Filosofinen kulttuurilehti Paatos julistaa vuoden 2019 ensimmäisen kirjoituskutsunsa teemalla
NOPEUS.
Nopeus on kuljetun matkan ja käytetyn ajan osamäärä, nopeat syövät hitaat, nopeus on valttia. Elämme aikaa, jossa “nopeammin” on käytännössä synonyymi “paremmalle”, jossa “kiire” kääntyy “tärkeäksi”, jossa vauhti on tärkeämpää kuin päämäärä. Valmistumisaikoja lyhennetään, työaikaa pidennetään, tehokkuutta korostetaan. Tämänkin kirjoituskutsun kyljessä annetaan deadline, kalmanraja ikäänkuin muistuttamaan, että kaiken kiireen viimesijainen päämäärä on pysähdys.
Kirjoittajilta toivomme omaperäistä, selkeästi ilmaistua ja ytimekästä (noin 20 000 merkkiä välilyönneillä) lähestymistä aiheeseen minkä tahansa asiaproosan lajin kautta. Artikkelin pohjana voi käyttää vaikka opintosuoritusta, kuten esseetä, kandia, gradua tai se voi olla esimerkiksi ensimmäinen väitöskirjaasi liittyvä julkaisu.
Kaikki Paatokseen saapuvat tekstit käyvät läpi editointiprosessin, joten tuotoksen ei tarvitse olla omastakaan mielestäsi julkaisuvalmis lähetettäessä – myös hyvin jäsennelty suunnitelma kirjoitukseksi kelpaa. Paatos myös pidättää oikeuden hylätä suoraan tekstit, jotka eivät perustelluista syistä sovi julkaistaviksi.
Paatos on avoin julkaisu ja tekstit julkaistaan Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin (CC BY 4.0) alla (ks. https://creativecommons.org/licenses/by/4.0/deed.fi)
Lähetä tekstiehdotuksesi tai abstraktisi 15.4.2019 mennessä sähköpostilla osoitteeseen paatos@paatos.fi. Ken uskaltaa ajatella uskaltakoon myös kirjoittaa!
Lisää ohjeita kirjoittamiseen löydät ”kirjoittajille”-sivultamme.