PAATOS

filosofinen kulttuurilehti

päivitetty 26.3.2007

Mikko Pelttari

Kirja-arvostelu:
Tere Vadén: Karhun nimi – kuusi luentoa luonnosta

Karhun nimessä tamperelaisfilosofi Tere Vadén jatkaa aiemmissa teoksissaan aloittamaansa paikallisen ajattelun jahtiaan. Vain hieman yli satasivuinen kirja onnistuu lyhykäisyydestään huolimatta herättämään ja hengästyttämään lukijansa. Vadénin kielenkäyttö on polveilevaa, terävää ja uusia merkityksiä luovaa. Vadénin apuna kielen paikallisuutta ovat Kalevan kankailta jäljittämässä pluralistisen filosofian suuret henget, kuten Martin Heidegger, Friedrich Nietzsche ja Paul Feyerabend.

Vadénin takaa-ajaman paikallisen ajattelun vastapuolena esiintyvät teknologinen kulttuuri ja länsimaisen faktakone-tieteen ajatteluperinne. Karhun nimen kielellinen muoto palvelee sisältöään, eikä latista johtoajatustaan teknologisen kommunikaatiokielen tasolle. Nykykieli ja -ajattelu ovat Vadénin mukaan globaalin tieteellisen mallin kyllästämiä, ja tämä johtaa moniin ikäviin tuloksiin kahdesta syystä. Toisaalta faktakone ei voi sanoa mitään ihmisen pyrkimyksistä, eikä siihen voi perustaa positiivisia arvoja. Toisaalta kokemuksellisuus pakenee väistämättä teknologiselta ajattelumallilta, ja jos kielessä ei voida ilmaista kokemusta, häviää sen paikallisuus väistämättä.

Vadén antaa esimerkkejä siitä, miten luontosuhde on menossa yhä teknologisempaan suuntaan: luonnonsuojelukin on vastatuhoamisena läntisen tieteen ihanteiden mukaista täydellisyyspolitiikkaa. Globaali länsimainen kulttuuri järjestää maailman uudella tavalla, paikallisuudella ei ole sille enää merkitystä, vaan kokemukset perustuvat toisenlaisiin eroihin.

Evolutiivinen ajattelu on latistanut ihmisen ja karhun sukulaisuuden olemassaolon ja eloonjäännin taisteluksi. Vadén kirjoittaa tämän sukulaisuuden tarkastelun käyvän mahdolliseksi vasta, kun ollaan unohdettu evoluutio ja luonnonvalinta ja siirrytty "elämän ja kuoleman tuolle puolen". Karhu, eli otso, eli mesikämmen, eli kontio viittaa nykyisin saman eläinlajin yksilöön – Ursus arctokseen, eläimeen, jonka päämääränä on säilyä hengissä. Vadén löytää karhun moninaisista nimistä jälkiä ihmisen ja karhun ammoisesta perimmäisestä yhteydestä. Hellittely- ja peitenimet ovat kantaneet omia merkityksiään ja toisaalta peittäneet alleen pohjanimen mahdin. Karhun pelko ja toisaalta karhun ja ihmisen yhteys ja kutsumisen mahti ovat nimeen kietoutuneita ikiaikaisia merkityksiä.

Kieli on Vadénin katsannossa aina välttämättä enemmän kuin pelkkää kommunikaatiota. Kieli on perustavalta tasoltaan moniarvoista ja -merkityksistä. Kieli ei ole vain ajattelun väline tai medium, vaan se kantaa itsessään kokemuksia, jotka ovat mahdollisia vain tuossa erityisessä, vaikkapa suomen, kielessä. Kielellä on oma ontologiansa ja se pitää omat erityiset merkityksensä, arvonsa ja kokemuksensa sisällään. Teknologinen kieli latistuu kokemuksellisesti kommunikaatioksi, koska sen suhde ympäristöön, luontoon ja paikkaan laimenee. Teknologinen täydellisyyspolitiikka ei Vadénin mukaan säilytä luontosuhdetta. Subjekti–objekti-erotteluun perustuva kommunikatiivinen ja teknologinen kieli samastaa karhun moninaiset kutsumat keskenään ja pakottaa ne viittaamaan Ursus arctokseen. Tämä näennäinen täydellisyys ja käytännöllisyys kielessä – parannettu kieli – on pyrkimystä luonnon hallintaan.

Vadénin jälkenä matkalla suomalaisen ajattelun ja kielen alkulähteille toimii Kalevala. Elias Lönnrotin kokoama eepos yhtäältä säilyttää mukanaan jäänteitä kadonneista merkityksistä. Toisaalta taas Lönnrotin tekemät valikoinnit ja eurooppalaisen ideaalin mukainen kirjoitustyö kadottavat niitä latauksia, mitä suullisessa runonlaulantaperinteessä on ollut. Vadén ajaa takaa uutta luontoa. Hänen mukaansa luontoja on aina yhtä monta kuin elintapojakin. Nietzscheläisesti ihminen luo omalla elämällään aina uuden muuttuvan maailman ja luonnon.

Mikä tekee Karhun nimestä ajankohtaisen kirjan? Erilaiset puolipoliittiset marginaaliryhmittymät pelkäävät sharia-lain pikkuhiljaa valtaavan Suomen maahanmuuttajien myötä. Vadén kääntää paikalliskulttuurinsa puolesta pelkäävien katseet toisiin ilmansuuntiin. Yhdenmukaistava teknologinen ajattelu on kenties jo tuhonnut sen, mikä suomen kielessä ja suomalaisessa ajattelussa on ollut paikallista. Vadén ei kuitenkaan julista peliä menetetyksi, saati peräänkuuluta paluuta in illo tempore olleeseen ja menneeseen kulta-aikaan, vaan julistaa jahdin uuden, tulevan, paikallisen luontosuhteen jäljissä alkaneeksi.

Uuden luontosuhteen synty, karhun ja ihmisen uusi tuleminen, vaatii paljon tapahtuvaksi. Ensinnäkin teknologian ylivallasta on päästävä eroon ja siinäkin on tehtävää kylliksi: evolutiivinen ajattelu on yksi nimi jahtilistalla. Se, että luonnon taustalle ajatellaan evolutiivinen lajinsäilytys, tai että karhun ja kontion taustalle ajatellaan yksi ja sama Ursus arctos, on vain yksi mahdollinen tapa kohdata luonto. Vieläpä lattea ja ekonomisoiva sellainen. Vadénin filosofiassa pluralismi syntyy siitä, että kohtaamme maailman, luonnon ja elämän joka hetki kielessämme uudestaan, asetumme suhteeseen karhun kanssa.

Vadénin ajo on sulavaa ja polveilevaa. Karhun nimi ei toki luonnostele selkeää ohjelmaa karhun ja luonnon uudelle tulemiselle, vaan pyrkii pikemminkin herättämään ajatuksia paikallisen ajattelun luonteesta ja mahdollisuudesta. Helppo kirja se ei missään nimessä ole, palkitseva kylläkin. Vadénin metsästysretkellä jahti tuntuisi olevan tärkeämpää kuin peijaiset.

Tere Vadén: Karhun nimi – kuusi luentoa luonnosta
Eurooppalaisen filosofian seura,
Tampere 2006