuvarkaita. SOAS-yliopistolla Russel Squarella oli lämmin ja syksyinen tunnelma. Kampusrakennukset olivat isoja, arkkitehtuuri vanhaa, sisätilat värikkäitä ja ihmiset iloisia. SOAS:n ylioppilaskunnan toiminta oli aktiivista ja seiniä koristivat iskulauseet ja radikaalien ajattelijoiden kuvat. Opiskelijatoiminta oli vireää ja poliittisuus monimuotoista.

Suunnatessani ensimmäisenä päivänä pienen suomalaisen matkaseurueeni kanssa kohti kampusaluetta olivat odotukseni korkealla. Olin innostunut etenkin suurten ajattelijanimien ja opiskelutaipalettani viitoittaneiden tutkijoiden näkemisestä: David Harvey, Anwar Shaikh ja monet muut. En osannut aavistaa, että jotkut heistä näkisin aivan lähietäisyydeltä ja osa tutkijoista uupuisi kokonaan paikalta. Odotin konferenssin seminaareilta myös vahvaa poikkitieteellisyyttä ja alueellista vaihtelevuutta. Konferenssi olikin lopulta yllättävän kansainvälinen, sillä tutkijoita oli lähestulkoon ympäri maailmaa. Seminaariaiheiden runsas tarjonta ja globaali kattavuus saattoivat kuitenkin osaltaan tehdä sokeaksi lähietäisyyden ongelmille. Seminaari olisi kaivannut itsereflektiivisyyttä. Esimerkiksi rasismia ja taloussuhteita käsittelevien Black Marxism -paneelien yleisöissä oli vain muutama näkyvästi etniseen vähemmistöön kuuluva henkilö, mikä oli mielestäni kummallista. Radikaali systeemiajattelu ei myöskään ulottunut käytäntöön, kun kyseessä oli etnisyys ja luokkasuhteiden huomioiminen aihetta käsittelevissä työpajoissa; niissä esiintynyt tutkijakunta oli all white. Kun kokoonpanot olivat tällaiset, ei liene ihme, että osa esitelmistä liikkui hyvin abstraktilla tasolla ja oli irrallaan suoraan vähemmistöjen elinehtoja koskevista kysymyksistä.

Feminismiä käsittelevissä Feminist stream -paneeleissa keskustelu oli sen sijaan onnistunutta. Antikapitalistisen talouskritiikin ja naisten emansipaation yhteydet tulivat paneelissa hyvin esille. Istuntoihin osallistui asiantuntijoita monista etnisistä ja maantieteellisistä taustoista, mikä kertoo feministisen ajattelun monimuotoisuudesta ja reflektiivisestä perinteestä. Seuraavaksi referoin paneelikeskustelua, joka käsitteli yhteiskunnallisen sorron ja taloussuhteiden risteymäkohtia.

Sukupuoli, valta, etnisyys ja taloussuhteet– patriarkaatin ja valkoisen kapitalismin vankka liitto

Roundtable for the Marxist Feminist Stream
Marxist Feminism Today: Revolution, Reproduction and Resistance
Osallistujat: Thithi Bhattacharya, Angela Dimitrakaki, Sara Salem ja Sara Farris
Puheenjohtaja: Svenja Bromberg

Bhattacharya:
Feminismin tulee olla parhaaksi 99 prosentille maailman naisista. Hallitsevan luokan feminismi, joka kytkeytyy yhteen muiden dominoivien diskurssien kanssa, ei palvele tätä tarkoitusta. Hallitsevan luokan feminismiä on esimerkiksi niin kutsuttu lean-in-feminismi, jolle sorrosta ja riistosta vapautuminen kulkee käsi kädessä uusliberalistisen markkinatalouden kanssa. Haastamisen sijasta lean-in-feminismi juhlii uusliberalismia. Eriarvoisuutta tuottavaa ja riiston varaan rakentuvaa talousmallia juhlistavassa markkinafeminissä huomio kiinnitetään pinnallisiin mittareihin, kuten siihen, kuinka moni nainen istuu suuryhtiöiden johdossa tai on yliopiston professorina. Kamppailu sukupuolisen tasa-arvon edistämiseksi ei voi kuitenkaan tapahtua vain sukupuolen ympärillä ja erillään muista yhteiskunnallisista suhteista. Keskeinen marxilaisen feminismin kysymys ei ole se, mitä on sukupuoli tai miten tuotantosuhteet ovat sukupuolittuneita ja mikä on niiden suhde  palkkaeriarvoisuuteen. Marxilainsen feminismin näkökulmasta olennaisinta on se, mitkä elämänmahdollisuudet naisilla yleensä kapitalistisessa yhteiskuntajärjestelmässä on. Abstrakti puhe emansipaatiosta ei riitä, vaan feminismin on oltava antikapitalistisen projektin ytimessä ja sen ympärillä. Vapaus ei tule kapitalismia tukemalla. Samalla marxilainen perspektiivi antaa välineitä tarkastella lisääntymisen ja kotitöiden kaltaisia ilmöitä yhteiskunnallisina kysymyksinä kiinnittämällä huomiota muun muassa siihen, miten sosiaalinen sekä taloudellinen tuotanto yhdistyvät marginalisoitujen naisten elämissä.

Dimitrakaki:
Se, mitä tarkoitetaan marxilaisella feminismillä on valtava kysymys. Marxilainen feminismi ei kuitenkaan ole vain niin kutsutun porvarillisen feminismin vastakohta vaan enemmän ja jotain muuta. Marxilainen feminismi murtaa feminismien sisäisiä rajoja ja neuvottelee niitä uusiksi. Feminismi tekee huonoa työtä tyytyessään monistamaan ja nimeämään ilmiöitä, joihin liittyviä ongelmia se ei kykene ratkaisemaan. Eriarvoisuus ja riisto pitävät sisällään ristiriitoja, jotka olisi analyyseissa otettava huomioon maton alle lakaisemisen sijaan. Marxilaisen feminismin tulisi ennen kaikkea käsitellä ristiriitoja ja vastakohtaisuuksia: niitä historiallisia suhteita, joiden kautta epäkohdat rakentuvat ja jota kautta ne tulisi problematisoida. Yleisö nauroi Dimitrakakin kevennykselle, kun tämä antoi esimerkkinä eräänä näkyvistä ristiriidoista sen, että marxilaisesta feminismistä puhumalla saa luentosalin täyteen miehiä. Yhtenä feministisen aktivismin haasteena on se, aiheuttavatko osallistujat enemmän hyvää vai haittaa edistämälleen aatteelle. Uusliberalistinen poliittinen ilmapiiri kun on mitä on.

Salem:
Intersektionaalisuuden juuret ovat mustassa feminismissä ja ns. kolmannen maailman globaalissa feminismissä. Aihetta käsittelevät historiikit sivuuttavat usein feministisen ajattelun kyvyn problematisoida monet eriarvoisuuden muodot, joita naiset elämässään kohtaavat. Esimerkiksi Egyptissä 1950-luvulla paikalliset feministit ajattelivat imperialististen rakenteiden katsottiin olevan sorron ytimessä, minkä Angela Davis pani vierailullaan merkille. Itä- ja Keski-Aasiassa on myös hyvin mielenkiintoisia perinteitä marxilaisessa tutkimuksessa, vaikka sitä ei lännessä ole nähty tai otettu huomioon. Tärkeää geopoliittisen kontekstin huomioimisessa olisikin nostaa esille se, kuinka solidaarisuus voi rakentua eri maiden siskojen ja sorrettujen välille. Uudenlaisten sukupuolten kuvittelemisen lisäksi tulisi ajatella uudenlaisia feminismejä. Tai uudenlaista feminististä projektia maailmanlaajuisesti. Marxilaisen feminismin kritiikki voisikin monin tavoin rakentaa ja tukea kriittistä analyysia risteävistä sorroista. Intersektionaalinen marxistinen feminismi ammentaa paljon materiaalisesta sukupuolen analyysista. Se myös mahdollistaa ylirajaisen feministisen liikehdinnän, kun globaalit materiaalisen eriarvoisuuden muodot tuovat  kapitalistiset ja uuskolonialistiset valtasuhteet näkyville.

Yleistä keskustelua

Onko feminismin ja marxismin välillä jännitteitä?

Farris:
Kyse ei ehkä ole niinkään jännitteestä kuin siitä, että järjestettäessä ja toivottaessa työryhmien kokoonpanoja tutkijat yleensä toivovat pääsevänsä ryhmään, jonka jäsenet tukivat heidän kanssaan samaa teemaa. Queer-marxistista poliittisen talouden tutkimusta ei ehkä itsessään ole kovin paljon. Sara Farris ei kuitenkaan puhuisi jännitteistä tässä tilanteessa.

Bhattacharya:
Klassinen marxilainen tutkimus osoittaa, että termit sorto (oppression) ja riisto (exploitation) eivät ole erillään, eikä tällöin toinen viittaa vain luokkasuhteisiin ja toinen vain sukupuoleen, etnisyyteen tai toimintakykyyn pohjautuviin herruussuhteisiin. Esimerkiksi Lenin käyttää teksteissään ilmaisuja exploitation of women, jolloin niiden teoreettinen erottelu ei ole käytännössä kovin järkevää. Sukupuoli on tuotantosuhteiden ytimessä ja sorron sekä riiston suhteet ovat dialektisia. Mitään kamppailua ei käydä muista yhteiskunnallisista muutoksista riippumatta.

Dimitrakaki:
Siitä ei varmasti ole erimielisyyttä, että patriarkaalisia yhteisöjä on ollut olemassa ennen kapitalistista tuotantomallia. Kysymys kuuluukin, kuinka sitä tulisi käsitellä osana marxilaista feminismiä ja mikä asema patriarkaatilla ja kapitalismilla on suhteessa toisiinsa, eli lyhyesti sanoen, miten ne ruokkivat toisiaan.

Miten #Metoo-kampanjaan tulisi reagoida marxilaisen feminismin näkökulmasta?

Dimitrakaki:
On tärkeää saada muutoksen politiikka vetoamaan massoihin, eli siihen 99 prosenttiin ihmisistä, joiden solidaarisuuden osoitus tapahtuu turvallisesti heidän elämänehtojensa sisällä. Esimerkkinä voisi toimia se, että menemme  vaateostoksille ja yritämme tehdä tiedostavampia ostopäätöksiä: vaikka tiedostamme, että työläisiä riistetään, tarvitsemme siitä huolimatta vaatteita.

Bhattacharya:
Taloudellisella riippuvuudella ja seksuaalisilla hyökkäyksillä on tutkitusti vahva yhteys. Sen takia julkinen hyväksikäyttäjien häpäiseminen ei riitä, vaan tarvitaan vahvoja institutionaalisia muutoksia. Seksuaalista häirintää haastaa kaikista tehokkaimmin se, että sukupuolten väliset valtasuhteet ovat tasavertaisemmat, jolloin ahdistelun uhri kykenee haistattamaan ahdistelijalleen ja kävelemään tilanteesta pois. Tämä harvemmin onnistuu nykytilanteessa, sillä ahdistelun uhrit pelkäävät seuraamuksia, jotka usein ovat taloudellisia ja uhkaavat yksilön toimeentuloa.^[1]

Usein kapitalismia haastavia liikkeitä ovat koordinoimassa vähävaraiset naiset. Tällöin puhutaan työväenluokasta yleisten luokkasuhteiden sijaan. Pitäisikö samalla tavoin puhua myös miesvallasta pelkän patriarkaatin sijaan?

Dimitrakaki:
Vallasta on hyvä puhua konkreettisin, ei abstraktein termein. Feminismissä eräs loistava tapa vallan konkretisoimiseksi on ollut kääntää katse hallitseviin ja etuoikeutettuihin tahoihin, kuten maskuliinisuuteen ja sen vaikutuksiin yksilön sekä yhteisön elämälle. Haaste on kuitenkin määritellä, missä valta ja etuoikeudet kulloinkin sijaitsevat.

Bhattacharya:
Kaikki identiteettipolitiikka on materiaalista. Ongelma on se, että väitetään, ettei kapitalismi pohjaudu sukupuolittamiseen tai etniseen sortoon eli heteroseksismiin ja rasismiin. Tällöin taloutta teoretisoidaan erillään konkreettisista yhteiskunnallisista olosuhteista. Tämä on ongelma identiteetti- ja luokkapoliittisissa kommenteissa ja fragmentoituneissa kamppailuissa. Jopa kastijärjestelmä pohjautuu niihin sosiaalisiin käytäntöihin ja materiaalisiin olosuhteisiin, tilan hallintaan sekä tuotantoon, joilla tämä hierarkia tuotetaan. Materiaalinen ja sosiaalinen hyvinvointi ovat perustavalla tavalla kytköksissä.

***

Konferenssi nosti aikamme suurimpien kysymysten kärjeksi luontosuhteemme sekä sosiaalisen transformaation kohti kestävämpiä yhteiskuntamuotoja. Puhetta oli niin ekologisesta marxismista kuin feminismistä, mikä lämmitti yhteiskunnallisen alan opiskelijan mieltä. Aikana, jolloin taloudella ja sen kasvusta puhumisella perustellaan enemmän tai vähemmän kaikkia poliittisia päätöksiä, kriittinen näkökulma on tarpeellinen ja taloustieteellinen osaaminen suuri voimavara.^[2]