Jere Jokinen

Karma ja psyykkinen kausaatio joogafilosofiassa

Intialaiselle filosofialle ja kulttuurille keskeinen karman1 käsite ja siihen kytkeytyvä laki tai periaate on popularisoitunut jossain muodossa tutuksi myös laajemmassa maailmassa. Tämän opin mukaan kaikilla teoilla on tulevia seurauksia tekijälle itselleen. Karmassa on siis kyse jonkinlaisesta kausaatiosta, syy- ja vaikutussuhteesta. Bruce Reichenbachin analyysissa ”karminen kausaatio” erottautuu kuitenkin universaalista kausaatiosta merkittävin tavoin. Karmiset seuraukset kohdistuvat teon tekijään itseensä, ja lisäksi näiden seurausten luonne riippuu ratkaisevasti tekijän intentiosta tai asenteesta. 2

Usein karminen kausaatio on ymmärretty ”moraalisena kausaationa”. Mikäli tällainen laki vallitsee, saa paha palkkansa ja vastaavasti hyvistä tai hyveellisistä teoista koituu luonteensa mukaisia seurauksia tekijälleen.3 Lisäksi karman oppi kytkeytyy intialaisen tradition puitteissa tyypillisesti ajatukseen sielunvaelluksesta ja uudelleensyntymien kehästä. Jos esimerkiksi tässä elämässäni satun syntymään ”huonoihin” olosuhteisiin, on tämä ymmärrettävä rangaistukseksi aiemmissa elämissäni tekemistäni ”pahoista” teoista.

Sulkeistan tässä karman käsitteeseen kytkeytyvät ajatukset moraalisesta kausaatiosta ja sielunvaelluksesta, ja sen sijaan tarkastelen karman opin psykologisempaa tai kokemuksellisempaa tulkintaa. Tällainen käsitys karmasta nousee esille erityisesti Patañjalin joogafilosofiassa 4. Shyam Ranganathan luonnehtii Patañjalia kenties kaikkien aikojen ensimmäiseksi psykoanalyytikoksi tämän käsittäessä Sigmund Freudin tavoin nykyiset kokemuksen tilat sidonnaisina menneisiin tiloihin 5. Joogafilosofiassa painottuu erityisesti toimintaan johtavien halujen tai motivaatioiden kokemushistoriallinen syntyperä. Menneet tekoni ja kokemukseni rakentavat niitä halujani, joiden mukaan tänään toimin 6.

Harold Coward esittääkin, että Patañjalin joogafilosofisessa karmakäsityksessä muisti ja motivaatio nähdään länsimaisen psykologian tavoin vahvasti toisiinsa kytkeytyneinä 7. Joogafilosofiassa karma kytkeytyy muistiin siten, että nykyiset kokemukset jättävät alitajuisia tai tiedostamattomia ”muistijälkiä”, samskāroita, joilla on seurauksia tuleville teoille ja kokemuksille. Sanskiritinkielinen termi samskāra on saanut vaihtelevasti sellaisia englanninnoksia kuin ”imprint”, ”impression” ja ”tendency-impression” 8. Käytän tekstissäni Måns Broon (2010) tarjoamaa, mielestäni luontevaa suomennosta ”painautuma”.9

Samskārat eli painautumat ovat siis eräänlaisia kokemusten jättämiä muistijälkiä. Painautumia saatetaan nimittää kokemuksen ylijäämäksi (residue) 10. Kokemuksista jää ”karmiseen varastoon” tai muistiin talteen jotain, joka voi vaikuttaa tuleviin kokemuksiin. Lisäksi painautumille on luonteenomaista niiden tiedostamattomuus tai alitajuisuus 11. Painautumat ovat kokemuksen myötä tiedostamattomaan tallentuneita ”muistijälkiä”, ja joogafilosofinen tiedostamaton on yhtä kuin näiden menneisyydessä tallentuneiden muistijälkien summa 12.

Painautumat tiedostamattomina muistoina

Vaikka painautuman käsite viittaa jonkinlaiseen ”muistijälkeen”, se kuitenkin eroaa muistelemisen tavoittamista muistoista. Joogafilosofiassa muistot määrittyvät kokijalleen ilmeneviksi muistoiksi 13. Kun esimerkiksi muistelen mennyttä ulkomaan matkaani, ilmenee kokemuksessani kyseistä matkaa koskevia muistoja (ajatuksia, mielikuvia yms.). Painautumat eroavat ilmenevistä muistoista siinä, että ne eivät itsessään ilmene, niitä ei voida tietoisesti tavoittaa 14. Täten muistoja saatetaan nimittää tietoisiksi käsityksiksi ja painautumia alitajuisiksi (tai tiedostamattomiksi) käsityksiksi 15. Lisäksi ilmenevien muistojen voidaan sanoa olevan olemassa ainoastaan painautumien ansiosta 16. Voin esimerkiksi muistella mennyttä ulkomaan matkaani sen johdosta, että alun perin kokiessani nyt muistamiani, menneitä kokemuksiani ne ovat jättäneet mieleeni painautumia, muistijälkiä.

Koska painautuman käsite ei itsessään viittaa mihinkään ilmenevään, on siihen syytä suhtautua teoreettisena apuvälineenä. Joogafilosofiselle ja psykoanalyyttiselle ajattelulle keskeistä on se, että kokemus yleensä ja toiminnan motivoituminen erityisesti – ei ainoastaan muistelemisen aktiviteetti – ovat menneiden kokemusten ehdollistamia tai ”värittämiä”. Painautumista on siis mielekästä puhua aina, kun menneiden kokemusten voidaan olettaa tavalla tai toisella vaikuttavan nykyisiin kokemuksiin, ajatuksiin tai tekoihin.

Kuten Mishra painottaa, painautumat eivät ole ainoastaan ”mieli-ainekseen painautuvia staattisia leimoja”, vaan ne ovat voimia tai haluja 17. Ehkäpä täsmällisemmin ilmaisten: kokemusten synnyttämät painautumat ovat alkuperiä haluille ja muille toimintaan ajaville voimille. Olennaista joogafilosofiselle muistikäsitykselle on siis se, että kokemuksen jättämät ”mentaaliset jäljet” eivät ole ainoastaan muistoja mahdollistavia jälkiä menneistä kokemuksista ja teoista, vaan ne myös johtavat tuleviin tekoihin 18. Nykyiset haluni ja tekoni kumpuavat menneiden kokemusteni jättämien jälkien hedelmöittämältä perustalta, ja täten tekoihini johtavien halujeni syntyperänä on olennaisesti kokemus. Saatan esimerkiksi nyt kokea halua syödä suklaata, koska olen jo menneiden kokemusteni myötä mieltynyt sen makuun.

Painautumien luonteelle katsotaan olevan merkittävää niiden tiedostamattomuus tai alitajuisuus. Tiedostamattoman tai alitajuisen käsitteet ovat paitsi suosittuja myös epämääräisen monimerkityksisiä. Kuten todettua, mielestäni painautumaan on syytä suhtautua teoreettisena, käsitteellisenä välineenä. Painautumien opin mukaan menneillä kokemuksilla on kausatiivisia vaikutuksia sille, miten asiat nykyään hahmottuvat subjektin kokemuksessa. Painautumien tiedostamattomuus näyttääkin merkitsevän ennen kaikkea sitä, että meillä ei ole tyhjentävää ja käsitteellisesti jäsenneltyä tietoa kaikista menneiden ja nykyisten kokemusten välisistä kausatiivisista yhteyksistä.

Tällaista ”tiedostamattomuutta” onkin ehkä aiheellista nimittää ennemmin tietämättömyydeksi. Saatan esimerkiksi pelätä hämähäkkejä siten, että pelkoni motivoi minua surmaamaan hämähäkin sellaisen kohdatessani. Pelkoni kokemus itsessään ei ole tietoisuudeltani tai kokemukseltani piilossa. Pelkoa kokeakseni minulla ei kuitenkaan tarvitse/täydy olla minkäänlaista tietoisuutta pelkoni kokemushistoriallisesta syntyperästä.

Voi esimerkiksi olla niin, että hämähäkkeihin kohdistuvan pelkoni alkuperänä on jokin varhainen lapsuuteni kokemus. Lienee kuitenkin usein syytä olettaa, että emotionaalisten ja muidenkin kokemusten muodostumisen aiheuttajat ovat lukuisat. Riippumatta vaikuttavien tekijöiden lukumäärästä saatan kuitenkin olla täydellisen tietämätön näiden psyykkisten (tai karmisten) kausatiivisten suhteiden luonteesta aivan samoin kuin voin olla tietämätön maailmaa koskevista fysikaalisista kausatiivisista suhteista.

Tekeminen vs. kokeminen

Karman opin yleisimpien muotoilujen mukaan nimenomaan teoilla on vaikutuksia tekijäänsä 19. Muistijälkiin kytkeytyvän psykologisen tulkinnan puitteissa katson kuitenkin aiheelliseksi suhtautua kokemuksiin tekemisiä ensisijaisempana karmiselle kausaatiolle. Kokemukseni ja suhtautumiseni ovat muun muassa ruumiin liikkeideni ja maailman ”objektiivisesti havaittavien” tapahtumien sijaan ratkaisevia sille, miten asiat vaikuttavat mieleeni, muistiini ja tuleviin kokemuksiini.

Toisaalta on aiheellista huomauttaa, että intialaisessa ajattelussa intentiot (aikomukset) eivät erotu teoista siinä mielessä, että myös ajattelu ja muut psyykkiset prosessit voidaan käsittää toiminnaksi. Ajatteleminen on toimintaa, joka johtaa ”ulkoisiin”, ruumiillisiin tekoihin.20 Esimerkiksi päätöstä tehdessäni saatan harkitsemalla punnita eri vaihtoehtojen hyviä ja huonoja puolia. Harkintaprosessieni tuloksena tulen toimimaan tietyllä tavalla.

Syntyneet painautumat ovat joka tapauksessa vahvasti subjektiivisia ja kokemuksellisia. Painautumat saavat alkunsa ”mielen liikkeistä”21 tai ”mentaalisesta aktiviteetista”22 (vṛtti). Tulkitsen tässä yhteydessä ”mielen liikkeiksi” tai ”mentaaliseksi aktiviteetiksi” luonnehditun sanskritinkielisen termin vṛtti merkitsevän kattavasti kaikkea, mitä koen, mikä ilmenee minulle, on kyse sitten aistimuksista, ajatuksista tai emootioista. Maehle toteaakin yleistäen, että kaikki kokemus synnyttää painautumia 23. Myös Broo kirjoittaa: ”kaikenlainen mielen toiminta jättää mieleen jäljen, painautuman (samskāra)24.”

Kuten muiden muassa Reichenbach painottaa, karminen kausaatio on sidoksissa teon intentioon tai asenteeseen. Toiminnalla on karmisia vaikutuksia, mikäli se toteutetaan ”intohimoisesti” tai välittäen teon seurauksista. Tyypillisen intialaisen ajatuksen mukaisesti teoilla ei vastaavasti ole karmisia seurauksia, mikäli ne toteutetaan ”ilman halua tekojen hedelmiä kohtaan”.25 Saatetaan myös sanoa, että teot ilman intentioita eivät tuota painautumia26. Kokemuksellinen asennoitumiseni, asioista välittämisen tapani, emootioni ja muu vastaava tulee siis ymmärtää ratkaiseviksi tekijöiksi kokemusten synnyttämien karmisten painautumien luonteelle.

Jos esimerkiksi olen ”emotionaalisesti investoinut” tietyn urheilujoukkueen menestykseen, saatan kokea iloa ja pettymystä kyseisen joukkueen voitoista ja tappioista. Mikäli en välitä urheilusta laisinkaan, ei näillä tapahtumilla voi olla samoja vaikutuksia kokemuksiini. Jos täysin tietämättäni astun muurahaisen hengiltä, on teoreettisesti mahdollista, että ”moraalisesti paheellisesta” teostani koituu minulle rangaistus. En kuitenkaan näe syitä olettaa, että mikään tekoni ilman jonkinlaista tietoisuuttani siitä voisi jättää tuleviin kokemuksiini vaikuttavia muistijälkiä.

Teoilla eli karmalla on siis paitsi vaikutuksia maailmaan myös tekijän tuleviin kokemuksiin tai mieleen. Teoillani on myös monia muunlaisia vaikutuksia ”itseeni”. Jos lyön vasaralla sormeeni, voin sanoa omalla toiminnallani tuottaneeni sekä subjektiivisesti kokemuksellisia (kipu) että objektiivisesti materiaalisia (mustelma, luun murtuma) vaikutuksia ”itselleni”.27 Koska karmisessa kausaatiossa painottuu seurausten riippuvaisuus teon asenteesta, ei asenteesta riippumattomia seurauksia tule laskea kyseisen kausaation piiriin. Mustelman syntyminen sormeeni vasaran iskun seurauksena tuskin merkittävästi riippuu tekoni intentiosta tai asenteesta, ja täten kyseessä ei ole ”karminen seuraus”.

Painautumien vahvistuminen ja taipumukset

Patañjalin sūtrissa II.7 ja II.8 tulee ilmi eräs merkittävä painautumien toiminnan mekanismi: miellyttävä kokemus tuottaa kiintymystä ja epämiellyttävä kokemus vastenmielisyyttä 28. Kerran maistettuani suklaata ja sen mausta pidettyäni tulen myös vastaisuudessa sitä himoitsemaan. Koettuani epämiellyttävää nolostumisen tunnetta jossakin esiintymistilanteessa saatan tulevaisuudessa kammota ja vältellä kyseisenlaisia tilanteita.

Karminen kausaatio kytkeytyykin erityisesti halujen ja toiminnallisten taipumusten syntymiseen ja vahvistumiseen. Maehle esittää, ehkä karkeasti yleistäen, että kaikilla kokemuksilla tai mielen tiloilla on taipumus toistua 29. Kokemukset ovat taipuvaisia tuottamaan samankaltaisia kokemuksia 30. Painautumat kytkeytyvätkin toiminnallisiin ja kokemuksellisiin taipumuksiin tai säännönmukaisuuksiin siten, että kertyessään kokemusten jättämät painautumat tuottavat ja vahvistavat taipumuksia eli vāsanoita31.

Tyypillinen karman psykologiaan kytkeytyvä ajatus on, että esimerkiksi vihaisesti reagoiminen vahvistaa taipumusta reagoida vihaisesti myös tulevaisuudessa. Lisäksi vihaisten ajatusten saatetaan katsoa johtavan muihin vihaisiin tekoihin.32 Tässä painottuu jälleen taipumuksia rakentavien painautumien subjektiivinen kokemuksellisuus ja myös se, että ajatuksillani (”psyykkisillä teoillani”) on vaikutuksia sille, millaiseksi tulen. Mikäli toisen sanoista ärsyyntyessäni reagoin vihaisin solvauksin, ovat tuleviin kokemuksiini vaikuttavat ja kyseisen kokemukseni synnyttämät painautumat erilaisia, kuin jos vastaan ärsyyntymiseeni rauhoittamalla mieleni hengitysharjoituksen avulla. Ajatukseni ja kokemukseni siis vaikuttavat siihen, miten tulen ajattelemaan, kokemaan ja toimimaan.

Taipumusten vahvistumisten ja niitä koskevien teoreettisten yleistysten täsmällinen luonne tuskin ovat arkisen kokemuksen valossa täysin ilmeisiä. Löydän kuitenkin omasta kokemuksestani ainakin jonkinlaista tukea toiminnallisten ja kokemuksellisten taipumusten eräänlaisesta vahvistumisesta. Usein on esimerkiksi niin, että kun syystä tai toisesta joudun muuttamaan totunnaisia toimintatapojani, vaatii tottumuksen juurtuminen ”automaattiseksi” ja ”vaistomaiseksi” useita kohtaamisia kyseisen tilanteen kanssa.

Olen työskennellyt tietyssä yliopistoni tietokoneluokassa pääosin viikonloppuisin, sillä se on tietoni mukaan ainoa yliopiston työskentelytila, johon pääsee opiskelijakortilla sisään ajankohdasta riippumatta. Viikonloppuisin ja iltaisin tilan ovi on siis lukossa, ja se aukeaa vilauttamalla opiskelijakorttia lukulaitteen edessä. Kun nyt viime aikoina olen aiemmasta poiketen käyttänyt kyseistä tilaa myös arkipäivisin, olen havahtunut vanhoihin tottumuksiini: asetan edelleen opiskelijakorttini lukulaitteen eteen huolimatta siitä, että ovi ei ole lukittu. Lukuisia kertoja olen pudistanut päätäni oivaltaessani hölmönä jääväni hetkeksi odottamaan oven ulkopuolelle lukon avautumista. Toistuvien kohtaamisten myötä tulen kuitenkin oppineeksi, että oven avautuminen ei edellytä opiskelijakorttia. Kokemukseni tuottavat painautumia, joiden johdosta minulle ei lopulta juolahda mieleenikään kaivaa opiskelijakorttiani esille.

Jokseenkin vastaavanlaista oppimista tapahtunee myös halujen muutosten yhteydessä. Kun olen esimerkiksi lukuisia kertoja nauttinut tietyn makeisen syömisestä, saatan kyllästymisteni myötä lakata haluamasta sitä. Ajan myötä syömiseni ei enää tuota aiempaa tyydytystä tai nautintoa. Halun lopullinen kuolema vaatii kuitenkin aikaa ja kokemuksellista vahvistumista. Huomattuani ensimmäisen kerran jääväni vaille tyydytystä en vielä ole ”kunnolla oppinut”. Elän ehkä toivossa, että seuraavalla kerralla kokemukseni on toinen. Turhautumiseni toistuessa haluni kuitenkin vähitellen kuihtuu pois. Turhauttava mässäilyni jättää painautumia, joiden kertymisen myötä tulen oppineeksi, että kyseinen toiminta ei kannata. Täten, kokemusteni myötä, saatan tulla ”aivopeseytyneeksi” henkilöksi, joka ei enää koe makeanhimoa.

Myös uudelleensyntymien karmisen kehän idea voidaankin ymmärtää psykologisemmin tai kokemuksellisemmin. Voidaan esimerkiksi sanoa, että toimintaan johtavan halun ”elämä” on sen ilmenemistä ja ”kuolema” ilmentymättömyyttä tai ilmenemisen lakkaamista. Kun esimerkiksi haluni syödä mansikoita tulee niiden syömisen myötä täyttyneeksi, se sammuu ja katoaa. Halun kuolema on kuitenkin usein väliaikaista, sillä koittaa uusi hetki ja tilanne, jossa koen jälleen halua syödä mansikoita. Halun ”taipumuksellisuuden” voidaan katsoa merkitsevän juuri sen – jokseenkin säännönmukaista – toistuvuutta. Kokemusten ja tekojen toistuvuutta ilmentävä karminen kehä tulee ylläpidetyksi, kun samoilla vanhoilla tavoilla toimiminen ylläpitää ja vahvistaa tiettyjä taipumuksellisia toimintakaavoja.

Ajatus painautumien vahvistumisesta kytkeytyy kenties kaikenlaiseen oppimiseen – erityisesti tekemällä tai kokemalla oppimiseen. Esimerkiksi Broo toteaa, että syvälliseen keskittymiseen tähtäävien meditaatioharjoitusten myötä ”[m]ielen tapa hajaantua eli kiinnostua samaan aikaan monista erilaisista asioista heikkenee33.” Tässä painottuu tietyn taipumuksen tai taidon kehittyminen sitä harjoittamalla.

Opin keskittämään huomioni tiettyyn asiaan keskittämällä siihen huomioni. Opin polkemaan polkupyörää sitä polkemalla. Opin myös vastustamaan kiusauksia niitä vastustamalla. Toimimalla vastoin jotakin haluimpulssiani tulen toiminnallani ja kokemuksellani tuottaneeksi painautumia. Nyt toteutuva tekoni ja kokemukseni saattavat vaikuttaa tuleviin, vastaavaa halua koskeviin kokemuksiini esimerkiksi vahvistamalla uskoani kykyyni vastustaa kyseistä kiusausta. Monenlaiset ”onnistumisen kokemukset” saattavat vahvistaa uskoa tai luottamusta myös tulevia yrityksissä onnistumisia kohtaan. Mikäli olen impulssia vastustettuani myös tyytyväinen päättäväisyydestäni, saattaa kyseinen kokemus vahvistaa käsitystäni siitä, että näin todella kannatti tehdä.

Painautumat kaiken oppimisen perustana

Mishra esittää, että länsimaisen psykologian käsitteistön lähin vastine painautumalle on ”asenne”. Asenteet ovat painautumien tavoin taipumuksia tai valmiuksia toimia tietyin tavoin. Molemmat ovat myös kokemuksen ylijäämää, jonka myötä tuleva toiminta on ehdollistunutta ja säädeltyä. Asenteet ja painautumat ovat ”ohjaavia, dynaamisia ja altistavia [--] mikäli vastakkaiset voimat eivät heikennä niiden vaikutuksia.”34

En kuitenkaan näe syitä, miksi painautuman teoreettiseen käsitteeseen tulisi suhtautua joogafilosofian tavoin kapeasti, taipumuksellisten halujen muotoutumiseen vaikuttavana tekijänä. Menneet kokemukseni tuskin vaikuttavat ainoastaan toiminnallisten taipumusteni tai käyttäytymisessäni ilmenevien säännönmukaisuuksieni muodostumiseen.

Katson muun muassa aiheelliseksi väittää, että myös vastoin totunnaisia taipumuksiani toimiessani – esimerkiksi ”tahdon voimin” ponnistellessani – menneillä kokemuksillani on merkittäviä vaikutuksia kokemukselleni ja toiminnalleni. Saattaa esimerkiksi olla niin, että nyt himoitessani edessäni tarjolla olevaa suklaalevyä tulen kuitenkin kieltäneeksi himoni, koska mieleeni juolahtaa joskus jo menneisyydessäni kuulemani ja nyt itseäni inspiroiva viisaus: ”Himo on vahvaa vain hetkellisesti”35. Mikäli olen sisäistänyt kyseisen ajatuksen jostain aiemmin kuulemastani tai lukemastani, on aiheellista sanoa menneiden kokemusteni jättämien painautumien vaikuttavan nykyiseen kokemukseeni.

Erityisesti toiminnan ja tahdon vapautta koskevissa jäsennyksissä jätetään usein huomiotta kaikenlaisten tahtojen, ideoiden ja muiden toimintaa määrittävien tekijöiden kokemuksellinen menneisyys. Esimerkiksi tietyn ravintoaineen terveydelle haitalliset vaikutukset voivat vaikuttaa päätökseeni olla pistämättä sitä suuhuni vain, jos jollain tavoin olen oppinut kyseisen informaation. Lisäksi minun täytyy välittää terveydestäni, ja myös kaikenlaisten välittämisten on aiheellista katsoa rakentuvan kokemuksellisen menneisyyden perustalle.

Kun käsitän edessäni olevan esineen merkityksessä ”kahvikuppi”, voin olettaa menneiden kokemusteni ”värittävän” tätä tulkinnallista havaintokokemustani. Olen oppinut suhtautumaan kyseiseen esineeseen esimerkiksi ”särkyvänä” ja tiettyä juomakelpoista nestettä sisältävänä ”astiana”. Ilman oppimisen vaikutuksia mikään aisteille annettu fysikaalinen objekti tuskin saa mitään tulkintaa jonakin tietynlaisena esineenä. Saatan myös säikähtää käteni liikkeen heilauttaessa kuppia, jos olen menneiden kokemusteni myötä ehdollistunut välittämään kupista ja sille koituvista seurauksista tietyin tavoin.

Menneiden kokemusten jättämien painautumien on siis aiheellista katsoa vaikuttavan paitsi haluihin ja taipumuksiin myös muun muassa sellaisiin kokemuksen aspekteihin kuin uskomukset, käsitykset ja emootiot. Myös kaikenlainen ”hiljainen tieto” ja esimerkiksi maailmassa kohtaamiani asioita koskevat odotukseni lienevät mahdollisia paljolti menneiden kokemusteni oppien ansiosta. Saatan odottaa lattialle putoavan kupin särkyvän, koska olen oppinut kyseisenlaiset esineet särkyviksi.

Oppiminen toki toteutuu aina jollakin nykyhetkellä. Jos kuitenkin nyt opin tietyistä terveydelleni haitallisista vaikutuksista, on oppimani jo seuraavalla hetkellä kokemuksellista menneisyyttäni. Jotta oppimani voidaan seuraavalla hetkellä katsoa vaikuttavan päätökseeni ja tekooni, on aiheellista puhua painautumista, jotka jollain tavoin sitovat tuota seuraavaa kokemustani ja ymmärrystäni menneisiin kokemuksiini. Täten painautuman käsitteen ei tule katsoa viittaavaan ainoastaan kauan sitten toteutuneiden kokemusten kausatiivisiin vaikutuksiin. Jatkuvasti virtaavan kokemuksen voidaan katsoa edellyttävän eräänlaista painautumien mahdollistamaa kausaatiota. Esimerkiksi pysyäkseni kärryillä siitä, mitä olen kulloinkin tekemässä, täytyy minun jossain mielessä ”muistaa” tekemiseni.

Myös ajattelun assosiatiivisuuden voidaan olettaa olevan sidoksissa menneiden kokemusten jättämiin painautumiin. Se, mitä ajatuksia mieleeni kulloinkin juolahtaa, kertoo menneistä kokemuksistani. Kaikenlaiset ärsykkeet toimivat ponnahduslautana assosiatiivisesti syntyville ajatuksille. Myös nyt toteutuva ajattelun jatkumoni assosioi jatkuvasti uusia ajatuksia teemansa jatkeeksi. Jo aistimusten nimeäminen edellyttää oppimista ja assosiatiivisuutta. Haistaessani tietyn, makeahkon mutta muutoin vaikeasti itselleni kuvailtavan tuoksun, voin oppimiseni ansiosta todeta: ”Haistan ruusun tuoksun.” Tässä tietty, itselleni tuttu ja menneisyydessäni kohtaamani aistiärsyke assosioituu tiettyyn, oppimaani sanaan (ääneen, kirjainten yhdistelmään tms.).

Lisäksi kielellisen ilmauksen käsittäminen jossakin tietyssä merkityksessä edellyttää menneitä oppeja. Ymmärrän sanojen ja ilmausten merkityksiä, koska kielen käyttöä koskevat menneet kokemukseni ovat jättäneet mieleeni painautumia, jotka mahdollistavat nykyisen ymmärrykseni. Opetellessani vieraan kielen sanastoa, joudun päntäten toistamaan sanalistoja. Pänttäämiseni voidaan katsoa vahvistavan sanojen merkityksiä koskevia muistijälkiäni. Painautumien vahvistumisen myötä mieleeni painuu opettelemani informaatio.

Kun siis painautuman käsite ymmärretään mahdollisimman laajasti, voidaan menneillä kokemuksilla katsoa olevan hyvin monenlaisia kausatiivisia vaikutuksia nykyisiin kokemuksiin. Muun muassa käsityksillä, uskomuksilla, asenteilla, arvostuksilla, haluilla ja emootioilla on aiheellista katsoa olevan kokemushistoriallinen syntyperä. Tällöin on mielekästä puhua kokemusten jättämistä painautumista, jotka vaikuttavat näiden subjektiivisten ilmiöiden syntymiseen ja muotoutumiseen.

Lopuksi

En esitä, että kaikenlaisia karman oppiin kytkeytyviä käsityksiä olisi redusoitava tai redusoitavissa mielen toimintaa koskeviksi väitteiksi. Jos karmiset seuraukset käsitetään teon intentiosta tai asenteesta riippuvaisiksi seurauksiksi tekijälle itselleen, ei karmista kausaliteettia kuitenkaan täydy ymmärtää minkäänlaisena ”moraalisena” kausaationa, kuten asia usein ymmärretään. Tällaisen moraalisen kausaation puitteissa menneistä teoistamme juontuvien ansioidemme voidaan katsoa olevan syitä nykyisille olosuhteillemme. Kaikki on siis ansaittua ja oikeutettua.

Karman opin psykologisemmassa tulkinnassa painottuu ennen kaikkea se, miten menneet kokemukset ehdollistavat nykyisiä tekoja, ajatuksia ja tapoja kokea. Nykyiset haluni ja tapani toimia ja ajatella ovat ylijäämää menneistä tekoihini ja ajatuksiini kytkeytyvistä kokemuksistani. Nykyiset kokemukseni puolestaan jättävät jälkensä huomiseen. Voidakseni tulevaisuudessa toimia ja kokea uusin tavoin, tulee nykyisten kokemusteni tuottaa menneestä poikkeavia ja taipumuksia vahvistavia painautumia. Nykyisten tiettyihin tekoihin johtavien halujeni rakentuminen menneiden kokemusteni perustalle tuskin edellyttää mitään tähän kausatiiviseen suhteeseen kytkeytyvää ansaitsemista tai oikeutusta.

Jos toisen ihmisen surmatessani tulen tekoni myötä traumatisoituneeksi toisin kuin läimäyttäessäni kärpäsen hengiltä, en oleta tämän johtuvan jonkinlaisesta kyseisten tekojen objektiivisesti moraalisen luonteen eroavuuksista. Sen sijaan kokemukselliset asennoitumiseni eri tekoihin ovat erilaisia. Ihmiseen kohdistuva surmateko saattaa esimerkiksi saada minut katumaan tekoani siinä määrin, että vannon tulevaisuudessa suojelevani kaikkea elämää. Kärpäsen liiskatessani olen vain tyytyväinen päästessäni moisesta kiusankappaleesta eroon. Opitulla eli menneiden kokemusten jättämillä painautumilla on oletettavasti vaikutuksensa myös siihen, millä tavoin suhtaudumme eri tekoihin hyveellisinä tai paheksuttavina. Täten esimerkiksi kulttuuristani ja sosiaalisesta ympäristöstäni imemilläni vaikutteilla on seurauksia sille, millä tavoin tekoni ja kohtaamani tapahtumat tuottavat minulle iloa, murhetta, ylpeyttä tai häpeää.

Koska esittämässäni tulkinnassa tekojen karmiset seuraamukset riippuvat kokemuksellisesta asennoitumisesta, ei mikään teon ”objektiivinen” tai ”moraalinen” luonne sinänsä voi taata tiettyjä psyykkisiä seurauksia. Välttääkseni itselleni kärsimyksiä tuottavia vaikutuksia on minun ehkä suotuisaa suhtautua teoistani itselleni koituvia seurauksia kohtaan jollain tavoin välinpitämättömästi. Tekojeni objektiivinen luonne saattaa johdattaa minut toisten tuomitsemaksi, mutta mikäli suhtaudun tähän (kuten kaikkeen muuhunkin) täydellisellä mielentyyneydellä, ei mikään tuomio voi mielenrauhaani häiritä.

Viitteet

Kirjallisuus