Jan Forsman

Odysseus rahamaailmassa – Näkemyksiä elokuvasta Cosmopolis

Ihminen nousee yhden sanan myötä ja kaatuu yhteen tavuun.1

David Cronenbergin uusimmassa elokuvassa Cosmopolis (2012) 28-vuotias nuori monimiljonääri Eric Packer lähtee modernille odysseialle ruuhkaisen Manhattanin läpi huippuvarustellussa limusiinissaan. Matkan aikana hän tapaa ja keskustelee useiden kapitalismin linnoituksen merkkihenkilöiden kanssa, yrittää suurella riskillä kontrolloida rahamarkkinoita, lähtee välillä limusiinista syömään ja harrastamaan seksiä, sekä tarkastuttaa itsensä lääkärillä. Matkan aikana tulee vastaan useita hidasteita; presidentin autosaattue, raju mielenosoitus sekä rap-tähden hautajaiset. Lopulta Eric kuitenkin pääsee kohteeseensa, parturiin toiselle puolelle kaupunkia, jossa leikkauttaa tukkansa. Mutta matka on muuttanut häntä. Paitsi, että hän on menettänyt koko omaisuutensa, on hän muuttunut myös ihmisenä. Parturin jälkeen hän käykin vielä tapaamassa yhtä ihmistä lisää. Ihmistä, joka haluaa tappaa hänet.

Cronenbergin elokuva on uskollinen visualisointi Don DeLillon samannimisestä kirjasta (2003), jossa DeLillo kuvaa yhteiskuntaa, rahaa, kapitalismia sekä rahan ja kapitalismin valtaa yhteiskunnassa. Mutta pinnan alta löytyy kuitenkin myös syvempiä teemoja, joihin myös Cronenbergin visualisointi tarttuu.

DeLillo tekee kirjassaan Eric Packerista hyvin perinteisen sosiopaatin muotokuvan, joka muistuttaa Bret Easton Ellisin Amerikan Psykon päähenkilöä monella tavalla. Eric on narsistinen, ulkonäkökeskeinen ja todella kylmä ja etäinen henkilö; niin kylmä ja etäinen, että edes lukija ei tunnu saavan tästä missään kohtaa otetta. Cronenberg tekee samoin elokuvassaan, jossa Ericin roolissa on nuori supertähti Robert Pattinson. Jättämällä Ericin tarkoituksella etäiseksi Cronenberg on samalla jättämättä katsojalle oikeastaan minkäänlaisia samastumisen mahdollisuuksia. Cronenbergin etäinen ohjaustyyli sopiikin elokuvan teemaan hyvin ja jokainen kohtaus tuntuu kuin sitä katselisi todella pitkän matkan päästä.

Matkalla parturille Eric kohtaa ja käy keskusteluja useiden ihmisten kanssa. Mielenkiintoisella tavalla jokainen hahmo, jonka Eric matkallaan tapaa on yhtä etäinen ja vaikeasti samastuttava kuin hän itse. Elokuvassa kyseisiä henkilöitä esittävät monet kuuluisat niminäyttelijät, kuten Juliette Binoche. Mutta koska jokainen tapaaminen on niin lyhyt ja koska jokainen näyttelijä esittää roolinsa yhtä etäisenä, yhdestäkään hahmosta ei saa kunnolla otetta. Koska hahmoja kuitenkin esittävät tutut kasvot, ovat henkilöt etäisyydessään kuitenkin jollain tavalla myös jokapäiväisiä. Tuntemattomia, mutta silti tuttuja.

Lukuisten henkilöiden lisäksi Eric törmää matkallaan myös useisiin hidasteisiin. Näistä suurimman huomion saa taloutta ja kapitalismia vastaan osoitettu mielenosoitus, jonka keskelle Eric limusiineineen jää. Eric seuraa mielenosoitusta autonsa suojista, samalla kun mielenosoittajat tuhrivat ja sotkevat hänen kulkuvälinettään parhaansa mukaan. Valotaululla kulkee samalla Marxin kommunistista manifestia mukaileva teksti, joka summaa hyvin yhteen sekä mielenosoituksen, kuin itse elokuvankin ydinajatuksen: Aave kummittelee maailman yllä. Kapitalismin aave.2 Mielenosoitus kestää aikansa, kunnes päättyy ja Eric pääsee taas jatkamaan matkaansa.

Ericillä tuntuu olevan suorastaan pakonomainen tarve manipuloida kaikkea ympärillään. Tämä näkyy paitsi hänen suhteissaan toisiin ihmisiin, myös suhteessaan yhteiskuntaan ja markkinoihin. Numeroiden hallinta on hänelle melkeinpä pakkomielle, mikä näkyy esimerkiksi pakonomaisena tarpeena tiedustella kohtaamiensa ihmisten ikiä. Kyseinen manipulointi kohdistuu kuitenkin pääsääntöisesti juaniin, (kirjassa jeniin) jonka liikkeitä Eric pyrkii parturimatkansa aikana kontrolloimaan ja arvioimaan. Juan osoittautuu kuitenkin liian kaoottiseksi, eikä Eric kykene sitä hallitsemaan. Hän menettää rahamarkkinapelillään koko omaisuutensa.

Omaisuuden menetys tuhoaa koko Ericin maailman, mutta samalla myös oudosti vapauttaa hänet ja hän ryhtyykin tarkoituksellisen itsetuhoiseksi. Kyseinen itsetuhoisuus kulminoituu lopussa, kun Eric tieten tahtoen etsii käsiinsä miehen, joka haluaa tappaa hänet. Mies, joka haluaa tulla tunnetuksi nimellä Benno Levin, käy Ericin kanssa sekä elokuvan että kirjan mielenkiintoisimmassa kohtauksessa pitkän filosofisen keskustelun rahasta ja yhteiskunnasta sekä elämästä ja kuolemasta.

Benno ilmentää köyhää alaluokkaa yhtä lailla kuin Eric ilmentää rikasta yläluokkaa, vihaten Ericia pelkästään siksi, että tällä on kaikki mitä hänellä itsellään ei ole. Benno lainaakin Augustinuksen kuuluisaa lausahdusta ”Minusta on tullut arvoitus itselleni” (kirjassa yhteydet Augustinukseen tulevat vielä selkeämmin esiin DeLillon keskittyessä aina välillä kuvaamaan otteita Bennon päiväkirjasta otsikolla Benno Levinin Tunnustukset). Lausahdus sopii oikeastaan kehen tahansa elokuvan hahmoista, erityisesti juuri Ericiin. Eric on matkan aikana menettänyt niin omaisuutensa, kuin itsensäkin. Mutta sen sijaan, että kokisi kaipausta entiseen, hän kokee itsensä aivan uudella tavalla vapaaksi, mikä juuri kuvastuu itsetuhoisuudessa.

Ericille on aikaisemmassa lääkärintarkastuksessa ilmennyt, että hänen eturauhasensa on epäsymmetrinen. Tämä on jotain, jota hänen on selvästi vaikea ymmärtää; asia, jolle hän haluaa löytää syyn. Epäsymmetrinen eturauhanen on särö hänen symmetrisessä, kontrolloidussa maailmassaan. Mutta, kuten Benno Ericille myöhemmin selittää, epäsymmetriselle eturauhaselle ei ole syytä:

Sinä etsit symmetriaa, kaunista harmoniaa, samankaltaisia osia, yhtäläisiä puolia. Minä tiedän sen. Minä tunnen sinut. Mutta sinun olisi pitänyt jäljittää jenin poikkeamia ja omituisuuksia. Pientä omituisuutta. Epämuotoisuutta. [– –] Vastaus on juuri siinä, sinun ruumiissasi, sinun eturauhasessasi.3

Ericin yritys löytää syytä eturauhasensa epäsymmetrialle on aivan yhtä tuhoon tuomittu kuin hänen yrityksensä kontrolloida rahamarkkinoita. Elämää ei pysty kontrolloimaan, ja tämän ymmärrettyään Eric lähtee odysseiansa viimeiselle etapille, kohti omaa kuolemaansa.

Suurin ero DeLillon kirjan ja Cronenbergin elokuvan välillä onkin juuri siinä, kuinka Eric omaisuutensa menettää. Kirjassa Eric tekee kauppaa ja yrittää hallita markkinoita isolla riskillä ja menettää kaiken. Mutta sen sijaan, että omaisuuden menettäminen romahduttaisi hänet, toimii se pikemminkin puhdistavasti, suoranaisena katharsiksena. Eric kokee uudenlaista vapautta ensimmäistä kertaa ja tämä vapaus saa hänet syöksymään syvemmälle itsetuhoon. Elokuvassa katsojalle ei näytetä suoraan missä kohtaa Eric omaisuutensa menettää ja pikemminkin vaikuttaa, että Eric menettäisi omaisuutensa tarkoituksella. Siinä missä DeLillon kirjassa Eric ottaa liian ison riskin ja häviää siksi omaisuutensa, tuntuu Cronenberg viittaavan elokuvassaan vahvasti siihen, että omaisuuden menettäminen olisi Ericiltä täysin tietoinen teko vapautumisen saavuttamiseksi ja lopullisen itsetuhon käynnistämiseksi.

Cronenberg on tunnettu siitä, että hänen elokuvansa usein kuvaavat sairautta ja muutosta. Selkeimpänä esimerkkinä tästä on Kärpänen (1986), jossa päähenkilön metamorfoosi hyönteiseksi toimii yhtä lailla metaforana tappaville sairauksille kuin myös puberteetille. Cronenberg käsitteleekin sairautta enemmän henkilökohtaisen muutoksen laukaisijana kuin ratkaistavana ongelmana, todeten eräässä haastattelussa vuodelta 1989:

Your state of mind instantly influences the entire biochemistry of your body, your neurology, everything. When you get nervous and excited and the adrenaline shoots in there-whatever. The two are completely integrated and interdependent. In order to look at that and see how far you can go one way or another-that's one of the things I'm doing when I force my characters to transform. [– –] But because of our necessity to impose our own structure of perception on things we look on ourselves as being relatively stable. But, in fact, when I look at a person I see this maelstrom of organic, chemical and electron chaos; volatility and instability, shimmering; and the ability to change and transform and transmute.4

Cosmopoliksessa kyseisen taudin paikan ottaa kapitalismi; raha ja valta, niiden oleminen ja niiden menetys. Elokuva kuvaakin osaltaan yhden miehen matkaa kapitalismin sydämessä, sekä muutosta, jonka se hänessä aiheuttaa yhden päivän aikana. Ericin limusiini, joka mielenosoituksen aikana on liattu ja maalattu täyteen graffitteja, kuvastaakin ulkoisesti samaa muutosta, jonka Eric käy henkisesti. Limusiini on kuin metafora Ericin minuudesta; liattu ja sotkettu yhden matkan aikana läpi Manhattanin.

Cronenberg luo elokuvassaan Ericistä etäisen sosiopaatin, joka on samalla kuitenkin hahmona kiinnostava. Toisaalta tähän on vaikea saada kosketuspintaa, mutta toisaalta hän on kiinnostava juuri kyseisen tavoittamattomuuden vuoksi. Tämä dikotomia onnistuu myös osittain Pattinsonin avulla, joka taitavasti yhdistelee roolissaan obsessiivisuutta ja maanisuutta hahmoon, joka elokuvan myötä kadottaa itsensä. Tosin Cosmpoliksen kohdalla on vaikea sanoa, johtuuko hahmon onnistuneisuus hänen lahjoistaan vai Cronenbergin nappiin menneestä näyttelijävalinnasta. Joka tapauksessa on vaikea keksiä toista nuorta näyttelijää, joka Ericin monitasoisen hahmon onnistuisi samalla tavalla välittämään.

Cronenberg luo oivallisesti DeLillon maailman valkokankaalle, säilyttäen saman etäisyyden niin hahmoissa kuin tilanteissakin, mutta silti katsoja jää elokuvan jälkeen helposti kylmäksi. Tämä voi tosin olla täysin tarkoituksenmukaista. Ericin nykypäivän odysseia rahamarkkinoiden myllerryksessä on vaikeasti lähestyttävä, mutta dialogisesti rikas ja monitasoinen kokonaisuus, jonka Cronenberg pitää tietoisesti kaukana katsojan hyppysistä. Erilaiset hahmot tulevat ja menevät, ja heidän samaistumattomuuttaan vain korostaa heidän vähäinen aikansa elokuvassa. Ericin yksinäisyys kaikkien ihmisten ja kaiken materian keskellä tulee selväksi. Ja kun katsoja itsekin seuraa tapahtumia etäältä, ei tämäkään ole varsinaisesti matkakumppani, vaan jälleen yksi sivustaseuraaja Ericin tiellä romahdukseen ja itsetuhoon.

Viitteet

Kirjallisuus