Susanna Lankinen
"Tehtävämme ei ole vain muistella, vaan myös rakentaa uudelleen"
haastattelussa Tomasz Kitlinski
Puolalainen Tomasz Kitlinski (s. 1966) on filosofi ja poliittinen vaikuttaja, joka työskentelee Maria Curie-Skłodowska-yliopistossa Lublinissa ja toimii aktiivisesti tasa-arvon ja ihmisoikeuksien edistämiseksi, esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen oikeuksia puolustamalla. Kitlinski ei pelkää esittää näkemystään Puolan nykyisestä yhteiskunnallisesta tilanteesta, ja puolalaisen filosofian ohessa keskustelimme haastattelussa esimerkiksi Puolassa vallitsevasta amoraalisesta ilmapiiristä, jonka tilalle Kitlinski kaipaa katolilaisuuteen kuuluvaa lähimmäisenrakkautta.
Luennoit filosofian kursseja UMCS:n Filosofian ja sosiologian laitoksella. Miten alunperin päädyit filosofiaan?
Aloitin kirjallisuudella. Halusin opiskella kirjallisuustieteitä, mutta kommunistisessa Puolassa se ei ollut mahdollista. Valitsin sitten englantilaisen filologian, jonka kautta myöhemmin tutustuin Julia Kristevan tuotantoon. Hänen kauttaan huomasin, että psykoanalyysin ja marxismin yhdistäminen on mahdollista. Näin filosofia tuli mukaan kuvioihin. Minulle filosofia ei ole koskaan irrallista filologiasta. Koenkin, että kirjallisuus ja kirjallisuustiede ovat ajattelulle tärkeitä, sekä mannermaisessa että analyyttisessa filosofiassa.
Valmistuttani lähdin Pariisiin, oliko se nyt 1990 vai 1991. Tapasin siellä suomalaisen kollegan, Helena Sinervon. Meistä tuli hyviä ystäviä, ja kävimme yhdessä Kristevan luennoilla ja seminaareissa. Me melkein jahtasimme häntä. Kristevan psykoanalyyttinen filosofia oli meille molemmille inspiroivaa. Luulen, että Sinervo sai omaan runouteensa paljon ainesta Kristevalta. Hänellä tosin oli aina myös musiikki lähteenään, mitä minulla ei koskaan ollut. Sinervo tutustutti minut myös Nuoreen Voimaan [1]. Seurasimme yhdessä kiihkeästi uusimpia tuulia intellektuaalisessa maailmassa.
Lähdit siis Pariisiin 1991, tärkeänä maailmanpoliittisten muutosten vuonna. Miten reagoit tapahtumiin nuorena marxilaisena?
Olin innoissani, kuten monet. Ajattelimme sitä vapauden alkuna. Totta kai pääsimmekin matkustamaan helpommin. Mutta 90-luvun alun myllerryksissä huomasin pian, kuten monet muutkin, että Puolassa kommunismi oli vaihtumassa katoliseen fundamentalismiin. Vuonna 1992 laissa kiellettiin abortti; tämä vain yhtenä esimerkkinä seksuaalioikeuksien kaventamisesta. Näen sen suurimpana taantumisena jälkikommunistisessa yhteiskunnassamme. Meillä ei koskaan ollut marxilaista kommunismia, meillä oli stalinistinen pseudokommunismi, jonka tilalle saimme pseudokristillisyyden.
Millaista oli olla Julia Kristevan oppilaana?
En pysty kuvailemaan sitä. Se oli todella valaiseva prosessi, ja seuraan hänen ajatteluaan vieläkin, ehkä liiankin paljon. Hän ei ole mielestäni tarpeeksi arvostettu, varsinkaan tässä Euroopan osassa. Hän on alunperin Bulgariasta, ja hän on myös kritisoinut hyvin terävästi Itä-Eurooppaa, minkä takia itäeurooppalaiset ajattelevat, että Kristeva tavallaan petti heidät. Me emme pidä kritiikistä.
Kristeva on kiinnittänyt huomiota Itä-Euroopassa vallitsevaan amoraaliseen tilaan. Etiikkaa ei ole olemassa, sillä luulaan, että sitä ei tarvita. Kaikki tyytyvät asemaansa. Narsismi on myös valloillaan, mistä olen samaa mieltä Kristevan kanssa. Itä-Euroopan maat pitävät itseään jotenkin erityisinä, emme näe, että meillä olisi mitään vastuuta maailmanpolitiikasta eikä edes itseämme kohtaan. Ihmiset ovat myös hyvin ignorantteja. Meillä Puolassa ei ole paljon mielenosoituksia, eikä se tarkoita sitä, että meillä olisi kaikki hyvin. Tämä piittaamattomuus koskee taloutta, koulutusta ja yleistä asenneilmapiiriä. Ihmiset vain yrittävät selvitä jokapäiväisestä elämästä näkemättä ympärilleen.
Tavallaan kaipaan kommunismin aikoja, sillä silloin ihmiset olivat tyytymättömiä, ja he sanoivat sen ääneen. Lublin oli nuoruudessani oikea kulttuurikeskus: täällä tiedettiin, mitä muualla itäisessä Euroopassa tapahtui. Täällä syntyi myös suuri kulttuuri vaihtoehtoteatterin ympärille, ihmiset ostivat kriittisen teorian kirjallisuutta...
Minusta on myös alkanut tuntua, että puolalaiset yliopisto-opiskelijat eivät välttämättä ole edes niin aktiivisia yhteiskunnallisissa asioissa kuin suomalaiset. Minua häiritsee myös se, että kun sanon olevani suomalainen, jotkut tapaamani nuoret pitävät minua vähän parempana ihmisenä sen takia. On aivan kuin Itä-Euroopassa haluttaisiin yhäkin olla sokeasti samanlaisia kuin lännessä. Slovakialaisen ystäväni kertoi minulle, että hänen maassaan ympäristökysymyksistä ei välitetä politiikassa, sillä tärkeintä on houkutella mahdollisimman paljon länsimaisia yrityksiä. Ideologia on myös se, että jos rahaa on, se pitää näyttää. Esimerkiksi, en ole koskaan nähnyt missään niin paljon isoja katumaastureita kuin Kiovassa.
Olet tehnyt oikeita huomioita. Kommunismissa perustarpeet tyydyttyivät, mutta kuluttaa ei tietenkään voinut, kuten nyt. Yhäkin meihin ilmeisesti vaikuttaa se rieha, johon ihmiset ryhtyivät, kun tavaraa saikin ostaa mielenmäärin lisää. Täällä vallitsee amoraalisuuden lisäksi materialismi. Toisaalta palkat eivät ole Puolassa nousseet tarpeeksi, siksi esimerkiksi akateemiset ihmiset työskentelevät monelle yliopistolle samaan aikaan. Se tietenkin häiritsee työhön keskittymistä. Myös yksityiset yliopistot pahentavat tilannetta. En tiedä miksi kutsuisin tätä ilmiötä, ehkä multityökulttuuriksi. Tämä on yksi narsismin ja materialismin heijastuma kulttuurissamme. Ja tietenkin meilläkin on käynnissä nämä kaupallistavat yliopistouudistukset.
Mikä on akateemisen filosofian tilanne nykypäivän Puolassa?
Voisin sanoa pluralistinen. Sekä analyyttinen että mannermainen filosofia ovat edustettuina, tosin analyyttinen enemmän historiamme takia. Luulisin, että mannermaisen filosofian huippukausi oli meillä 1990-luvulla postmodernismin myötä. Julkisen filosofin, humanistin tai intellektuellin rooli on myös kehittymässä, ja siinähän ei ole väliä, mitä koulukuntaa edustaa. Julkiset intellektuellit ovat panostaneet viime vuosina keskusteluun homoseksuaalisuudesta ja muista seksuaalioikeuksista. Tällaisia hahmoja ovat esimerkiksi Maria Szyszkowska, joka on ajoi parlamenttiin sukupuolineutraalia parisuhdelakia. Toinen, miesfilosofi tällä kertaa, on Jan Hartman, joka on keskittynyt keinohedelmöitykseen ja myös juutalaishistoriaan.
Totta kai meillä on myös eri tavoin ajattelevia filosofeja. Eräs kuuluisa on Ryszard Legutko, kirjan I Don't Like Toleralism kirjoittaja. Kirjan nimi kertookin jo kaiken. Koska itsekin käsittelen queer-aiheita, muistan, kuinka hän kerran 90-luvulla neuvostosanastoa käyttäen kutsui minunkaltaisiani yliopistomaailman loisiksi.
Näitä ihmisiä riittää varmasti joka maahan. Olet Vihreän puolueen jäsen. Seuraavaksi voisin kysyä uteliaisuudesta, miksi juuri Vihreät. Sinullahan on marxilainen tausta, eikä Vihreä puolue ole aina se vasemmistolaisin valinta.
Puolassa meillä on kaksi suurta puoluetta, jotka ovat käytännössä molemmat oikeistolaisia konservatiiveja. Sitten on vanhat kommunistit. Vihreä puolue sen sijaan ajaa ainoana puolueena ympäristöarvoja, sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja arvoliberalismia samalla vastustaen isojen puolueiden uusliberalismia. Olemme myös yliopistojen kaupallistumista vastaan. Vihreä puolue on ainoa, joka selkeästi tukee yliopistoasiaa, naisasiaa, homoja... Vihreät on poikkeava puolue Puolassa.
Tomasz Kitlinski (oik.) Karolina Bregulan Campaign Against Homophobia in Poland -kampanjaan kuuluvassa valokuvassa "Let Us Be Seen".
Hauska kyllä, oma suuri poliittinen innostukseni palautuu Smolenskin lentoturmaan. Kaikkihan Puolassa tällä hetkellä palautuu siihen. Se on meidän uusi kansallinen uskontomme. Suurin turmassa osa kuolleista oli oikeistopoliitikkoja, mutta siellä oli myös eräs nainen, vasemmistolainen feministi Izabela Jaruga-Nowacka. Hän ei kuulunut mihinkään vasemmistopuolueeseen, mutta hän oli senhetkinen tasa-arvoministeri. Hän tuki rahallisesti homoseksuaalien näkyvyyskampanjaa, jossa laitettiin kaduille valokuvia oikeista homopareista käsi kädessä. Minäkin olin yhdessä kuvassa kumppanini kanssa. Kampanja oli alunperin vuonna 2003. Kukaan ei halunnut tukea kampanjaa Puolassa. Puola meni silloin mukaan myös Irakin sotaan, ja Jaruga-Nowacka oli ainoa, joka vastusti parlamentissa Puolan liittymistä kyseiseen operaatioon. Minusta tuntui, että hänen kuolemansa jätti aukon meidän politiikkaamme, ja siksi lähdin mukaan itsekin.
Kuten aiemmin puhuimme, uskonto on lähellä politiikkaa jälkikommunistisessa Puolassa. Mitä ajattelet puolalaisesta uskonnollisuudesta?
Ranskalainen filosofia opetti minulle ensimmäistä kertaa, että uskonnon ei tarvitse olla taantumuksellista tai ideologista. Tuon esiin luennoillani, että uskonto voi olla dynaamista ja mystistä, sen ei tarvitse olla sisäänpäinkääntynyttä heimokulttuuria. Sen ei tarvitsisi olla pyhää nationalismia ja muukalaisvihamielisyyttä. Haluaisin, että Puolan katolinen kirkko löytäisi omat syvät juurensa lähimmäisenrakkaudesta.
Olet avoimesti homo Puolassa.
Kyllä, se pitää paikkansa.
Löysin internetistä Kaikki muuttuu paremmaksi -videosi, jossa sanoit, että Puolassa voi olla vapaasti homoseksuaali. Vähän epäilen sitä.
Minulla on joka päivä eri teoria tästä asiasta. Uskon valistukseen, siihen, että postmodernismista huolimatta on kehitystä. Vuoden 2003 näkyvyyskampanjaa sensuroitiin ja kuville tehtiin ilkivaltaa. Kaczyńskin kaksoisveljet tekivät homofobiasta yleisen rakenteen, mutta he menivät liian pitkälle. [2] Kansalaiset hermostuivat siihen ja nyt asenteet ovat muuttuneet. Meillä on tällä hetkellä lehtikirjoituksia, jotka ovat hyvin myönteisiä homoseksuaalisuutta kohtaan. Galluppien mukaan kansan niukka enemmistö kannattaa tällä hetkellä parisuhdelakia. Tosin meillä on myös pseudokatolisia medioita. Eräskin radiokanava kutsui Lublinissa tänä keväänä järjestämiämme LGBTQ-festivaaleja [3] "sodomiittien festivaaliksi". Mutta yleisesti uskon, että nyt kaikki on muuttumassa paremmaksi. Ihmiset kadulla eivät ole vihamielisiä homoseksuaaleja kohtaan, mutta poliitikot ovat yrittäneet ohjata heitä siihen suuntaan.
Aikamme alkaa olla lopussa. Esitän vielä yhden kysymyksen. Nobel-palkittu runoilija ja kirjailija Czesław Miłosz on sanonut, että Puola on aitoa Keski-Eurooppaa. Mitä mieltä itse olet, kuuluuko Puola selkeästi itään tai länteen?
Mikä kysymys! Sulje nauhuri hetkeksi, täytyy miettiä.
Minulla oli itse asiassa kunnia tutustua erääseen Miłoszin ystävään, Vilnan kirjallisuustieteellisen koulukunnan jäseneen. Monikulttuurinen ympäristö kukoisti siellä, ja olin heidän kesäkoulussaan Krakovassa. Sinne saimme myös itse Miłoszin paikalle. Siellä oli ihmisiä erilaisilta konfliktialueilta, kuten Kosovosta. Miłosz pystyi kuitenkin pitämään ihmiset lähellä toisiaan ja parantamaan heidän haavojaan lukemalla runojaan.
Ymmärrän kyllä Miłoszin ja Kunderan puheen aidosta Keski-Euroopasta. Mutta Puola on niin lähellä Ukrainaa, joka on aitoa Itä-Eurooppaa... Meidän ei tulisi ottaa vaikutteita pelkästään lännestä. Kommunismin jälkeen syntyneet eivät osaa enää puhua venäjää. Venäjä on kuitenkin meille todella tärkeä kulttuuri eikä meillä ole siihen enää yhteyttä! Kulttuurivaihto on ollut suurta kaikissa suunnissa, Baltian maista, Tšekistä ja Slovakiasta, Bulgariasta ja Venäjältä. Toivon enemmän yhteyksiä nykyäänkin Itä-Euroopan maiden välille, vaikka venäläiset tuntuvat erityisesti Smolenskin jälkeen olevan jälleen vihollisia. Miłosz oli itse hyvin perillä itäisistä juuristamme, hän oli Liettuasta ja hän tunsi venäläisen kirjallisuuden.
Krakovan kesäkoulussa puhuimme itäeurooppalaisesta mentaliteetista, jossa yritetään ottaa selvää kaikesta tästä identiteettien palapelistä joka tämä maailmanosa on, tästä subjektien moninaisuudesta, jonka holokausti onnistui jokseenkin tuhoamaan. Meidän tehtävämme ei ole vain muistella, vaan myös rakentaa uudelleen.
Tomasz Kitlinski teki väitöskirjansa Université Paris 7:ssä (tunnetaan myös nimellä Université Paris Diderot) Ranskassa Julia Kristevan ohjauksessa. Hän on julkaissut Julia Kristevaa ja homoseksuaalisuutta käsittelevät teokset (puolaksi) sekä useita artikkeleita seka puolaksi että muilla kielillä (englanniksi, ranskaksi ja saksaksi). Lisää tietoa Kitlinskin yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta löytyy esimerkiksi seuraavilta nettisivuilta:
http://csf.ceetrust.org/paper/5/
http://bad.eserver.org/issues/2004/69/kitlinski_lockard.html
http://www.euroalter.com/2011/transeuropa-lublin-festival-for-lublin-and-europe-without-prejudices/
Viitteet
1. Nuori Voima on suomalainen, vuonna 1908 perustettu kulttuurilehti, joka julkaisee mm. filosofisia ja kaunokirjallisia tekstejä ja käännöksiä. Nettisivut: http://www.nuorenvoimanliitto.fi/nuorivoima.html
2. Kaczyńskin kaksoisveljet ovat Puolan konservatiivisen Laki ja oikeus -puoleen perustajia. Lech Kaczyński oli vuosina 2005-2010 Puolan presidentti ja Jarosław Kaczyński oli pääministeri vuosina 2006-2007. Lech Kaczyński kuoli vuoden 2010 Smolenskin lentoturmassa.
2. Lyhenteellä LGBTQ (tai vaihtoehtoisesti GLBTQ) viitataan laajasti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin (lesbian, gay, bisexual, transgender and queer people) nimenomaan heidän asemansa parantamiseen keskittyvien toimijoiden ja liikkeiden piirissä.