Susanna Lankinen
Oodi klitorisorgasmille
Manuela Gretkowska, Metafyysinen kabaree – Beba Mazeppon rakkaus (Kabaret metafizyczny, 1995).
Suom. Tapani Kärkkäinen. Like 2001. 123 s.
Manuela Gretkowska (s. 1964) on puolalainen monialainen kirjoittaja, joka on asunut pitkiä aikoja Pariisissa. Hän on kirjoittanut kolumneja, romaaneja ja näytelmiä, ja hänen ensimmäinen romaaninsa sai hyvät arvostelut itse Czesław Miłoszilta. Muutamia vuosia sitten Gretkowska puuhasi Puolaan Naisten puoluetta, joka ei kuitenkaan saanut suurta kannatusta.
Metafyysinen kabaree – Beba Mazeppon rakkaus (1995) on Gretkowskan kolmas romaani. Romaanin keskiössä on 1900-luvun lopun pariisilainen kabaree, jonne kerääntyvät kaikenlaiset naiskummajaiset: hännällään itseään peräaukkoon raiskaava tanssija, jonkinlainen oopperalaulaja ja stereo-orgasmeja saava kaksiklitoriksinen Beba. Gretkowska kirjoittaa feminististä, provosoivaa vartaloiden kuvausta. Kirja on miellyttävää lukemista niille, jotka ovat kyllästyneet naistenlehtien ikuiseen vauhkoon vaginaorgasmin tavoittelun tärkeydestä. Beban orgasmi on kaikkien mielestä suuren ihmeen ja juhlan asia.
Kertoja viittaa heti alussa katolisen kirkon pakkomielteiseen, miehen yksiteiseen anus-labyrinttiin. Nainen on unohdettu. Kirja on täynnä freudilaisia fallos- ja kohtusymboleja, yksityiskohtaisia kuvauksia sikareista. Kertojan itselleen pyhittämissä luvuissa pohditaan kulttuurin eroottisia myyttejä, ja nykyisyys nähdään paikkana kitschille, jossa on vain "tuoretta Derridata" ja "myytävänä uusimman sesongin ajatuksia kansainvälisille kahvilaidiooteille". Onko kirjailija, joka kirjoittaa lauseen jälkeen sanat "eroottinen kysymysmerkki", itsekin vain postmoderni shokeeraava kupla vai onko hän syvällinen ajattelija?
"Eikö sinusta koskaan tunnu siltä, että tuo sinun Jumalasi ei pelkästään rakasta vaan myös kusettaa meitä?"
Manuela Gretkowska
Katolisuus ja juutalaisuus kamppailevat henkilöiden, rahattomien ja juhlivien miespuolisten taiteilijoiden, keskusteluissa. Naisen sielunmaailma on etäistä kabaree-esitystä. Mihin mystiseen tasoon he esityksissä pääsevät? Bebaa ihailevat juutalainen Giugui ja nuori runoilija Wolfgang. Kun Wolfgang rakkauden tuskissaan masturboi luottavaisen perhosen päälle puistossa, hän kuvailee sitä murhaksi rakkaudesta. Romaanissa esitettävät Wolfgangin runot ovat yhtä fiaskoa: "Tapasin sinut kuoleman jälkeen, mutta sinä haiset." Toimettomuus tekee nuorista miehistä kabareessa vetelehtiviä naistenkaatajia, jotka pohtivat historian filosofisia kysymyksiä uudelleen ja uudelleen.
Kertojan indentiteettiä etsivissä pohdinnoissa totuus ja taru sekoittuvat: yksisarviset kuvataan historiallisiksi eläimiksi, determinismin todistaa matemaattinen kaava ja Herakleitos antoi peseytymisohjeita.
"Jos elämä ja kuolema ovat mahdollisia, silloin kaikki on elämässä mahdollista. Jopa se, että suojelusenkelinne on homo tai että keijukaiset ja kääpiöt ovat olemassa, tietenkin omalla vastuulla ja sillä ehdolla, että ne eivät järkytä todellisuuden paradigmaa, sillä jos niin käy, jonkun täytyy nähdä vaivaa ja paikata rikki mennyt negaation suojaverho, mutta kenen?" – – "Seireenit kuolivat sukupuuttoon kemiallisten, luonnon tasapainoa häirinneiden puhdistusaineiden takia – seireeneiksi näet tuli aikoinaan sellaisiaa kauniita tyttöjä, jotka eivät peseytyneet."
Naisen oikea paikka nähdään neron miehen hännystelijänä. Välillä voisi kuvitella lukevansa oikean misogyynin tekstiä, jonkinlaisen naispuolisen Henry Millerin luomusta. Lopussa poikaystävä puree Beban toisen klitoriksen irti ja repii välilihan auki. Itsevarminkin nainen kesyyntyy parisuhdeinstituution ja synnytysharjoitusten edessä kuin spermaan tukehtunut perhonen.