PAATOS

filosofinen kulttuurilehti

päivitetty 26.3.2007

Juhani Tuomi

Kuvataiteilijan kuva

Teetkö sinä esittäviä vai ei-esittäviä tauluja? Tämä on yleisin kysymys, johon törmään keskustellessani ammatistani vähemmän taiteeseen perehtyneiden ihmisten kanssa. Vastatessani, että maalaukseni ovat esittäviä tauluja, saan osakseni helpottuneita hymyjä, hyväksyviä nyökkäyksiä ja joskus jopa teostilauksia. Tilausten aiheiden esittävyys on poikkeuksetta niin esittävää, että kohteliaasti aina työtilauksesta kieltäydyn. Kysyessäni mikä tässä niin sanotussa esittävässä taiteessa on niin paljon parempaa kuin ei-esittävässä taiteessa saan osakseni säälivän syvän katseen, huokauksen ja tämän jälkeen vastauksen, jonka jokainen maailman ihminen tietää: esittävän taulun tekeminen vaatii taitoa, kun taas ei-esittävän taulun voi tehdä vaikka lapsi tai jopa keskustelukumppanini. Tietysti.

Vaikka tässä esimerkissä todellisia ongelmia ovat tietysti kummalliset termit, sanojen väärinkäyttäminen, väärinymmärrys ja tietämättömyys, implikoi kysymys "Teetkö esittäviä vai ei-esittäviä tauluja?" mielenkiintoisia jatkokysymyksiä: Miksi suuri osa varsinkin taiteeseen perehtymättömistä ihmisistä arvostaa taitoa, mitä se sitten onkaan, niin korkealle? Kuinka ihmiset määrittelevät taidon? Mitä on taito? Onko nykymaalaus jotenkin vaikeaselkoista? Onko peruskoulun ja lukion taideopetus kriisissä? Mitä on taito nykymaalauksessa, ja kuinka sen voi nähdä? Mitä merkitystä taidolla on?

Lähestyn näitä kysymyksiä kolmen teoskuvan kautta, joista yksi edustaa konstruktivismia, yksi ekspressionismia ja viimeinen huonomaalausta. Ensin on kuitenkin tarpeen puhua siitä, mitä on taito, sekä yrittää määritellä sitä, mitä on nykymaalaus, ja kuinka sitä kannattaa mielestäni katsoa.

Mitä on nykymaalaus?

Tyydyn lyhyeen, yksinkertaiseen yhteenvetoon: nykytaide on tavallisimman määritelmän mukaan taidetta, joka on tehty vuonna 1960 ja sen jälkeen. Nykytaide seuraa taidehistoriallisesti modernismia, vaikkei modernismikaan ole mihinkään hävinnyt. Modernismiin nojaa moni nykytaiteen kentällä toimiva taiteilija. Puhuessaan ei-esittävästä maalauksesta Matti Meikäläinen tarkoittanee abstraktia maalaustaidetta.

Yksinkertaisimmillaan voi ajatella, että maalauksessa on kaksi olennaista tasoa, jotka voidaan erottaa toisistaan: muoto ja sisältö. Erottelu on tietysti yhtä karkea kuin ruumiin ja sielun erottaminen, mutta tämä on yksinkertaisin tapa hahmottaa tätä melko yleistä tapaa nähdä maalaus.

Muoto on maalauksen materia – kaikki maalauspohjasta aina päällimmäisimpään vernissakerrokseen. Sisältö on hankalampi määritellä. Se on aineeton: maalauksen nimi, kuvauksen aihe, maalarin motiivit tai katsojan tulkinta. Sisällön täytyy olla muodossa – emmehän me muutoin pääsisi siihen käsiksi tai tietäisi sen olemassaolosta, ainakaan ilman maalarin taustan tai ajatusten tuntemista. Sisällön voisi sanoa emergoituvan muodosta ja kontekstista. Esimerkiksi modernismin abstrakti ekspressionismi Clement Greenbergin johdolla näki maalauksen olevan puhtaimmillaan silloin, kun taiteilija maalasi ymmärtäen, että maalaus on vain kaksiulotteinen pinta. Oli myös tärkeää, ettei maalari pyrkinyt suoraan jäljentämään mitään ulkoisesta maailmasta, vaan maalasi korkeintaan sisäistä maailmaansa – jos sitäkään. Tällöin maalauksen mahdolliseksi sisällöksi jäi teoretisointi siitä, mitä maalaus itse on.

Ylipäätään olennaista maalauksen, kuten muunkin taiteen katsomisessa, on tietysti ymmärtää teoksen sijoittuminen taidehistorian jatkumoon, ja ajatella kontekstia, jossa se esitetään. Haluan kuitenkin huomauttaa, että maalaus on tästä huolimatta itsenäinen teos. Silti katsojalle ei liene haitaksi ymmärtää myös edellä mainittuja maalaukselle sinänsä ulkopuolisia seikkoja.

Mitä on taito?

Sana "taito" kuvastaa toimintaa, jonka henkilö osaa hyvin. Kun puuseppä tekee tuolin, joka on kaikin puolin sopusuhtainen ja hyvä istua, voitaneen tuolia pitää taitavasti rakennettuna ja puuseppää taitavana. Vaikka tuolin rakentamista ei voine pitää ainakaan ammattipuusepälle erityisen vaativana tehtävänä, voi taidon kuitenkin laittaa paremmuusjärjestykseen: Taitavampi puuseppä tekee samassa ajassa kolme tuolia, kuin huonompi yhden. Tällöin taidosta, tehokkuutena, on puusepälle hyötyä.

Edellä mainittu yksinkertaistava analogia ei ole mielekäs taideteosta katsottaessa: katsojalle on aivan yhdentekevää, kauanko taiteilija on kuluttanut aikaa ja vaivaa maalauksensa tekemiseen, ellei sitten juuri sillä kyseisellä tiedolla satu olemaan jotakin tekemistä teoksen sisällön kannalta. Vaikka toinen taiteilija maalaisi saman teoksen kymmenessä minuutissa, toinen kuukaudessa, ei ensimmäistä voida sanoa taitavammaksi. Hän on kenties tehokkaampi ja nopeampi, vaan ei taitavampi. Tällaisella tiedolla ei ole merkitystä katsojan ja teoksen välisessä kokemuksessa. Tehokkaampi taiteilija voi ehkä tienata teoksillaan helpommin, mutta tehokkuus ei ole pätevä mittari arvioitaessa taiteilijan taitavuutta tai teoksen taidokkuutta taiteellisten arvojen kannalta.

"Teetkö sinä esittäviä vai ei-esittäviä tuoleja?" on kysymys, jota tuskin puusepälle usein esitetään. Tuolin hyvyyttä voidaan arvioida Platonin ideaopin kannalta: Kuinka hyvin tuoli jäljittelee tuolin ideaa. Platonin käsitys taiteesta taas ei ollut kovin valoisa, sillä hänen mukaansa taide on käsityötäkin alhaisempaa, koska taide on representaation representaatio: taiteilija jäljittelee tuolia, joka jäljittelee tuolin ideaa. Kuitenkin väittäisin, että Matti Meikäläinen hyväksyy tuolin kuin tuolin mukisematta, mutta odottaa taiteelta enemmän – vaikka vain sitä taitoa, jonka huipuksi hän sitten määrittelee sen kesämökin maiseman realistisen kuvauksen. Olipa Matin maku sitten minun mielestäni hyvä tai huono, olen kuitenkin iloinen: Matilla on mielipide taiteesta, myös siitä mitä on taito maalauksessa, ja tämä osoittaa että nykyään taide on Matinkin mielestä enemmän kuin käsityö.

Eri tyylisuunnat näkevät taidon eri tavoin. Olisi naurettavaa väittää vaikkapa, että kaikki ekspressionistit ovat vähemmän taitavia maalareita kuin realistit, tai että kaikki konstruktivistit ovat tylsiä, koska heidän taiteensa on pääasiallisesti tylsää. Jokainen tyylisuunta luo omat ihanteensa, ja jotta taidosta voitaisiin puhua, on nämä ihanteet ja maalarin pyrkimykset ensin tunnettava. Seuraavaksi esittelen lyhyesti kolme nykymaalauksessa vaikuttavaa tyylisuuntaa, ja pyrin määrittelemään näiden suuntausten ihanteita ja pyrkimyksiä, jotta lukija ymmärtäisi myöhemmin esille tulevat teosesimerkit oikeassa kontekstissa. Haluan huomauttaa, etteivät konstruktivismi, ekspressionismi ja huonomaalaus ole ainoat tavat maalata nykyaikana. Olen valinnut nämä esimerkit, koska kaksi ensimmäistä ovat mielestäni kovin erilaisia suuntauksia. Huonomaalaus on puolestaan mielenkiintoinen esimerkki, kun keskustellaan maalauksesta ja taidosta.

Konstruktivismi

Konstruktivismi on rakenteellista, järjestelmällistä taidetta, jossa korostuu geometrisuus. Se kehittyi venäjällä, jossa ensimmäisen kerran sanaa käytti suprematistiksi itseään kutsunut Kasimir Malevits. Hän esitti konstruktivismin kielteisenä käsitteenä. Myönteisenä sana esiintyi ensimmäisen kerran Naum Gabon Realistisessa manifestissa vuonna 1920. Konstruktivismi levisi nopeasti Eurooppaan, ja Suomessa se tuli suosituksi virtaukseksi 1960–1970-luvuilla. Konstruktivismia tehdään vielä nykypäivänäkin. Sitä voi nähdä nykytaiteen museoissa ja gallerioissa. Vaikka konstruktivismi nojaa vahvasti modernistiseen perinteeseen, sitä esitetään myös nykytaiteen kentällä.

Konstruktivistit eivät kovin mielellään puhu teostensa sisällöistä tai myönnä niiden mahdollisia viittauksia ympäröivään maailmaan. Mieluummin he puhuvat teostensa perustuvan matemaattisiin järjestelmiin, väreihin, muotojen ja viivojen rytmiin, taiteilijan sisäiseen maailmaan sekä maalauksellisuuteen. Konstruktivistinen maalauksellisuus täytyy ymmärtää eri tavoin kuin esimerkiksi ekspressionistinen maalauksellisuus. Väitän, että konstruktivistisessa maalauksessa huomaa taidon, tai pikemminkin sen puutteen, helpoiten. Matemaattiseen järjestykseen perustuva ruudukkomaalaus ei anna anteeksi turhia maalin valumia tai hutaisten tehtyjä viivoja. Konstruktivisteille hyvin tavallinen maalaustekniikka käyttää erilaisia teippauksia avukseen, ja näin taiteilija usein luo persoonattoman näköistä, jopa graafista jälkeä.

Konstruktivismia kritisoidaan nykyään nimenomaan sen väitetystä epäviittaussuhteesta maailmaan. Katsoja voi kuitenkin tulkita teoksia haluamallaan tavalla, eikä tarvitse olla järin vilkas mielikuvitus, että erilaisissa järjestelmissä pystyy näkemään taiteilijan motiiveja, toiveita, pelkoja tai mitä tahansa.

Konstruktivismin esimerkkimaalauksena käytän Matti Kujasalon teosta Maalaus, akryyli kankaalle, 55 x 55 cm, 2002. (teoskuva 1). Matti Kujasalo, syntynyt 1946, on kansallisesti ja kansainvälisesti tunnettu ja tunnustettu pitkän linjan konstruktivisti. Kujasalo määrittelee itse taiteensa systemaattiseksi konstruktivismiksi ja kutsuu töitään maalauksiksi, jotka liittyvät eurooppalaisen modernismin traditioon. Teos kuvaa osuvasti sitä, minkälaiseksi konstruktivismin miellän.

Ekspressionismi

Ekspressionismi on 1900-luvun alussa kehittynyt taidesuuntaus, joka pyrkii ilmaisemaan yksilön tunnekokemuksia ulkoisten tosiasioiden kustannuksella. Taidehistoriallisesti ekspressionismi seurasi impressionismia, joka korosti kokemusta valosta ja varjosta. Vaikka impressionismikin oli valmis uhraamaan ulkoisen todellisuuden tunne- tai näkökokemuksen alttarilla, ekspressionismi perustuu enemmän tunteeseen, ja taiteilijan oma kokemus on huomattavasti impressionismia vahvemmin mukana. Vincent van Goghia voidaan tavallaan pitää esiekspressionistina. Kuuluisia suomalaisia ekspressionisteja olivat muun muassa Tyko Sallinen ja Jalmari Ruokokoski, jotka kuuluivat niin sanottuun Marraskuun ryhmään. Modernismi jalosti uuden abstraktin ekspressionismin muodon. Se perustui tiukalle Greenbergiläiselle opille puhtaasta taiteesta, eli kaksiulotteisesta maalauksesta, ja maalari maalasi puhdasta maalausta ja mahdollisesti myös sisäistä maailmaansa. Kuuluisimpia abstrakteja ekspressionisteja lienevät Jackson Pollock ja Mark Rothko. Abstrakti ekspressionismi saavutti suurta suosiota ja toimi samalla suurvaltakamppailussa Yhdysvalloille arvokkaana vastapainona tiukasti sääntöihin nojaavaa sosialistista realismia vastaan. Muun muassa CIA rahoitti abstraktin ekspressionismin näyttelyjä maailmalla, sillä sen nähtiin kuvastavan Yhdysvaltoja vapaan maailman ja kulttuurin tyyssijana. Mainittakoon, että Euroopan vastine abstraktille ekspressionismille oli informalismi.

Uusekspressionismi, joka seuraa vahvasti saksalaisen ekspressionismin, Die Brücken, perinteitä, on vahvasti edustettuna nykypäivän maalauskentällä. Tämän tutkielman esimerkkiteos ja taiteilija edustavat uusekspressionismin uutta aaltoa. Lontoossa 1981 järjestetty The Spirit of New Painting – näyttely nosti saksalaisen taiteen maailmankartalle ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1921. Tunnettuja saksalaisia uusekspressionisteja ovat muun muassa Anselm Kiefer, Georg Baselitz ja Jörg Immendorff. Olennaista ekspressionismista puhuttaessa on huomioida, että ekspressionismi yleensä kuvaa konfliktin täyttämiä tilanteita ja hyökkää taantumuksellisia arvoja vastaan keskustelemalla vaietuista asioista, kuten seksuaalisuudesta, syrjäytyneisyydestä, sodasta, riistosta tai sairauksista.

Esimerkkinä ekspressionismista olen liittänyt teoskuvaksi (teoskuva 2) Jonathan Meesen maalauksen Mein Madchenmohn 'Bjorkissys'. Jonathan Meese on 1970 Tokiossa syntynyt saksalainen maalari, kuvanveistäjä ja performanssitaiteilija. Meese on kansainvälisen läpimurron tehnyt uuden polven maalari, jonka maalausjäljelle on tyypillistä hyvin ekspressiivinen, jopa amatöörimäinen maalausjälki, joka toimii loistavasti hänen kauhuaiheidensa ja jopa sarjakuvamaisten maalaustensa hallituissa kompositioissa. Meese ei välttämättä edusta ekspressionismia puhtaimmillaan, mutta on tyylisuunnan hengen mukaista valita tutkielmani esimerkiksi tämä loistava nuoren polven taiteilija.

Huonomaalaus

Etsiessäni huonomaalauksesta lähdeaineistoa jouduin toteamaan, että tämä estetiikan laitoksen hyväksymä termi ei ole vielä päässyt taidekirjoihin asti. Seuraava määritelmä nojaa puhtaasti minun näkemykseeni, tulkintaani ja ymmärrykseeni siitä, mitä on huonomaalaus.

Huonomaalaus ei ole genre, joka määrittyisi yhtä selkeästi kuin konstruktivismi tai ekspressionismi. Ymmärtääkseni sen juuret ovat kuitenkin ekspressionismissa, joka on teknisessä mielessä perinteisistä maalausgenreistä avoimin ja uutta luovin. Eron ekspressionismiin huonomaalaus tekee maalausten aihevalinnoilla, jotka ovat yleisesti ottaen banaaleja. Maalausjälki on, kuten nimestä voi ymmärtää, perinteisimmässä mielessä huonoa, mutta tämä ei tarkoita, etteikö se samalla voisi olla taitavaa. Huonomaalaus voi näyttää miltä tahansa, aina teiniestetiikasta maalauskyvyttömän aikuisen tekeleisiin. Esimerkkitaiteilijaksi olen valinnut saksalaisen Werner Büttnerin.

Taito ja Matti Kujasalon Maalaus

Kujasalon Maalaus on puhdasta konstruktivismia, jonka tyypillisellä kuvakielellä teos toimii. Kujasalo sanoo valinneensa systemaattisen maalauksen maalaustavakseen siitä syystä, että näin hän voi olla varma maalauksen hyvyydestä tai huonoudesta. Vapaasti piirretystä viivasta ei voi varmasti tietää toimiiko se, kun taas esimerkiksi systemaattisesti rakennettu viivasto on tekijälleen armottoman rehellinen.

Kujasalo luopui värien käytöstä vuonna 1975 ja maalaa nykyään vain mustavalkoisia tai siniharmaita teoksia. Teoksen pohja on maalattu siniharmaaksi ja ylempänä kerroksena on mustia pieniä viivoja, jotka näyttävät luovan labyrintin maalauspohjalle. Kyseessä ei kuitenkaan ole labyrintti, sillä näennäisen monimutkaisesta kuviosta huolimatta sokkelon voi läpäistä ilman keskeytyksiä. Teoksessa ei ole yllättäviä reittiä katkaisevia väliseiniä, vaan jonkinlainen viaton kalsarikankaan kaltainen taidokkaasti maalattu kuvio. Teos on tiukkaa konstruktivismia ja maalausjälki häiriötöntä. Systeemi noudattaa itseään orjallisesti koko teoksen läpi. Voidaan sanoa, että konstruktivismin ihanteet ja tavoitteet esiintyvät tässä maalauksessa, ja koska maalausjälki on virheetöntä, teosta voi pitää taitavasti maalattuna. Taito siis näkyy maalauksessa, tai pikemminkin en löydä siitä virheitä. Haluaisinkin kysyä Kujasalolta: "Mistä tiedät, että teoksesi ja viivasi ovat hyviä? Eikö yhtä hyvin voi olla niin, että et vain ole tehnyt virheitä? Onko se siis taitoa?"

Taito ja Jonathan Meesen Mein Madchenmohn 'Bjorkissys'

Jonathan Meese kuvaa teoksessaan Mein Madchenmohn 'Bjorkissys' islantilaista laulajatarta Björkiä. Öljyvärillä kankaalle tehty teos on puhdasta ekspressionismia. Meese tekee todellisen realistisen muotokuvan sijaan näkyvää todellisuutta vääristävän teoksen, mutta saa näin ilmaistua omia ajatuksiaan ja tuntemuksiaan vahvemmin. Tästä on ekspressionismissa kysymys. Teos on jonkinlainen groteski ja ironinen rakkaudentunnustus vaaleanpunaisine taustoineen. Tästä kielii myös kuvattavan henkilön keskeinen osa kompositiossa. Paksut vahvat värikerrokset näyttävät irvokkailta ja tuovat mieleen kliseen vahvasti tuntevasta taidemaalarista, joka purkaa tuskaansa kankaalle, kun ei muutakaan voi.

Teos toimii ekspressionismin ajatusten mukaan, eli tässä suhteessa sitä voi pitää taitavana. Johtuen vapaasta luonteestaan ekspressionismi on kuitenkin paljon ongelmallisempi kuin tiukkasääntöinen konstruktivismi: on vaikea sanoa milloin ekspressionismi on taitavaa, milloin taas ei. Ekspressionismilla ei ole tiukkoja sääntöjä, eikä sitä ole helppo arvottaa taitavaan ja ei-taitavaan. Ainoa asia, mitä voi sanoa, on subjektiivinen mielipide siitä, toimiiko teos vai ei. Minun mielestäni se toimii, ja kysymys taidosta ei välttämättä ole tässä tapauksessa kovinkaan tärkeä.

Taito ja Werner Büttnerin Singende Frauen

Büttnerin maalauksessa Singende Frauen on kuvattu saksalaisia naisia, jotka laulavat rivissä. Kuva on huvittava ja ensimmäinen mieleen nouseva kysymys on "Hyvä Jumala, minkä takia?" Vaikka kuvan naiset ovat mittasuhteiltaan uskottavan näköisiä, ne ovat kummallisia ja epätodellisia. Kasvojen tyylitelty maalaus muistuttaa naivismia. Kompositio on hallittu, ja maalaus on rauhallinen ja sopusuhtainen. Taustan räiskyvä keltainen lisää kuvan huvittavuutta. Lattiana tai esiintymislavana toimiva tumma paneeli luo vahvasti toimivan perspektiivivaikutelman. Itsessään korni maalaus paljastaa Büttnerin suuren taituruuden: teoksesta ei näytä puuttuvan mitään, eikä siinä myöskään ole mitään liikaa. Büttnerin hallittu pensselitekniikka säkenöi taitoa, joka on valjastettu korniuden ja huonouden työkaluksi.

Yhteenveto

Taito on tosiseikka: maalauksessa sitä joko on, tai ei. Ei ole kuitenkaan kovin mielekästä vertailla taiteilijoita keskenään taidon suhteen, sillä taitoa ei voi mitata. Erityisen tärkeää on ymmärtää, että taidosta puhuttaessa on ensin määriteltävä tavoitteet. Nämä tavoitteet ja ihanteet asettavat eri tyylisuunnat. Tyylisuunnat ovat kuitenkin liukuvia käsitteitä. Jotkut taiteilijat istuvat tyylisuunnalle määriteltyjen rajojen sisään, toiset ylittävät niitä. Ehkäpä juuri ne, jotka asettuvat tyylisuuntien rajojen sisäpuolelle määrittelevät itsensä mielellään tyylisuunnan mukaan, ja näin ollen heidän taitavuuttaan voidaan arvioida heidän ihanteidensa pohjalta.

Tärkeätä on myös muistaa, että kysymys taidosta nojaa kuitenkin pitkälti katsojan mielipiteeseen. Taito ei ole mitattavissa oleva asia, vaan se, että joku haluaa nähdä taiteilijan taitavana, on valinta. Maalari saattaa pitää esikuviaan taitavina. Täytyy muistaa, että esikuvat ovat myös valintoja. Taiteilijan saattaa olla helppoa pitää taitavana maalaria, jonka kaltaista jälkeä taiteilija itsekin tekee.

Taito on tosiseikka, jonka olemassaoloa tai olemattomuutta ei voi kiistää. Se on osa maalausta, katsoja voi sitä etsiä ja joskus jopa löytää. Taito ei kuitenkaan määrittele yksittäisen teoksen taiteellista arvoa tai taiteilijan hyvyyttä tai huonoutta. Tärkeämpää on korostaa teosten muuta sisältöä ja katsojan tulkintaa teoksesta. Taidon näkeminenkin on aina tulkinta.

Mitä maalarilta voidaan vaatia?

Maalauksessa taito on osa, jonka olemassaolon maalarin täytyy omassa maalaamisessaan tunnistaa ja tunnustaa. Ehkä juuri oman teknisen maalaustaitonsa tunteminen on jo maalarin ammattitaitoa. Tehdäkseen mielenkiintoisia maalauksia maalarin ei kuitenkaan tarvitse olla virtuoosi. Koska kysymys on taiteen tekemisestä, ei sen lähtökohdaksi voi asettaa mitään minimitasoa. Olisi naurettavaa vaatia valmistuvalta maalarilta jonkinlaista tasostandardin saavuttamista esimerkiksi alastonmallimaalauskokeella. Taidemaalari on, tai ainakin pitäisi olla, yleensä ammattikoulutuksen saanut raudanluja ammattilainen, jolta voidaan odottaa vähintään maalauksen perusasioiden tuntemista, oman taiteensa perusluonteen tiedostamista ja taiteen kentälle sekä taidehistorian jatkumoon sijoittumisensa ymmärtämistä.

Vaikka maalaaminen ei edellytäkään erityisiä motorisia taitoja, on taidon olemassaolo tai puuttuminen tekijä, joka jokaisesta maalauksesta on nähtävissä. Vaikka muotoa ei mielestäni pystykään mielekkäästi erottamaan sisällöstä, eikä sisältöä muodosta, voidaan niitä mielestäni kuitenkin hatarasti arvottaa keskenään. Teknisesti huipputaitava maalaus, jolla ei kuitenkaan ole mitään varsinaista asiaa, ei voi puhutella katsojaa merkittävällä tavalla. Sen sijaan tiukka sisältö räjähtää katsojan päässä, jos sisältö on raudanlujaa ja oivaltavaa. Näin, vaikka tekninen suoritus jäisikin keskinkertaiselle tasolle.

Pelkkää tekniikkaa palvova taiteilija ei ole taiteilija vaan insinööri, ja taidon silmäteräkseen ottanut katsoja on taiteen suhteen illitteraatti. Toisaalta taidon olemassaolo on tosiseikka, joka joko toteutuu tai ei, ja sen määrittely tapahtuu ihanteiden, odotusten ja vaatimusten tasolla. Taito on vain pieni osa maalausta.

Kirjoittaja on tamperelainen nuori kuvataiteilija
ja vuoden 2007 Rajataide RY:n puheenjohtaja.