PAATOS

filosofinen kulttuurilehti

päivitetty 26.3.2007

Mikko Pelttari

Paikallisen ajattelun jäljillä
Tere Vadénin haastattelu

Tere Vadénin työhuone on Pinni-kompleksin B-osan kaukaisimmassa alanurkassa. Hypermedialaboratorion yliassistentti majailee nykyään niin kaukana filosofian laitoksesta, kuin rakennuksen sisällä suinkin on mahdollista. Välimatka on kuitenkin enemmänkin fyysistä laatua, ilman sen kummempaa symboliikkaa. Filosofiaa Vadén ei ole hylännyt.

Vadén on ollut viime aikoina ajankohtainen ja näkyvä ajattelija. Viime vuonna ilmestyi hänen tuorein monografiansa, Karhun nimi – kuusi luentoa luonnosta. Uusin kirja jatkaa Arktisen hekkuman (1997) ja Ajo ja jälki -teoksen (2000) aloittamaa paikallisen kielen ja ajattelun teeman käsittelyä. Viime vuonna Vadén oli mukana myös Taava Koskisen toimittamassa Kirjoituksia neroudesta – Myytit, kultit, persoonat -kokoelmassa Kalervo Palsaa käsittelevällä artikkelillaan. Ylen radiohaastatteluissa hän on vieraillut keskustelemassa niin Karhun nimen teemoista kuin tekijänoikeuskysymyksistäkin. Nyt maaliskuussa hän esitelmöi Wikipedian 100 000 artikkelin juhlaseminaarissa.

Viime vuoden lopulla Vadén otti hoidettavakseen Jarkko S. Tuusvuoren kanssa päätoimittajan pestin filosofisessa niin & näin -aikakauslehdessä. Lehden viimeisimmän, ja samalla tuoreen päätoimittajaparin ensimmäisen, numeron pääkirjoitus otti voimakkaasti kantaa päivänpolttavaan politiikkaan. Niin Finnreactor-vertaisverkkopalveluun liittyvien oikeudenkäyntien tuomiot, uusi tekijänoikeuslaki kuin kulttuuriministeri Saarelakin saavat osansa painokkaasta ja aiheellisesta kritiikistä.

– Tarkoituksena tietenkin on muokata lehdestä päätoimittajiensa näköinen, Vadén sanoo.

Vadénin mukaan kysymys on toisaalta siitä, minkälaiseen rooliin niin & näin tulevaisuudessa pyrkii sijoittumaan ja toisaalta siitä, mikä on filosofian ja filosofien rooli ylipäätään suhteessa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Vadénin mielestä yhteiskunnallisuus ja kantaaottavuus kuuluu olennaisesti filosofille, mutta tietää, ettei hänen mielipiteensä ole yleisesti jaettu. Niin & näin ei muutenkaan ole puhtaasti tieteellinen julkaisu, eikä sen rooli ole mitenkään itsestään selvä.

– Niin & näin on talkoo-organisaatio, joka tarjoaa filosofiaa kadunmiehelle, Vadén linjaa lehden statusta. – Tilaajakunnastamme vain melko pieni osa on ammattifilosofeja. Pääosa tilaajistamme on filosofiaa harrastavia maallikkoja, opettajia ja sen sellaisia tuolla maakunnissa. Tämän vuoksi esimerkiksi referee-artikkeleita ei tässä lehdessä ole syytä liialti julkaista.

Hypermedialaboratorio kuulostaa äkkiseltään hieman oudolta paikalta filosofille. Vadén myöntää, että hänen työhönsä kuuluu toki paljon muutakin kuin filosofiaa. Hän on kuitenkin tyytyväinen nykyiseen asemaansa. Esimerkiksi tekijänoikeuskysymyksistä ja vapaasta lähdekoodista hän puhuu yhtä lailla filosofina kuin hypermedian yliassistenttina.

– Olen saanut kaivettua tänne hyvän sopen itselleni, Vadén naurahtaa.

Vadénia käsittelevä Wikipedia-artikkeli yhdistää hänet mystiseltä kalskahtavaan liikkeeseen, Tampereen fenomenologiaan. Tällä vuosituhannella aloittaneet opiskelijat saavat usein kuulla mainintoja tuosta edellisen vuosikymmenen erityisestä kulta-ajasta. Vadén opiskeli Tampereella filosofiaa 90-luvun alkupuolella, muttei omien sanojensa mukaan kuulunut koskaan liikkeen sisäpiiriin. Mistään Tampereen fenomenologia -liikkeestä ei toki tuolloin ollut puhettakaan – nimi ajan hengelle annettiin vasta jälkikäteen.

– Kyse ei niinkään ollut yhtenäisestä tutkimuksesta, vaan pikemminkin Juha Varton ympärille kerääntyneestä opiskelijaryhmästä ja poikkeuksellisesta yhteishengestä. Varto oli karismaattinen ja innostava luennoitsija, Vadén kiteyttää.

Tuolloin filosofian opiskelijoiden ainejärjestö Aatos eli edellistä kultakauttaan. Yhdeksänkymmentäluvun alussa julkaistiin Pohdin-lehteä ja Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta (Fitty) -sarjaa. Nyttemmin elvytetty kansallinen opiskelijaseminaari FOKS syntyi ja lukupiiritoiminta oli aktiivista. Vadén ei itse kerro olleensa Aatoksen aktiiveja, vaan aika kului pikemminkin bändin kanssa soittaessa. Varton luoma innostunut ilmapiiri löi leimansa ajan opiskeluun, siinäkin määrin, että tästä päivästä taaksepäin katsoen tuolloin oli jotakin, mitä voidaan kutsua Tampereen fenomenologiaksi.

Tamperelaisen filosofian nykytilasta Vadén ei kysyttäessä ole selvillä kuin pinnallisesti. Viimeksi hän oli töissä matematiikan, tilastotieteen ja filosofian laitoksella parisen vuotta sitten, hoitamassa Matti Sintosen professuuria.

– Filosofiahan on valmistujien ja tutkimuksen suhteen Tampereella varsin tuloksellinen oppiala, mutta sitä riivaavat samat ongelmat kuin kaikkia muitakin pieniä laitoksia. Päällimmäisenä on tietysti aina resurssipula ja siitä johtuvat ongelmat. Uusia suuntia, yhteistyömahdollisuuksia ja ratkaisuja on hyvä tutkiskella. Esimerkiksi sitä, onko matematiikan ja tilastotieteen kainalossa oikea paikka oppiaineelle.

Vadénin omassa filosofisessa tutkimuksessa on erotettavissa kaksi eri suuntaista linjaa. Pro gradunsa ja väitöskirjansa hän kirjoitti alisymbolisesta konnektionismista, mutta tuoreemmassa kirjallisessa tuotannossa juuret ovat olleet syvällä mannermaisessa perinteessä ja pääpaino etenkin paikallisen ajattelun teemassa. Tuorein teos Karhun nimi on haastava erittely paikallisesta kielestä ja sen mahdollisuuksista. Vadén argumentoi, että paikallinen kieli ja sen mukana paikalliset kokemukset ja ajattelu ovat katoamassa. Selkeää matkasuunnitelmaa Karhun nimi ei uuteen luontoyhteyteen kuitenkaan tunnu tarjoavan. Mitä olisi siis tehtävä?

– Muutos olisi mahdollisesti jotakin uskonnollisen heräämisen kaltaista. Muuten on vaikea konkretisoida, minkälainen se käytännössä voisi olla. Paikallista ajattelua voisi lähestyä ajattelemalla, että Suomessa on vielä tälläkin hetkellä 300 000 metsästäjää. Se on enemmän kuin monessa muussa maassa, jos ei absoluuttisesti, niin ainakin suhteellisesti. Esimerkiksi tässä mielessä suomalainen kulttuuri poikkeaa muista.

Paikallisen ajattelun katoaminen on Vadénin mielestä todellinen uhka. Tässä ajassa on kuitenkin vaikeata sanoa, mitä tällä hetkellä on tapahtumassa. Valistuneita arvauksia ja ennusteita hän kuitenkin uskaltaa esittää.

– On tietenkin ihan mahdollista, että suomalainen paikalliskulttuuri ominaispiirteineen katoaa, tai sitten voi olla, että se on olemassa ja aikojen myötä muuttuu joksikin, joka sitten olisi edelleen erilaista, muttei välttämättä samalla lailla erilaista, Vadén uskaltaa arvailla. – Onhan se kovaa vauhtia häviämässä, hän jatkaa.

Uusi ajattelu ja kieli nousee siis kulttuurin paikallisista piirteistä, eroista ja kokemuksista. Voidaan varmaankin ajatella, että tavallaan kieli ja ajattelu ovat jatkuvan aaltoliikkeen ja muutoksen kynsissä. Vadén hyväksyy tämän, mutta samalla toteaa, ettei asia suinkaan ole näin yksinkertainen.

– Kulttuurissa on eri abstrakteja tasoja, jotka aivan aidosti häviävät. Nykyaikaa leimaa sitoutuminen yhteiseen suuntaan ja elämäntapojen yhtenäistyminen, globalisaatio. Tämä näkyy siinä, että jos ajatellaan tavallista hypermedian yliassistenttia, niin ei ole merkitystä asuuko hän Suomessa, Ruotsissa, Espanjassa vai Saksassa. Hän elää suurin piirtein samalla lailla, kulkee samalla lailla, syö samaa ruokaa, lukee samoja kirjoja. Globalisaatio onkin siinä mielessä jännä asia, että se jakaa ihmiset eri luokiksi uudella tavalla. Suomalaisella maanviljelijällä ja ranskalaisella maanviljelijällä on enemmän yhteistä kuin suomalaisella yliassistentilla ja maanviljelijällä.

Vadén iskee lukijansa mieleen kysymyksen siitä, mikä paikallisen ajattelun kantamien kokemusten todellinen arvo on, ja mistä tämä arvo kumpuaa. Vadén haastaa teknologisen ajattelumallin ja välineellisen ajattelun luoman uuden luontosuhteen.

– Voidaan antaa kaksi vastausta. Toisaalta voi sanoa, että paikallinen ajattelu on vain itsessään arvokasta. Toisaalta voidaan empiirisesti todeta, että länsimainen kulttuuri ei merkityksineen kykene pitämään tasapainoa luonnon kanssa satoja vuosia, mihin taas paikalliset kulttuurit voisivat pystyä. Tämän vuoksi ei ole mitään syytä lähteä apinoimaan läntistä kulttuuria vain sen vuoksi, että toivottaisiin sitä kautta ongelmien ratkeavan.

Mihinkään maagiseen ja muinaiseen kulta-aikaan Vadén ei tunnu haikailevan. Uusi paikallinen kieli syntyy suhteessa luontoon uudella tavalla, jos on syntyäkseen. Ajatukseen siitä, että paikallinen kokemus voisi eriytyä luonnosta ja muodostua paikallisena kaupunkikokemuksena Vadén suhtautuu skeptisesti.

– Luonto ei ole demokraattinen, eikä niin ollakseen kokemuskaan. Siirtymä on voimakkaammasta ja vaikuttavammasta vähemmän voimakkaaseen ja vaikuttavaan kokemukseen. Ihmisen muovaama hallittu teknoympäristö on väistämättä kokemuksena ihmiselle luontoa laimeampi.

Juttutuokion lopuksi on selvitettävä vielä yksi tärkeä asia. Tere on blogissaan kirjoittanut kaksi merkintää Van Halenin comebackista. Onko Eddie Van Halenin ja David Lee Rothin yhteenpaluusta innostuminen puhdas camp-juttu vai onko musiikkimiehenä tunnettu filosofi tosissaan?

– No, saattaahan se näyttää tänä päivänä pahalta, ja onhan tämä puolittain camp. Ihan tosiasiassa Van Halen oli aikoinaan kova juttu, ja etenkin David Lee Roth on oikeasti loistava tyyppi. Mielestäni Roth esittää tyhmempää kuin onkaan. Ainakin kirjansa perusteella mies on perehtynyt muun muassa zeniin varsin perusteellisesti ja on myös melko pitkällä niissä jutuissa. Pakko on mennä katsomaan, jos tämän paluukiertueen saavat kasaan ja vielä Suomeen asti.

Tere Vadén on tamperelainen filosofi,
hypermedialaboratorion yliassistentti,
filosofian dosentti, yhteiskuntakriitikko,
niin & näin -lehden päätoimittaja ja
kirjailija. Tere soittaa kitaraa ja bassoa.
Karhun nimi on arvioitu tässä lehdessä.

Tere Vadénin kotisivut ovat osoitteessa http://www.uta.fi/~fiteva/.