PAATOS

filosofinen kulttuurilehti

päivitetty 26.3.2007

Antti Virnes, teol. yo.

Psykomaantieteellisiä huomioita Tampereen yliopistosta

Käsittelen tässä artikkelissani Tampereen yliopiston keskustakampusta psykomaantieteellisesti tieteenalan paikallisia ja vakiintuneita standardeja noudattaen. Lyhyesti määriteltynä psykomaantiede, jonka kehittäjinä pidetään situationistien edeltäjiä Kansainvälisiä Lettristejä ja erityisesti Guy Debordia, on niiden välittömien impressioiden ja assosiaatioiden tutkimista, joita arkkitehtuuri ja muut urbaaniin maantieteeseen liittyvät piirteet herättävät. Psykomaantieteen alaa on erityisesti näiden assosiaatioiden vaikutus käyttäytymiseen.

Muutama sana käytetystä metodista

Pääasiassa tutkimus on toteutettu kuljeskelemalla kampusalueella syksyllä 2006 ja kirjaamalla vaikutelmia ylös. Metodi on kaikessa ankaruudessaan erittäin subjektiivinen, mutta olen tässä tutkimuksessani hieman löyhentänyt tiukan subjektiivisuuden vaatimusta ja käyttänyt hyväkseni myös laajaa haastatteluaineistoa [1]. Päähuomio on joka tapauksessa omassa pitkäaikaisessa altistumisessani Tampereen yliopiston arkkitehtonisille ratkaisuille. Teoreettinen perehtyneisyys perustuu jonkinmoiseen lukeneisuuteen sekä, perinteen velvoittamana, 16 cl punaviinilasiin [2]. En ole huomioinut mahdollisia marxilaisia tulkintoja, koska parrankasvuni tässä vaiheessa en koe olevani kompetentti sanomaan Marxista yhtään mitään.

Periprotestanttiseen tapaan olen organisoinut huomioni teeseiksi. Niitä ei ole vielä 95:ttä, joten jätän ne naulitsematta.

Kiitokset

Kiitän tutkimuksen mahdollistamisesta haastatteluaineistoani sekä erityisesti Tampereen psykomaantieteellistä seuraa.

Teesit

1. Pinni on suojamuuri.

Lähestyttäessä kampusaluetta lännestä päin ensin huomion kiinnittää pitkä, valkoinen Pinni. Se muistuttaa ennen kaikkea muuria. Muurit on yleensä tavattu rakentaa suojaamaan joltain. Miltä Pinni suojaa? Ulkomaailmalta? Sen takana yliopistolta päin katsottuna on rautatie ja moottoritie – lähin rautatie vie Jyväskylään, moottoritie taas Helsinkiin ja Turkuun. Kilpailevia yliopistokaupunkeja kaikki. Ilmeisesti halutaan siis korostaa, että täällä tehdään omaa juttua, muut ovat muualla.

2. Pinni on epätoivoinen illuusio valoisasta tulevaisuudesta.

Koko Pinnin julkisivu, miksei sisätilakin, on loistoa, säihkettä ja valoa. Tai ainakin yrittää olla sitä. Epätoivoisesti rakennus välittää kuvaa siitä loistavasta tulevaisuudesta, johon humanismin ja talousajattelun epäpyhä liitto pyrkii – kaikesta huolimatta. Teknologia, sivistys, tiede ja optimismi. Sailaan unelma?

Toisaalta humanismin ja teknologiaoptimistisen arkkitehtuurin liitos tuo mieleen transhumanismin. Yritetään vapautua ihmisyydestä. Ihmisyys itsessään nähdään heikkona, vajavaisena – jopa eläimellisenä. Evoluutioteoria muuntuu tieteestä uskonnoksi. Ihmiskunnan pelastus? Otan vapauden olla hieman skeptinen.

3. Pinni A on fallossymboli.

Tai oikeammin: kaksi fallossymbolia. Kaksi isoa kynttiläntapaista objektia porttiosan edessä. Ne ovat arkkitehtonisia detaljeja, jotka kielivät akateemisen onanoinnin mahdista. Kynttilöitä vahataan. Toisaalta näiden välistä johtaa tie filosofian yksikköön, ja kuten niin & näin -lehtikin [3] on vihjannut, filosofia on miehisen tieteen viimeinen linnake. Fallistinen symboliikka ei siis tässä mielessä liene yllättävää.

4. Pinni B:n sairaalamaisuus vs. pihalla oleva amfiteatteri.

Sairaalanvalkoisen ja kliinisen B-rakennuksen ja sen edessä olevan ruohon peittämän amfiteatterin vastakkainasettelu on kuin jatkumo antiikin kulttuuriperinnön ja hypermodernin teknokratian välillä. Historiatieteen laitokselle hyvin sopiva jännite. Huomataan, että myös nykyaika on läpeensä barbaarillinen aika. Jopa tiedeyhteisön, kuten muidenkin hyvinvointivaltion instituutioiden, sosioekonominen pohja on osaltaan kolmannen maailman riistossa.

5. Opintoputki herättää sekä huvittuneisuutta että ärtymystä.

Huvittuneisuus herää koko putkirakennelman absurdiudesta: käytävä ei-mistään ei-minnekään. Ärtymys puolestaan seuraa koetusta arkkitehtien ja yliopiston hallintoväen hybriksestä ja maailmasta-irtautuneisuudesta. Ärtymyksen seassa piilee myös noloutta, myötähäpeän tuntemuksia, jotka aiheuttaa TTY:n ja muiden "kunnon kampusten" kömpelö matkinta. Psyyken defenssimekanismit kuitenkin myöntävät, että on putkesta sentään komeat näköalat Nekalaan ja Hervantaan.

6. Päätalo on ruman värinen.

Päätalon julkisivun epämääräisessä värityksessä korostuu akateemisen väen positivistis-rationaalinen halveksunta esteettistä kohtaan: miksi olla hieno talo, kun voi olla ruma talo? Tieteen gloriaan verrattuna estetiikka on toisarvoista. Oletettavasti 70-luvulla virallisuus ja virastomaisuus (Pekka Masosen eräästä Aviisiin kirjoitetusta kolumnista napattu "kökkörealismin kieli" kuvannee tätä oikein hyvin [4]). Päätalosta huokuu pyrkimys pedanttisuuteen; uskottavan sisällön puute naamioidaan byrokraattisella retoriikalla.

7. Alikulkutunneli - keskeneräisyydessään kiireettömyyden tyyssija.

Helpottava kiireettömyyden tunne valtaa ihmisen hänen kävellessään uudessa Kalevantien alikulkutunnelissa. Sitä paitsi tunneli on symbolinen keskisormen näyttö yksityisautoilua ja saasteita palvovalle kaupunginvaltuustolle. Vihdoinkin.

Huomattavaa alikulkutunnellissa on myös, että henkinen etäisyys yliopistokampuksen ja pubin välillä lyheni monta kilometriä.

8. Historian kieltämisestä en sano mitään.

9. Atalpassa olennaisinta on kasvatuksen yhdistäminen urheiluun.

Kasvatustieteet ja liikuntatilat. Kasvatuksen ja ruumiinkulttuurin tiivis yhteys, vanhaan kreikkalaiseen tapaan, näkyy myös Tampereen yliopistossa. Kielen päällä on myös kaksi kreikankielistä, "ped"-alkuista sanaa. Toisaalta kreikkalaisethan ihannoivat myös kauniita, täydellisiä miesvartaloita. Atalpasta löytyy myös sauna.

10. Linnaa katsoessa herää pyhä–profaani-jaottelu.

Toisella puolella pyhä, toisella puolella profaani. Erottavana linjana toimii Kalevantie, joka muuten vie hautausmaalle. Pohjoiseen päin katsellessaan huomaa oudon valonhehkun Sumeliuksenkadun suunnalta. Tämä outo valoilmiö on vaikeasti paikannettavissa. Väri muistuttaa meripihkaa.

Kirjoittaja on Tampereen psykomaantieteellisen
seuran perustajajäsen. Perustamiskokouksessa
Pubilla oli toimituksen muistin mukaan ainakin
viisi ihmistä. Se on neljä enemmän kuin
Lontoon sisaryhdistyksessä.