PAATOS

filosofinen kulttuurilehti

päivitetty 28.1.2010

Risto Koskensilta

Pääkirjoitus

Niin kuin hyvin tiedetään, jumala sanoi "Se on täytetty" ja kuoli. Nihilistit ovat ottaneet tämän perin vakavasti, niin kuin nihilisteillä on tapana ottaa uskonnolliset asiat vakavasti. Vakavina ihmisinä he tahtovat ymmärtää, millainen maailma todella on ja mikä on vain harhaa ja kuvittelua. Faktojen tieltä he repivät esteet ja täytteet. He puhdistavat maailman kaikesta joutavasta tavanmukaisesta pokkuroinnista ja ahdasmielisestä moralisoinnista. Jäljelle jää vain asiat niin kuin ne ovat, totuus eikä mikään muu kuin totuus. Ja nyt kun tätä hävitystä on jatkunut jo pitkään – erityisen tehokkaasti viimeiset sata vuotta – voidaan jo sanoa totisesti: jumala on kuollut.

Jäljellä on jättimäinen repeämä. Me nykyaikaiset ihmiset, nihilistien rintaperilliset, seisomme sen äärellä ja tuijotamme lumoutuneina tyhjyyteen. Maailma todella on ontto! Miten se voisi olla mitään muuta? Toisin kuin joillekin menneiden aikojen ihmisille alkaa koko ajatus sisällöstä tuntua järjettömältä. Kun nihilistit vielä näkivät tyhjennetyn maailman, on se meille enää tyhjä. Jäljellä on vain pinta, joka on niin kuin on, ei mitään.

Ja valtio on ihmisen kuva. Valtio on olemassa, koska se on, ja se toimii, koska se toimii. Järjestelmän osat, hammasrattaat, koneet, organisaatiot, instituutiot, liikelaitokset, yritykset, koulut, virkamiehet, kansalaiset, ihmiset, toimivat sen osina. Niiden tarkoitus on toimia järjestelmän osina. Vain siten ne ovat merkityksellisiä, mutta järjestelmä itsessään ei ole merkityksellinen. Se vain on.

Edes raha ei ole itseisarvo. Se on väline jonkin muun saavuttamiseen: terveyden, pitkän elämän, turvallisuuden, kulttuurikokemusten eli rentoutumisen ja minkä milloinkin, mikä nyt takaa työkykyseinä ihmisenä olemisen. Ja työtä tehdään, jotta saataisiin rahaa, jolla ostaa pitkä terve elämä. Pitkään elävä terve ihminen tekee pitkään hyvää työtä. Paljosta työstä syntyy paljon rahaa, ja sillä voidaan ostaa pitkä ja terve elämä. Miksi? Jaa miksikö? Koska pitkä ja terve elämä tuottaa kaikenlaista hyvää kaikille, ja sillä saadaan rutkasti lisää hyvää, nimittäin rahaa ja pitkäikäisiä terveitä ihmisiä. Ei siinä sen kummempaa: iltaisin ihmiset istuvat kotisohvallaan ja viihtyvät televisiota katsellen ja päivisin he elävät pitkään ja ovat terveitä. Mitä muutakaan voisi olla?

Tokihan on monia tärkeitä syvällisiä ongelmia ratkaistavaksi. Skeptikot taistelevat mielisairaudestaan julkista tehneiden pseudotieteilijöiden kanssa. Ateistit ja uskovaiset kiistelevät jumaliensa onttisesta statuksesta. Antipositivistit varjonyrkkeilevät menneiden aikojen haamuja vastaan. Onko arvoja olemassa? Voiko toisia kulttuureja arvostella? Olenko varmasti aidosti oma itseni ja elänkö autenttisesti?

Taidamme olla jo niin pitkällä, että näihin kiistoihin voidaan vastata vain Hakim Bay sanoin: "Jokaikisessä spektaakkelin keittokirjan 'väittelyä' varten keitetyssä 'kysymyksessä' molemmat osapuolet edustavat poikkeuksetta täyttä paskaa." Todellakin: elämme jo niin synkkiä aikoja, että näin yksinkertaisen asian sanomiseksi täytyy alentua alatyylisiin ilmauksiin, halpamaiseen tekstin korostuskeinoilla kikkailuun, akateemiseen snobismiin ja, ennen kaikkea, melkein läpäisemättömään hämäryyteen. Mikä ajattelun perikato!

Mutta kyllähän nykyihminen ajattelee, nimittäin ajankulukseen. Muutoin hän suorittaa toimia. Ei syillä tai tavoitteilla tai edes itse työllä ole niin väliä. Ne vain ovat. Maailma on ja nykyihminen seisoo sen äärellä. Kun elämää ei enää nähdä, se kuolee sukupuuttoon. Laji lajista se kuolee. Synkkinä hetkinä surulliset ihmiset ymmärtävät, ettei aavikoitumista tapahdu vain toisilla mantereilla. Maailma kirjaimellisesti tyhjenee.

Sitten nykyihminen sanoo "Se on tyhjä" ja kuolee pois.

* * * * *

Mutta vakavasti puhuen, ei tilanne ehkä ole niin paha. Olisi itsekorostusta väittää, että filosofia on syypää aikojemme synkkyyteen, mutta kenties se voi ainakin tarjota hieman valoa tähän pimeyteen. Filosofian eräs anti voisi olla opettaa ihmisille, että vain silloin näkee tyhjyyden, kun ei katso. Filosofia käskee katsomaan tätä rumaa asiaa, tätä vääryyttä ja hirveyttä, tätä iljetyksen kauhistusta – ja ihminen näkee, että maailmassa on rumuutta, vääryyttä ja hirveyttä. Filosofia käskee katsomaan tätä kaunista asiaa, tätä ihanaa ja oikeaa tekoa – ja ihminen näkee. Ja katso: maailma ei ole ontto. Se on täynnään raakuutta, ihanaa kauneutta, turhuutta, kipua ja tuskaa, onnea, oikeutta, hyvää ja jonninjoutavaa sekä asioita, joiden pitäisi olla aivan toisin. Toki se on täynnä vain, koska se on täytetty, mutta mitäpä sitten? Täyttöaineet ovat aivan yhtä todellisia kuin pinta, jota ne pullistavat.

Hulvaton abstrahointi on vaarallinen asia. Se sokaisee ja laittaa luottamaan monimutkaisiin järkiperusteisiin silloin kun vain katsomalla voitaisiin nähdä, miten on laita. Olkoon siis tämän numeron motto: katso ja näe! Se kuvaa mielestäni hyvin numeron juttuja. Se kuvaa kahden lehteen haastattelemamme filosofin asennetta työhönsä. Se kuvaa Sartren tavoitetta ymmärtää ihmisenä olemista, ja se kuvaa hyvin myös Shaun Gallagherin, Dan Zahavin ja Ian Hackingin pyrkimystä ymmärtää asioita uudelleen ja liian usein toisteltuja fraaseja syvemmin.

Toivon, että Paatos osaltaan auttaa lukijoitaan näkemään paremmin, mutta muistutan, että juuri tekstit ja lukeminen ovat saattaneet meidät tähän tuskastuttavaan tilaan. Katsoa voi vasta, kun laskee kirjan kädestään.