Ilona Vuori

”Kummituskin nukkuu” - L’art pour l’art -sketsiryhmä ja absurdi kauhu

Unkarilainen L’art pour l’art -sketsiryhmä aloitti toimintansa vuonna 1986. Alun perin yliopisto-opiskelijoiden suosiossa ollut ryhmä nousi koko kansan tietoisuuteen 1990-luvun alussa tv-esiintymistensä myötä. L’art pour l’art -sketsiryhmä on alluusioiltaan erityisen rikas. Se osoittelee monenlaisia kulttuurisia ja kirjallisia ilmiöitä usealla eri tasolla, mihin ryhmän nimikin viittaa. Tulkintani mukaan ryhmä ei kuitenkaan ota suoraan kantaa 1800-luvun taidetta taiteen vuoksi -ideologiaan. Korkeintaan ryhmä käyttää nimeä itseironisena kommenttina tuotantonsa sisäsiittoisuudesta, nonsensemaisesta itseensä viittaavasta huumorista. Nimi itsessään on suora viite ryhmän toisen perustajäsenen, András Laárin, sukunimeen: alkuvaiheessa ryhmä kirjoittikin nimensä muotoon ”Laár pur Laár”. Nimen ääntämys perustuu edelleen tähän kirjoitusasuun.

L’art pour L’art -ryhmän (LPL), jonka nimi on joissakin unkarilaisissa lähteissä käännetty ”itsetarkoitukselliseksi huumoriksi”, tyylilajia on kuvailtu absurdiksi huumoriksi (LPL 2013). Sen yleisin tyylikeino on yllätys parodian välineenä: asiat näyttävät tarpeeksi tutuilta ollakseen tunnistettavia, mutta niissä on kuitenkin jotain niin tavatonta, että sille ei voi muuta kuin nauraa. Sinänsä yllättävyys on aika tavanomainen huumorin väline, eikä parodiakaan ole lajityyppien joukossa kuriositeetti. LPL:lle ominainen, niin sanottu absurdi huumori perustuu jatkuvaan konventioiden rikkomiseen. Sketsi, laulu tai hahmo rikkoo sille asetetut odotukset joko sovinnaisuuden, laulun lajityypin tai vaikkapa kieliopin omalaatuisen käyttämisen avulla. Vaikka eräänlainen kaaosta kohti pyrkiminen onkin tyylilajille ominaista, on LPL -maailmalla kuintenkin oma järjestyksensä. Henkilöhahmoilla on omat hokemansa ja maneerinsa, jotka hieman varioituina toistuvat sketsistä toiseen. LPL -maailma on omalla tavallaan yllättävän mielekäs: sillä on oma, omalaatuinen kielioppinsa. Yleisön odotuksiin vastataan niitä rikkomalla, mutta toinen yllätys seuraa, kun mukaan sekoitetaankin jotain tuttua ja sittenkin turvallista.

L’art pour l’art -sketsiryhmäläiset ovat monien unkarilaisten esikuvien ohella nimenneet edeltäjäkseen Monty Pythonin. Vuonna 1969 alkaneen tv-sarjan Monty Pythonin lentävä sirkus on sanottu mullistaneen tv-komedian ja esitelleen anarkistista huumoria viljelleen koomikkokuusikon. Sen on kuvattu ottaneen askeleen sanaleikeistä kohti nonsensea1. Joidenkin huumorin määritelmien, esimerkiksi Immanuel Kantin muotoileman huumorikäsityksen mukaan huumorin olemukseen kuuluu, että se herättää odotuksen yhtä tiettyä asiaa kohtaan, mutta antaakin lopulta jotain aivan muuta2. ”And now for something completely different” onkin muodostunut Monty Pythonin tunnuslauseeksi, mutta se sopisi yhtä hyvin kuvaamaan myös L’art pour l’art:ia.

Monty Pythonille ominainen tyyli rakentuu eri tavalla kuin klassinen sketsirakenne, jossa vitsi kehittyy iskulausetta kohti ja tulee sen kautta ikään kuin valmiiksi. Monty Python -tyylissä tarkoitus oli pikemminkin jatkaa odotusten rikkomista loputtomiin ja olla koko ajan erilainen kuin aikaisemmin. Oudon aineksen pitäminen sopivissa mittasuhteissa vaatiikin taitoa, koska täydellinen kaaos ei ole enää huumoria eikä edes kiinnostavaa. Michael Palin toteaa, etteivät Pythonit vastustaneet hokemia, vaan halusivat käyttää niitä eri tavalla. ”’Nyt alkaa…’ ja ’Ja nyt jotain ihan muuta’ olivat eräänlaisia iskulauseita.”3.

Giselinde Kuipersin mukaan iskulause toimii perspektiivin vaihdoksena, joka voi toimia suhteellisen irrallisena vitsin emotionaaliseen sisältöön, esimerkiksi aiheeseen liittyvään tunnelataukseen, nähden. Kuipers pitää huumorin kielellistymistä olennaisena osana uudella ajalla tapahtunutta muutosta, joka liittyi kirjasivistyksen yleisempään saatavuuteen. Hänen mukaansa tyypillinen keskiajan huumorin edustaja oli hovinarri, jonka komiikka oli pääasiassa fyysistä. Uudella ajalla huumorin keinot muuttuivat yhä enemmän kielellisiksi ja intellektuaalisiksi ja esimerkiksi sanaleikit tulivat suosituiksi. Tähän kehitykseen liittyi olennaisena osana myös tabuaiheiden verhoaminen, sillä sellaisenaan niiden käsittely oli liian karkeaa.4

LPL -ryhmäläiset käyttävät itse omasta työstään nimitystä ”absurdi huumori”. Kuipersin mukaan absurdi on kuitenkin aina osa huumoria5. Kun jokin määritellään absurdiksi huumoriksi, ei hänen mukaansa tällöin voi olla kyse täysin erilaisesta huumorista tai huumorin eri lajista, vaan absurdin aineksen suuresta asteesta. Absurdi huumori voi esimerkiksi perustua mahdottoman olettamiseen6.

iltamat
Linnea Lindholm: Iltamia (2013), munaöljytempera.

Huumorin lajeista: persoonallisesti jäljittelevä parodia sekä (yhteen)sopimaton absurdi

Vitsin yleisin laji on se, jossa odotamme yhtä asiaa, mutta sen sijaan sanotaankin jotain muuta. Tällöin oma pettynyt odotuksemme saa meidät nauramaan. Mutta jos tähän lisätään vielä jotain moniselitteistä, vitsin vaikutus kasvaa. -Cicero7

Koomisuutta voi lähestyä kolmen eri perusmallin kautta, mutta mainitsen tässä vain tutkimuskohteeni kannalta osuvimman, inkongruenssi- eli yhteensopimattomuusmallin. Yhteensopimattomuusmallin mukaan huumoria tuottaa mielikuvien yhteensopimattomuus, ristiriidat ja odotuksista poikkeaminen. Huumoria on monimielisyys, joka tarkoituksella johtaa yleisöä harhaan ja jonka kehityskulkuun liittyy hauska iskulause (punchline). Yhteensopimattomuusmallissa tärkeä elementti on oivallus yhteensopimattomuudesta. Se on siis jollain tapaa älyllinen tapa lähestyä huumoria, sikäli kuin yhteensopimattomuuden havaitsemiseen tarvitaan älyllistä toimintaa. Yleisesti ottaen sopimattomina pidetyt ainekset paistavat kokonaisuudesta esiin ilman sen kummempaa etsimistä. Yhteensopimattomuusmalliin liittyy läheisesti ajatus yllätyksestä. Yllätys ei ole sama asia kuin koomisuus, mutta suuri osa vitseistä rakentuu kuitenkin yllätysmomentin ympärille. Kansanhuumorin kaskuissa yllätys on usein sisäännivoutuneena lajien rakenteessa.8 Näkemyksen ongelmana kuitenkin on, ettei yhteensopimattomuus ole välttämättä hauskaa. Yhden humoristisen mallin varaan nojautuva sketsiryhmä tuskin pötkisi pitkälle.

Arthur Asa Berger listaa teoksessaan Blind Men and Elephants: Perspectives on Humor 45 retorista huumorin tekniikkaa. Osa niistä on hyvin laajoja, kuten satiiri ja parodia, osa taas hyvin kapeita, kuten loukkaus. Absurdi kuuluu logiikan kategoriaan, parodia identiteettiin ja satiiri kielen kategoriaan.9 Bergerin mukaan tekniikat auttavat ymmärtämään, miten huumoria luodaan ja millaisia täsmällisiä mekanismeja komiikan ammattilaiset hyödyntävät työssään.10 Käsittelen näistä tekniikoista ensimmäiseksi parodiaa sekä siihen liittyvää satiiria.

Parodia on monimielinen ilmiö, jonka lähikäsitteitä ovat ainakin satiiri ja ironia. Parodia, satiiri ja ironia esiintyvät usein yhdessä ja limittyvät toisiinsa, jolloin ne menevät myös usein keskenään sekaisin. Joidenkin näkemysten mukaan niitä ei edes voida erottaa täysin toisistaan. Ironia on yleensä nähty tekstinsisäisenä keinona, kun taas parodia tekstien välisenä ilmiönä.11 Linda Hutcheonin mukaan parodia on muunneltua toistoa, ”repetition with difference”.12 Parodia on jäljittelyä, joka on kuitenkin paljon enemmän kuin plagiointia. Jyrki Nummen mukaan parodia on ”siteeraamisen erikoistapaus” jossa on ”muodollinen jälki toisesta diskurssista”.13 Se on siis valmiin tekstin referointia, eikä oma itsenäinen teoksensa.14 Hyvä parodia toimii kuitenkin myös omillaan, eikä sitä tarvitse lukea rinnakkain toisen tekstin kanssa, kuten moni alun perin niin sanotusti pelkäksi parodiaksi tarkoitettu klassikkoteos osoittaa. Parodia ei ole neutraalia viittaamista, vaan arvottavaa. Nummen mukaan parodia perustuukin ”paradoksaalisesti taitavaan taitamattomuuteen”.15 Vuosikymmeniä parodiakirjoittamista opettanut Reijo Virtanen puolestaan määrittelee parodian tekstiksi, joka pilailee jonkin toisen tekstin, teoksen tai kirjallisuuden suuntauksen ominaistyylin kustannuksella.16 Yksi parodian tärkeimmistä huumorin tuottamisen keinoista on kuitenkin inkongruenssi, minkä johdosta se liittyy läheisesti huumorin yhteensopimattomuusmalliin. Margaret A. Rosen mukaan parodisen inkongruenssin taustalla ovat Quintilianuksen käsitteet ”simulatio” ja ”dissimulatio”, joita voidaan osittain soveltaa parodian kohdalla. Simulointia on käytetty odotusten luomiseen, jolloin dissimulointi edustaisi näiden odotusten rikkomista.17 Simulaation avulla jaettaisiin tutut elementit, parodioinnin kohteen sanat ja merkitys, ennen kuin tarjotaan uusi tulkinta. Tämä kuvaa hyvin parodian kahtijakoista toimintaa. Parodia on laji, joka perustuu tiettyihin tunnettuihin konventioihin, joita kuuluu kuitenkin parodian nimissä rikkoa. Muutenhan kyse olisi vain lajin perinteen jatkamisesta.

Rose nimittää ironiseksi simuloinniksi sitä, että parodioija käyttää kohdettaan sanamaskina, jonka taakse tämä kätkee omat intentionsa. Siihen liittyy tahallista väärinlukemista ja silpomista, ja sitä voidaan käyttää myös naamiona, jonka takaa hyökätään muiden kohteiden kimppuun.18 Rosen lainaaman Alfred Lieden määritelmä parodiasta on tietoista imitointia, tyylin täydellistämistä. Hän korostaa parodiassa taitoa. Lieden mielestä ainoa parodiaa edustavia teoksia yhdistävä tekijä onkin tietoinen imitointinti.19 Koko kirjallisuusinstituutiohan perustuu eräänlaiselle tiedostamattomalle imitoinnille genreperinteiden jatkamisen muodossa.

Myös absurdin voi katsoa liittyvän yhteensopimattomuusmalliin, sillä sen luonteeseen kuuluu epäsovinnaisuus. ”Järjetön” ja ”naurettava” ovat paradoksaalisesti loogisia. Jerry Palmerin mukaan absurdi ja huumori liittyvät läheisesti toisiinsa, koska absurdi on vakavan vastakohta. Hän tosin myöntää, että vaikka ajatus absurdin logiikasta tarjoaa monia humoristisia malleja, myös koomisen epäonnistumisen mahdollisuus tulee sen myötä väistämättömäksi.20

Esa Saarisen mukaan filosofia asettuu samaan rintamaan absurdin huumorin kanssa:

Molemmat [huumori ja filosofia] iskevät kiilaa tietoisuuden ja itsestään selvän, tajunnan ja totunnaisen, minän ja odotetun väliin. Huumori paljastaa annetun tilanteen uudessa ja yllätyksellisessä, toisenlaisessa valossa ja siksi huumorin yhtenä ainesosana on kätketty negaatio-kielto, joka sanoo: asiat eivät välttämättä ole, miltä näyttävät. Huumori, kuten filosofia, puolustaa epäilystä, negaatiota ja mahdollisuutta. – Se viittaa haluun problematisoida jokainen valmis jäsennys ja jokainen oletusrakennelma.21

Absurdi huumori liittyy väistämättä filosofiaan, koska se kyseenalaistaa itsestäänselvänä pidetyn ja kysyy, mitä sen taustalle jää. L’art pour l’art -ryhmän kantavana näkemyksenä on.jotain enemmän kuin pelkkää virnistelyä, itsetarkoituksellista parodiaa, satiiria tai ironiaa. Sen vitsit ovat oivaltavampia kuin pelkät ivalliset sivallukset.22

L'art pour l'art ja naurettava kauhu

L'art pour l'art -ryhmällä kauhuelementit joutuvat kaiken muun aineiston tavoin alistumaan absurdiuden periaatteelle: niitä käytetään yhteensopimattomuuden palvelukseen. Siksi kauhua on LPL -tuotannosta tietyllä tavalla vaikea tunnistaa, vaikka sitä esiintyykin siellä sun täällä. L’art pour l’art -sketsiryhmä on luonut runsaan 25 vuoden mittaisen toimintansa aikana laajan henkilögallerian. Sketsiryhmän tuotannon keskiössä on Besenyőn perhe. Perheen äiti Margit ja isä István eivät ole avioliitossaan onnellisia, vaan hyvin stereotyyppinen onneton pariskunta tyttärineen. István, ‘Besenyőn setä’, on kaikkitietävä hölmö, joka ei kuuntele perheenjäseniään, mutta opettaa kyllä muita elämään paremmin. Hän on omahyväinen ja kansanomainen kaikentietäjä, joka on ottanut oppipojakseen lapsellisen hyväuskoisen ja kiltin Pandacsöki Boborjánin. Besenyőn setä kouluttaa Boborjánia mitä erilaisimpien maailmanennätyksien rikkomiseen, useimmiten hyvin ylimalkaisin ohjein. Varsinkin LPL:n varhaisemmassa tuotannossa Boborján tekee kaiken, mitä Besenyőn setä käskee, tosin useimmiten väärinkäsitysten pohjalta. Esimerkiksi vihamielisesta ulkoavaruuden olennosta (”egy ellenséges idegen lény”) tuleekin Boborjánin väärinkäsityksen myötä kärpänen (”légy”). Boborján myös jatkaa tarinaa päättäväisesti erilaisin sanaväännöksin, kuten väittämällä olevansa matkalla äitinsä luo Puolaan (’Lengyelország’). Kaiken tämän takana on toivo palkkion, suklaan tai pienen rahasumman, saamisesta. Boborjánia haastatteleva juontaja kuitenkin paljastaa hänet, saatuaan hänestä ensin kaiken mahdollisen viihteen irti.

Besenyőn setä ylipuhuu oppipoikansa palkkion toivossa mukaan tempauksiin, joita tämä ei selitä kunnolla etukäteen. Julkista esiintymistä vaativat tehtävät turhauttavat viihdeohjelman juontajaa, joka kerta kerran jälkeen kuuluttaa jotakin muuta, kuin mitä Boborján lopulta lavalle tuo. Boborján on esittänyt muiden muassa maailman pisimmälle näkevää ihmistä, maailman rohkeinta ihmistä, vihamielistä ulkoavaruuden olentoa, maailman useimmilla kielillä puhuvaa ihmistä, mustaa maagia, ennustajaa, evoluution puuttuvaa ketjua, kaksikymmenkertaista kaksosta, maailman vaatimattominta ihmistä, viimeistä mohikaania, maailman parasta musikaalinäyttelijää ja jetiä. Muiden muassa jetinä, ulkoavaruuden ”kärpäsenä” ja mustana maagina (josta Boborjánin käsittelyssä tulee ”musta orava”) Boborján tuo kortensa kekoon LPL:n kauhuelementtien degradaatioprosessiin. Boborjánin logiikka on jokseenkin lapsenomaista ja jopa nurinkurista: hahmo suostuu kaikkiin näihin show-eleisiin saadakseen esimerkiksi suklaalevyn. Kun paljastuu, että hänen osallistumansa kilpailun pääpalkintona onkin auto, hän toteaa tuohtuneena, ettei ole elämässään pettynyt näin pahasti. Erehdys alleviivaa hahmon lapsellista epätarkkuutta sekä arvojärjestystä, sillä sanat ”suklaa” (’csoki’) ja ”auto” (’kocsi’) koostuvat unkariksi samoista kirjaimista eri järjestyksessä. Hahmon luojaa, Robert Dolák-Salya on moitittu kehitysvammaisten pilkkaamisesta. Hänen itsensä mukaan Boborján on kuitenkin koira, tarkemmin sanottuna unkarilainen metsästyskoirarotu unkarinvizsla. Tämä onkin luppakorvamaisesti katsovalle ja pitkänenäiselle hahmolle ulkonäöllisesti sopiva selitys. Boborján on kenties eniten runsaan 25 vuoden aikana muuttunut hahmo. Ehkä voisi sanoa, että alkujaan lapsellisen tottelevaisesta ”koirasta” on tullut vuosien saatossa kärjekkäästi vastaan hangoitteleva uhmaikäinen.

Boborjánin edesottamukset ovat usein myös laulun pohjalla. Besenyőn Anti-setä, josta kukaan ei enää tiedä – tai myönnä – kenelle hän oikeastaan on sukua, on LPL-tuotannon humoristististen laulujen esittäjänä keskeinen. Vaikka sedän nimi on muodoltaan kaksitavuinen ja i-päätteinen, kuten unkarilaiset lempinimet yleensä, merkitykseltään se on huvittavan antagonistinen. Anti-setä on vanha ja raihnainen mies, joka tosin ruumiintoimintojensa erittelyltä jaksaa keksiä lipeviä iskurepliikkejä itseään huomattavasti nuoremmille naisille. Dolák-Salyn luoman hahmon lausahdukset ovatkin kieleltään ehkä ryhmän mutkikkaimpia, sillä niissä annetaan tutuille sanonnoille uusia merkityksiä. Metaforisesti käytettyä sananpartta tulkitaankin yhtäkkiä kirjaimellisesti. Usein siteeratussa hokemassa setä käskee valtavaa käärmettä oksentamaan syömänsä koiran. ”Sano boa!”, setä kehottaa ja luo analogian oksentamiseen liitettyyn ääneen. Aikoessaan itse oksentaa setä selittää haluavansa tuoda itsestään ”esiin mahdollisimman paljon”. Hahmon kielipelit ovat lähes täysin unkarin kielen idiomaattisiin ilmaisuihin sidottuja, eikä niiden kääntäminen tuota enää samaa koomista yllätysefektiä.

Yksi kauhukeskeisimmistä LPL -sketseistä kuvaa Leopold-nimistä sirkustirehtööriä, joka on tullut vampyyri-instituuttiin koulutettavaksi. Hän ei parhaimmista yrityksistäänkään huolimatta osaa olla pelottava, eikä Frankenstein -linjakaan taitaisi häntä huolia. Vitsi piilee siinä, että Leopold on tuttu monista diaesityksistään, joissa tirehtöörin sanallinen selostus on hulvattomassa ristiriidassa näytettyjen - usein tuttuihin satuihin tai kirjallisuuden klassikoihin perustuvien - kuvien kanssa. ”Mene diakoulutukseen”, toteaa epätoivoinen vampyyrivalmentaja, ”sitä edes sinä et osaa pilata”. Diaesityksiä seuranneet tietävät, että toisin kävi. Kauhuelementtejä käsitellään LPL-tuotannossa kuten mitä tahansa muutakin huumorin materiaalia: sitä ei oteta vakavasti. Koska kauhuun kuuluu määritelmällisesti pelko, kontrasti on sitäkin voimakkaampi ja parodia kahta tehokkaampi.

”Kummituskin nukkuu”: kehtolaulun sopimattomat ainekset

L’art pour l’art -ryhmä käyttää runsaasti niin kutsuttua geneeristä parodiaa: se hyödyntää parodiassaan valmiita genrejä. Se pelaa niiden säännöillä tiettyyn pisteeseen asti, mutta sitten yhtäkkiä heittää kaikki ohjenuorat menemään ja rakentaa niiden sisään jotain aivan muuta, jolloin koko asetelma jollain tapaa kyseenalaistuu. Tyypillinen esimerkki tästä on ”Kehtolaulu” (”Altatódal”).23 Siinä aloitellaan kauniisti ja lyyrisesti kuvailemalla illan saapumista, mutta tullaan kieltämisen kautta yhä kauheampiin ja levottomuutta herättävämpiin mielijohteisiin. Jossain vaiheessa laulun minä kertoo, ettei maan alla möyrivä zombikaan tule lapsen unia häiritsemään tarttumalla tätä kesken kaiken jalasta. Tämä lähes brechtiläinen vieraannuttaminen saa katselijoissa häkeltyneen vastaanoton.

Nähdäkseni L’art pour l’art -tyylissä ei kuitenkaan ole kyse bahtinilaisesta karnevalismista, ainakaan kaikkein suorimmassa merkityksessä. Siinä järjestystä ei käännetä tyystin nurin kurin. Pikemminkin ”tyylirikkeet” toimivat kyseenalaistajina tai muistuttajina, jotka oikeammin vain vahvistavat vanhaa rakennelmaa ja elävöittävät sitä. ”Kehtolaulu” on hätkähdyttävä myös siksi, että se muuttaa tuutulaulun kauhukuvastoa hyödyntäväksi hevirockiksi. Laulu alkaa tavanomaisen maalailevalla maisemakuvauksella: ”Ilta on saapunut, taivaalla on tauko”. Jatko ei kuitenkaan ole läheskään yhtä pehmoinen, vaan tauolle menee myös lastenlaulujen perinteinen kuvasto. ”Kehtolaulun” esittää Anti-setä käheällä äänellään, joka omalla tavallaan sopiikin laulun päättävään tyylilajiin. Vanhus laulamassa kehtolaulua sopii vielä kuvaan, joten kappaleen muuttuminen kertosäkeessä hevirockiksi tuntuu sitäkin yllättävämmältä.24

”Kehtolaulun” musiikkivideossa laulannan kohteena on Besenyõn perheen tytär Zigóta, joka yrittää nukkua pesuvadissa, kun Anti-setä alkaa hyöriä hänen ympärillään juttujensa kanssa ja jopa melkein menee hänen päälleen makaamaan. Mitä pidemmälle unenmaanittelu laulun keinoin edistyy, sitä vaikeampaa Zigótan on saada unta. Hän saa yhä enemmän tietoa kummituksista, noutajista ja zombeista, jotka kuulemma eivät kuitenkaan ole tulossa enää tarttumaan häntä jalasta. Anti-setä tulee kuitenkin samalla muistuttaneeksi niiden (oletetusta) olemassaolosta. Inkongruenssi syntyy siis laulun aikomuksen ja toiminnan välisestä ristiriidasta, joka on näkyvissä jo laulun sanojen tasolla. Ensimmäisessä säkeistössä pysytellään vielä melko turvallisessa kuvastossa.

Az udvaron a ló se nyihaházik
a svábbogár lábújjhegyen mászik
a kis madár nem cipog a fákon
hogy tegedet
elnyomjon az álom.
Pihalla hevonenkaan ei enää hirnuskele,
koppakuoriainen kiipeilee varpaisillaan.
Pikkulintu ei enää piipittele puissa,
ihan vain, jotta sinä saisit unta.
(Suomentanut Ilona Vuori)

Ristiriidan voi kuitenkin aavistaa jo säkeistön lopussa. Anti-setä käyttää unensaamisesta kielikuvaa, joka viittaa painajaisiin.25 Sananmukaisesti hän sanoo ”jotta uni painaisi sinua”. Tämän voi tulkita väsymiseksi, mutta se tuo myös mieleen painajaisiin liitetyt mielikuvat nukkujan rintakehällä istuvasta ja sitä painavasta olennosta. Ei ihme, ettei uni enää tämän jälkeen tule silmään, varsinkaan kun seuraavassa varsinaisessa säkeistössä puhutaan jo avoimesti kauhuolennoista.

Toisessa säkeistössä sängynalaisesta maailmasta maalaillut kauhukuvat piirtyvät esiin negaation kautta. Syntyy mielikuva, että vaikka kummituskin on jo höyhensaarilla ja noutaja ei tule enää tänään, huomenna voi olla toisin. Unesta tulee pelottava siksikin, että sen jälkeen saattaa koittaa päivä, jolloin noutaja tuleekin ja zombi todella tarttuu jalasta – jos ehtii ennen nukkumaanmenoaan. Samalla rinnastetaan nukkuja ja hirviöt ja inhimillistetään jälkimmäiset tavalla, joka ei kuitenkaan johda lähemmäs laulun tavoitetta. Sanoituksessa hyödynnetään ironian lisäksi groteskia analogiaa ja nauretaan sen kummallisille aikaansaannoksille, pelolle ja kaaokselle.

Nyugodjál már,
alszik a kisértek,
nem jön ma már
a zsákos ember érted,
a föld alatt cicikál a zombi,
a lábadat
nem fogja megfogni
Rauhoitu nyt, kummituskin nukkuu,
ei enää tule noutaja tänään sinua varten.
Maan alla möyriskelee zombi,
mutta ei se sinua jalasta tartu.
(Suomentanut Ilona Vuori)

LPL -lauluille ominaisesti kertosäe paljastaa ensimmäisenä ristiriidan laulun minän sanottavan ja todellisuudessa tarkoittaman asian välillä. Varsinaiset säkeistöt tunnelmoivat ja ikään kuin maanittelevat lasta jo nukkumaan, kun taas kertosäkeessä tuudittelijan kärsivällisyys loppuu, ja hän alkaakin esittää asiaansa huutamalla: ”Nuku jo, nuku jo! Älä enää nouse, nuku jo!”. Voi aavistaa, että nukkumaan haluaisi todella Anti-setä itse.

Musiikkivideossa Anti-setä kuvittaa laulun sanoja erilaisin symbolisin elein, mutta kertosäkeessä alkaakin tempoa Zigótan lepopaikkana käyttämää pesuvatia niin, että tyttö lopulta lentää kokonaan lattialle. Lopuksi syntyvään kaaokseen liittyvät myös Besenyõn setä ja hänen vaimonsa Margit, ja koko video päättyy hajoavilla tyynyillä käytävään tyynysotaan ja ympäriinsä pöllyäviin höyheniin. Musiikkivideona ”Kehtolaulu” on siis ikään kuin lastenversio rock-esityksistä, joiden lopuksi rikotaan kitaroita ja muita esineitä. Tämä taitaakin olla ainoa tapa, jolla ”Kehtolaulu” todella toimii lastenversiona. ”Kehtolaulu” alkaa lapsiperheille tutusta tilanteesta, jossa lapsi pitäisi saada nukkumaan, vaikka tätä ei tietenkään huvita. Tapa, jolla Anti-setä esittää kertosäkeet, vihjaisi siihen, että tilanteeseen ollaan jo ehditty turhautua siinä määrin, että on turvauduttava tavallista järeämpiin aseisiin. Kehtolaulaja on luultavasti itse jo niin väsynyt, ettei enää jaksaisi lasta nukuttaa: ”Pikku vaavelini, uinuhan jo,/ koska jos et, niin jok’ikisen herätät”. Ainakaan musiikkivideossa kukaan muu ei tosin ole vielä nukkumassa, paitsi ehkä juuri ne zombit ja koppakuoriaiset ja muut, joiden takia ei enää ainakaan Anti-sedän mukaan kannattaisi valvoakaan.

Anti-sedän särkyvä ääni ja Zigótan kauhistuneet ilmeet luovat kontrastin alkuperäisen melodian rauhallisuudelle. Sedän voimakkaasti kuvittavat eleet herättävät kysymyksen siitä, eikö tämä tosiaankaan tajua, että lapsi yrittää jo nukkua ja setä itse asiassa häiritsee häntä. Samalla sedän seniiliys muuttuu huumorin kohteeksi. Oudoksi tilanteen tekee myös se, että Zigóta on jo paitsi kyllin vanha menemään omin avuin nukkumaan, niin jo valmiiksi miltei unten mailla, kun setä aloittaa laulunsa. Toisekseen vanhempiaan valvottavat lapset ovat yleensä sylivauvoja, eivät enää pitkälle kouluikäisiä lapsia, kuten Zigóta. Nähdäkseni Anti-sedän seniiliydelle nauraminen on tämän asetelman taustalla. Tässä mielessä laulussa käytettynä huumorin tekniikkana voisi pitää väärinkäsitystä, joka kuuluu Bergerin luokittelun mukaan kielen kategoriaan.26 ”Kehtolaulussa” väärinkäsitys on tosin ikään kuin tekstiin sisäänkirjoitettu väärintulkinta laulun tarkoituksesta, eikä paikallistu mihinkään yhteen kohtaan tai sanavalintaan. Laulun minä on vertauskuvallisesti ajateltuna jakautunut ironisesti kahdeksi eri laulajaksi, jotka yrittävät laulaa toisiansa kilpaa suohon. Niin sanottu ensimmäinen laulaja aloittaa runollisesti ja kiltisti laulun tavoitteen mukaan, mutta kertosäkeessä toiset tunteet saavat vallan, eikä laulajalla riitä maltti jatkaa aloittamallaan tyylillä. Slapstick on visuaalisuuden kategoriaan kuuluva huumorin tekniikka, joka kehystää musiikkivideossa tätä väärinkäsitystä.27

Laulu muistuttaa musiikillisesti toista Anti-sedän esittämää laulua, ”Liila hanhi” (”Lila liba”), jossa myöskin pelataan rinnastuksilla ja rankalla rock-tyylillä. Seniilistä Anti-sedästä muodostuu laulujensa ja sketsiesiintymistensä - erityisesti epäonnistuneiden naapurinrouva Kancsan iskemisyritystensä - takia eräänlainen altavastaava antisankari, jonka hölmöydelle voi hyvillä mielin nauraa. Siksikin, että Anti-setä osaa olla tyhmä niin verbaalisesti kirjavalla tavalla. ”Kehtolaulun” kertosäe paljastaa hänen täydellisen turhautumisensa:

Aludjál, aludjál, ne ébredj fel, aludjál!
Maradjál, maradjál, ne kéljé’ föl, maradjál!
Ne sírjál, ne sírjál, fáradjál el, ne sírjá’!
Aludjál, aludjál, legyél álmos, aludjál!
Nuku jo, nuku jo! Älä enää nouse, nuku jo!
Pysy paikoillasi, älä herää, pysy siinä nyt!
Älä itke enää, älä itke, väsy jo, älä itke!
Nuku jo, nuku jo, ole uninen, nuku jo!
(Suomentanut Ilona Vuori)

”Kehtolaulu” kytkeytyy siis hyvinkin vahvasti Anti-sedän hahmoon ja tuttuuteen, eikä toimisi kenen tahansa satunnaisen hahmon esittämänä. Huumori syntyy paitsi tilanteen ja laulun pyrkimyksen välisestä ristiriidasta, myös laulun sanoituksen sisäisestä tyylirikosta, joka heijastuu monin havainnollistavin keinoin laulusta tehtyyn musiikkivideoon. Genreparodiana ”Kehtolaulu” ei toimi aivan suoraan, sillä teksti lähtee konventio-odotuksista niin pitkälle omille teilleen, ettei se tunnu viittaavan mihinkään muuhun kuin itseensä.

Lopuksi

L’art pour l’art – ryhmä on niin monitasoinen, että se tuntuu aina pakenevan tarkastelua. Se näyttää aina liittyvän myös moneen muuhun kuin juuri käsiteltävään aiheeseen. Sen ilmaisuun kuuluukin eräänlainen huumorin ja tyylikeinojen häikäilemätön sekoittaminen ja yhdistäminen huvittamistarkoituksessa, kuvia kumartelematta. L’art pour l’art:in absurdi huumori edustaa näkemykseni mukaan parodiaa, joka hyödyntää sekä geneerisen että spesifin parodian keinoja. Huumori toteutuu monenlaisten kielellisten keinojen avulla. Mutta koska kyse on kuitenkin esittävästä taiteesta, sanat ja sanoitukset eivät vielä luo kokonaisuutta, vaan kommunikoivat vuorovaikutuksessa muiden elementtien kanssa. LPL -huumorissa ironia ja satiiri palvelevat parodian tarpeita. Voidaan kiistellä siitä, pitäisikö parodia nähdä alisteisena absurdille huumorille sketsiryhmän tuotannossa vai toisinpäin. Itse pidän niitä rinnakkaisina, mutta eri asioita painottavina keinoina. Parodia liittyy kiinteämmin tiettyihin teoksiin, lajeihin ja keinoihin, kun taas absurdi huumori on niitä läpileikkaava asenne. Tällaista näkemystä on korostanut myös esimerkiksi András Laár kuvatessaan absurdia huumoria erilaiset maailmankuvat ylittävänä katsantokantana.28

Varsinkin absurdissa huumorissa nauru tuntuu aina olevan askeleen edellä tutkijaansa, joka pyrkii ymmärtämään älyllisesti huumorin keinoja ja tekniikoita. L’art pour l’art käyttää absurdia, parodiaa, yllätystä, ironiaa, satiiria, nonsensea ja monia muita välineitä kuvaamaan eräänlaista zeniläistä elämälle nauramisen filosofiaa tavalla, josta ei oikeastaan voikaan saada tiukkaa mentaalista otetta. Selityksenä tälle pitänee nähdä, että absurdius on kaikkialla vallitseva, luovan vapauden ja mielikuvituksen läpileikkaama periaate, jota ei voi kiertää. Siitä huolimatta, että älyllisyys on tärkeä elementti LPL -huumorissa, on se kuitenkin alisteinen naurulle.

Viitteet

Kirjallisuus

Verkkolähteet