PAATOS

filosofinen kulttuurilehti

päivitetty 11.3.2009

Risto Koskensilta

Avoin yhteiskunta ja sen tunnusmerkit

Mistä koulumurhat johtuvat? Internetistä, tv-väkivallasta, tietokonepeleistä, saatananpalvonnasta, ateismista, perisynnin aiheuttamasta tuskasta, nykyisestä hektisestä elämäntavasta, suomalaisesta mielenlaadusta, syrjäytymisestä, käsiaseiden helposta saatavuudesta, metsästyksen ihannoinnista, kouluterveydenhoidon resurssipulasta, yksilöllisistä psyykkisistä häiriöistä ja niiden riittämättömästä tunnistamisesta, instituutioiden murenemisesta, tukiverkostojen hajoamisesta, todellisuuden pirstaloituneisuudesta?

Ehkä, mutta yhteiskuntamme arvovaje ei ainakaan ole syynä. Koululaitoksemme pyrkii aivopesemään muokkaamattomat lapsensa itsenäisesti ajatteleviksi, ihmisarvoa kunnioittaviksi, rehellisesti totuutta etsiviksi ja oikeudenmukaisiksi kansalaisiksi. Ja tämän koulumme ja laitoksemme tekevät vielä melkoisen hyvin. Suomalaisten perusarvoissa tuskin onkaan hirveästi valittamista: olemmehan Jumalaa pelkäävää väkeä, noudatamme lakeja ja asetuksia tunnontarkasti – silloinkin kun ne eivät ole riistäjien säätämiä –, puhumme lähinnä tarvittaessa tai kun puhutellaan ja ennen kaikkea arvostamme järkevyyttä ja vapautta.

Kasvatuksemme iskostamat arvot ovat kaikki oikein hyviä. Niiden välillä vallitsee kuitenkin jännite. Ideaali itsenäistä ajattelua arvostava yksilö nimittäin kyseenalaistaa arvonsa. Meidän jokaisen moraalisen olennon olisikin kysyttävä itseltämme, ovatko ihmisarvo, totuus, rehellisyys ja oikeudenmukaisuus todella tavoiteltavia asioita. Ja vaikka lopulta tärkeämpää on tietenkin kysyä, mitä arvojen toteuttaminen vaati todellisissa yksittäisissä tilanteissa, niin kasvatuksen asentamin itsetutkiskelun välinein tehty oman arvohorisonttinsa löytäminen on välttämätön askel kehityksessä kohti tämän institutionaalisen muotittamisprosessin määränpäätä, nimittäin kunnon ihmiseksi tulemista.

Me järjelliset ihmiset toki tiedämme, että ihmisarvo ja sen semmoiset ovat hyviä ja pienen vaivankin arvoisia asioita. Tunnetusti mitään kantaa ei kuitenkaan voida perustella sillä, että se on oikea ja tosi. Totuus ja oikeus eivät myöskään juuri huutele itsestään, joten ei ole mitään takeita siitä, että yksittäinen ihminen arvaisi syntyjä syviä aateskellessaan kovinkaan hyvin, saatikka, että juuri hyvien perusteiden pohjalta hän näkisi asioiden oikeat laidat.

Tämän todetakseen ei tarvitse muuta kuin hetkeksi syventyä internetin selailuun. Internetissä käytännössä rajoittamaton vapaus ja käsittämätön määrä itsenäistä ajattelua yhdistyvät, mikä synnyttää enemmän tekstuaalista jätettä kuin materiaalista tulee koskaan olemaan. Pornon jälkeen internetin pääasiallinen sisältö koostuneekin ihmisten järkeilyn aiheuttamasta verbaalioksennuksesta. Se ulottuu keskustelufoorumeilla käytävästä sisällöttömästä pseudolauseidenvaihdoista pelottaviin mielisairauteen viittaaviin oirehdintoihin.

Internetissä esiintyvän itsenäisen ajattelun määrä johtuu sen käyttäjäkunnan laajuudesta. Käyttäjistä toki vain häviävän pieni osa harrastelee itsenäistä pohdiskelua, mutta pieni osa mielettömän suuresta joukosta on sekin valtavasti. Vastaavasti Suomessa on ihmisiä vain vähän, mutta kansallisen kasvatusorganisaatiomme ansiosta meistä suomalaisista peräti suurin osa järkeilee itsekseen – ainakin joskus. Näin ollen suomalainen yhteiskunta ja internet ovat tältä osin analogisia: suuri joukko ajattelevia ihmisiä yhdistettynä vapauteen puhua mitä sattuvat puhumaan tuottaa julkista hölmöilyä. Yhteiskuntamme ei toki ole yhtä avoin kuin internet, joten painetussa muodossa typerää, mutta harmitonta, ajattelua tihkuu lähinnä maakuntalehtien yleisönosastoista. Vakavimmillaan ajattelu taas näkyy pseudofilosofisten näkemysten varjolla tehtyinä henkirikoksina.

Näin ollen taannoiset koulumurhat ovat merkki suomalaisen yhteiskunnan arvopohjan terveydestä. Ilman itsenäistä ajattelua ja yhteiskunnan suomaa kohtuullista vapautta nämä tapaukset eivät olisi olleet mahdollisia: yksittäisen ihmisen tekemä joukkomurha, joka (edes näennäisesti) pohjaa itse kehiteltyyn ideologiaan, on luonnollinen seuraus yhteisön sitoutumisesta omaan ajatteluun kannustamiseen ja yksilön vapauteen. Itse merkki on traaginen, mutta sen viittauksen kohde luovuttamattoman arvokas. Vain avoimessa yhteiskunnassa voi koulusurmia tapahtua.

Kirjoittaja on 23-vuotias
sotaveteraani ja lukee Piffiä.