PAATOS

filosofinen kulttuurilehti

Tässä artikkelissa esiintyy erityismerkkejä, joita kaikki selaimet eivät osaa tulkita:
 
□   laatikko
→   nuoli

päivitetty 14.8.2007

Risto Koskensilta

Luonnonlakien merkityksettömyydestä tahdon vapauden kannalta

Men at some time are masters of their fates;
The fault, dear Brutus, is not in our stars,
But in ourselves, that we are underlings.
– William Shakespeare, Julius Caesar

Kuvitelkaamme, että olen päättänyt ostaa mandariinin ja banaanin. Kaupassa huomaan kuitenkin, että rahani riittävät vain toiseen. Päädyn ottamaan mandariinin. Ostoksen jälkeen suuntaan kotiini nauttimaan valintani hedelmästä, mutta matkalla muistan yllättäen, että allergiani vuoksi mandariinien syöminen aiheuttaa minulle perin hitaan ja tuskallisen kuoleman sekä saa sormenpääni kihelmöimään ikävästi. En voi olla ajattelematta, että olisi ehkä sittenkin pitänyt ostaa banaani. Mutta olisinko lainkaan voinut valita toisin? Onko minulla ylipäätään todellinen vapaus valita, mitä teen, vai olenko vain luonnon käskyläinen?

Jos aikaisemmat maailman tapahtumat määräävät tulevat tapahtumat välttämättömästi, myös kehoni liikkeet ovat määräytyneet välttämättömästi. Tällöin on luontevaa ajatella, etten ole voinut valita niitä vapaasti. Toisaalta jos tapahtumat eivät ole välttämättömiä, jää minullekin valinnan varaa. Täten jos oletamme, että kehoni liikkeet ilmentävät valintojani, kysymys vapaudestani näyttäisi palautuvan luonnon välttämättömyyteen. On siis kysyttävä, mitä välttämättömyys voisi tarkoittaa elottoman luonnon yhteydessä. Jos nostan kiven maasta ja päästän siitä irti, se putoaa. Kiven putoaminen johtuu kahdesta asiasta: (1) Maan vetovoimasta ja vastakkaisten voimien puutteesta; sekä (2) luonnonlaista, jonka mukaan kappaleet liikkuvat niihin kohdistuvien voimien summavektorin suuntaan. Jos kiven putoaminen on välttämätöntä, täytyy välttämättömyyden piillä putoamisen aiheuttajissa.

Voidakseni siis tarkemmin selvittää, oliko valintani välttämätön ja jos oli, niin missä mielessä, minun on edelleen selvitettävä, mitä luonnonlait ovat ja miten ne ohjaavat maailmaa. Seuraan Norman Swartzin teosta The Concept of Physical Law. Kirjassa Swartz puolustaa luonnonlakien regularistista teoriaa nesessitarismia vastaan. Täten se toimii pienenä johdantona luonnonlakeja koskevaan nykykeskusteluun. Toisaalta hän pyrkii selventämään regularismin kannalta juuri tahdon vapauden ongelmaa. The Concept of Physical Law on siis oiva matkaopas hedelmäostokseni välttämättömyyden tarkasteluun. Lopuksi toivon voivani sanoa, että luonnon välttämättömyys ei ole tahdon vapauden kannalta merkityksellistä.

Nesessitarismi ja regularismi

Kuten sanottua Swartz esittelee kaksi nykyisen luonnonlakikeskustelun kannalta merkittävää teoriaa tai teoriatyyppiä^[1]: nesessitarismin ja regularismin. Teoriat ovat osittain yksimielisiä. Ollakseen luonnonlaki^[2] väitteen on oltava ainakin (1) muodoltaan universaali tai tilastollinen (2) kontingentisti (3) tosi (4) konditionaalinen yleistys, (5) jonka kaikki ei-loogiset ja ei-matemaattiset termit ovat pelkästään kuvailevia predikaatteja.^[3] Ensimmäinen ehto vaatii, että luonnonlait pätevät aina ja kaikkialla. Neljännen ehdon mukaan ne ovat muodoltaan jos-niin-tyyppisiä. Ja viides ehto takaa sen, että luonnonlait eivät koskaan koske yksittäisiä, (edes spatiotemporaalisten koordinaattien avulla) nimettyjä kappaleita tai tapahtumia, vaan yleisesti kaikkia maailman kappaleita tai tapahtumia, jotka ovat tietyissä suhteissa tai joilla on tietyt ominaisuudet. Muut ehdot lienevät melko selviä, eikä niitä ole tarkoituksellistakaan tässä enempää tarkastella.

Nesessitaristin ja regularistin näkemysten ero on heidän suhtautumisessaan luonnonlakien modaaliseen statukseen. Regularisti katsoo, että yllä olevat viisi ehtoa ovat riittävät. Hänen mukaansa kivillä vain on tapana putoilla esimerkkini kaltaisissa tilanteissa; luonnonlait ilmaisevat maailmassa vallitsevat säännönmukaisuudet. Nesessitaristi sen sijaan haluaa antaa luonnonlaeille myös jonkinlaista määräävää voimaa, jolla lait hallitsisivat maailman tapahtumia. Näin luonnonlait määräisivät tai jopa pakottaisivat esimerkkini kiven putoamisen. Swartz esittää teorioiden eron näin:

"Regularisti: Luonnonlait saavat totuutensa maailmassa aktuaalisesti, eli todella esiintyvistä, eri asiantilojen ja tapahtumien välillä vallitsevista yhteyksistä. Täten luonnonlait ilmaisevat vain sen, mitä todella tapahtuu.

Nesessitaristi: Luonnonlait (ja alkuehdot) määräävät, mitkä yhteydet voivat ja mitkä eivät voi esiintyä maailmassa. Luonnonlait siis ilmaisevat, mitä tietyissä tilanteissa täytyy tapahtua."^[4]

Koska regularistin mukaan luonnonlait ovat vain tosia yleistyksiä maailman aktuaalisista tapahtumista, ne saavat myös totuutensa tapahtumista ja ovat siten niistä riippuvaisia. Nesessitaristi sitoutuu niin sanottuun luonnonlakien autonomiateoriaan^[5], eli näkemykseen, jonka mukaan luonnonlait ovat itsenäisiä ja ensisijaisia maailman kontingentteihin asiantiloihin nähden. Muutoin nesessitaristin olisikin vaikeaa liittää niihin haluamaansa maailmaa ohjaavaa voimaa.

Determinismi

Vaikka regularistina Swartz ei salli luonnonlaeille välttämättömyyttä, hän kuitenkin haluaa pitää kiinni determinismistä. Swartz toteaakin: "Kun luonnonlaki peittää järjestetyn parin, tai vastaavasti kun pari sisältyy luonnonlakiin tai lankeaa universaalin luonnonlain alle, on tapana sanoa, että jälkimmäinen parikki on luonnonlain ja ensimmäisen parikin määräämä."^[6] Näin determinismi ei siis tarkoita, että kaikki maailman tapahtumat seuraisivat toisiaan vääjäämättömällä välttämättömyydellä, vaan vain sitä, että maailma noudattaa jonkinlaista luonnonlakien ilmaisemaa säännöllisyyttä. Determinismi voidaan esittää esimerkiksi seuraavasti:

Determinismin prinsiippi: Jokaisella aktuaaliselle tapahtumalle (tai asiantilalle) b on olemassa ajallisesti edeltävä aktuaalinen tapahtuma (tai asiantila) a ja luonnonlaki F, siten että järjestetty pari (a, b) lankeaa luonnonlain F alle.^[7]

Täten jokaisella tapahtumalla b on aiheuttaja, eli aktuaalisesti instantoituva alkuehto a ja luonnonlaki F, joista tapahtuma b seuraa. Kääntäen sama tarkoittaa, ettei mitään tapahdu ilman aiheuttajaa. Näin nähtynä determinismi ei siis ota kantaa välttämättömyyteen, ainakaan sanan siinä mielessä kuin nesessitaristi sen ymmärtää. Determinismin prinsiippi ei sano mitään siitä, miten tapahtuman aiheuttajat määräävät tai muuten tekevät tapahtuman tapahtuvaksi.

Determinismin prinsiippi koskee maailman tiloja ja tapahtumia, joten sen tarkoittamaa määräytyneisyyttä voidaan kutsua fysikaaliseksi erotuksena loogisesta determinismistä. Loogisella determinismillä Swartz viittaa vanhaan ongelmaan, jonka Aristoteles esittää meritaisteluesimerkillään: jos tänään on totta, että huomenna on meritaistelu, niin onko se meritaistelun syy?^[8] Toisin sanoen tekeekö se, että väite p on totta, väitteen p ilmaiseman asiantilan vallitsevaksi? Näin ei tietenkään ole, sillä luonnollisestikaan väitteillä itsellään ei ole minkäänlaista voimaa vaikuttaa maailman tapahtumiin. Asia on paremminkin päinvastoin: jotkut väitteet ovat totta, koska niitä vastaavat asiantilat vallitsevat. Tätä yhteyttä Swartz kutsuu semanttiseksi relaatioksi.^[9]

Erityisesti regularistille fysikaalisen ja loogisen determinismin käsitteellinen erottaminen on hyödyllistä, sillä hänen kannaltaan niillä ei ole mitään eroa. Swartz valaisee asiaa esimerkein:

Molemmat edellisistä ovat päteviä ja kovin saman oloisia päätelmiä. Itse asiassa Swartzin mukaan loogisen ja fysikaalisen determinismin ainut ero on siinä, että jälkimmäinen käyttää luonnonlakia, joka ei regularistiselta kannalta ole muuta kuin tosi universaali väite. Maailman fysikaalinen determinoituminen on siis täsmälleen yhtä hellävaraista kuin looginen determinoituminenkin, ja edelleen "looginen determinismi on huomattavasti hellävaraisempaa kuin pehmein tuulahdus tai kevein höyhen"^[11]. Siinä missä tosi väite ei määrää tai tee koskemaansa tosiasiaa todeksi, eivät luonnonlaitkaan pakota tai muuten ohjaa maailman tapahtumia tapahtuviksi. Toisaalta tätä vasten on ilmeistä, että jos emme hyväksy luonnonlakien itsenäisyyttä, siis autonomiateoriaa, on hyvin vaikeaa hyväksyä laille mitään modaalisia ominaisuuksia ja siten nesessitarismia.^[12]

Determinismin hyväksyväkin reguralisti voi siis sanoa alun esimerkkini kivestä, etteivät luonnonlait vaikuta sen putoamiseen. Edelleen koska luonnonlait eivät vaikuta maailman tapahtumiin, ne eivät myöskään voi tehdä niistä välttämättömiä.

Luonnonlakien nomologinen välttämättömyys

Toisin kuin reguralisti, nesessitaristi katsoo luonnonlakien olevan jollain tapaa välttämättömiä. Hänen mukaansa tämä välttämättömyys on nomologista, "luonnollista" välttämättömyyttä. Se sijoittuu silkan kontingentin ja loogisen välttämättömyyden välille.^[13] Luonnollisestikin nesessitaristi pyrkii selvittämään tarkemmin, mitä nomologinen välttämättömyys on. En kuitenkaan tässä käsittele asiaa kovin laajasti, vaan keksityn esitykseni kannalta oleelliseen eli siihen, tekisivätkö nomologisesti välttämättömät luonnonlait myös maailman tapahtumista välttämättömiä.

Swartz toteaa, ettei nomologinen välttämättömyys todellakaan voi olla loogista välttämättömyyttä.^[14] Ajatelkaamme alun kiviesimerkkiä. Aktuaalisessa maailmassa ilman tukea ilmaan joutunut kivi putoaa, mutta ei tietenkään ole loogisesti mahdotonta, että niin ei kävisi. Toisin sanoen kivien leijuminen ilmassa ei ole looginen ristiriita. Samoin on myös hedelmäostoksieni laita: vaikka olisi ollut välttämätöntä, että ostin mandariinin, se ei ole loogisesti välttämätöntä. Maailman tapahtumat eivät täten ole loogisesti välttämättömiä.

Seuraavaksi Swartz tarkastelee sellaista mahdollisuutta, että nesessitaristin luonnonlakeihin liittämä välttämättömyys jotenkin tekee mahdottomaksi maailmassa tapahtua muuta kuin, mitä aktuaalisesti tapahtuu. Tuntuisihan luonnolliselta, että välttämättömät luonnonlait ikään kuin siirtävät välttämättömyytensä aiheuttamiinsa tapahtumiin ja siten tekevät nekin välttämättömästi. Jos merkitsemme nomologista välttämättömyyttä symbolilla "□", voimme esittää yleisen nesessitaristis-deterministisen skeeman sille, että henkilö a tekee teon P kun alkuehto S vallitsee:

Näemme, että nomologisesti välttämättömästä luonnonlaista ja alkuehdosta S(a) seuraa loogisesti P(a). Niistä ei kuitenkaan seuraa mitään vahvempaa, esimerkiksi että a tekisi teon P välttämättä. Mikäli modaalioperaattori □ toimii lainkaan niin kuin tavallinen modaalinen välttämättömyysoperaattori, proposition □P(a) päätteleminen on virheellistä. Päättelyn johtopäätös ei nimittäin seuraa pelkästään nomologisesesti välttämättömästä luonnonlaista vaan myös kontingentista alkuehdosta S(a).^[15] Luonnonlait eivät siis tässäkään mielessä tee maailman tapahtumia välttämättömiksi.^[16]

Edellinen perustelu nostaa ilmeiseksi vielä yhden mahdollisuuden. Nesessitaristi voisi ehdottaa, että alkuehdot olisivat nekin nomologisesti välttämättömiä. Päätelmä saisi siten muodon

ja olisi kertakaikkisen pätevä. Tällaista ehdotusta olisi kuitenkin valitettavan vaikea hyväksyä. Se tarkoittasi joko sitä, että aina ja kaikki aktuaaliset asiantilat (tai ainakin ne, jotka ovat jonkin luonnonlain alkuehtoja) ovat nomologisesti välttämättömiä, tai sitä, että joskus niistä on tullut sellaisia. Jälkimmäisen vaihtoehdon ad hoc -löyhkä on niin pistävä, että sen lähestyminenkin tuntuu vastemieliseltä. Jättäkäämme tämä mahdollisuus siis sivuun siksi, kunnes sille ilmaantuu jokin perustelu. Ensimmäinen vaihtoehto taas sotii yhtä nesessitarismin perusajatusta vastaan: mahdollisia alkuehtoja on hyvin paljon. Nomologisesti välttämättömien luonnonlakien tulisi peittää hyvin monia alkuehtoja ja tapahtumia. Nesessitaristisen ajattelun mukaanhan luonnonlait määräävät paitsi sen, mitä täytyy tapahtua, myös sen, mitä voi tapahtua. Täten nomologisen välttämättömyyden täytyy jollain tavoin piillä maailman rakenteessa, ei maailmassa aktualisoituvissa tapahtumissa.^[17]

Nesessitarismin välttämättömyys

Vaikka liittäisimme luonnonlakeihin jonkinlaisen nomologisen, "luonnollisen" välttämättömyyden, jää epäselväksi, mitä tekemistä sillä olisi tapahtumien välttämättömyyden kanssa. Swartzin esityksen pohjalta näyttää enemmänkin siltä, että luonnonlakien varustaminen tällaisella ominaisuudella on vain toinen tapa ilmaista niiden erikoisasema: sanoessaan luonnonlakeja nomologisesti välttämättömiksi nesessitaristi vain kertoo kannattavansa autonomiateoriaa. Nesessitaristisen maailman välttämättömyys ei Swartzin mukaan kumpuakaan niinkään luonnonlakien välttämättömyydestä vaan juuri niiden autonomisuudesta.

Mandariiniostospäätökseni kautta nähtynä Swartzin ajattelu kulkee seuraavasti: Luonnollisestikaan en voi muuttaa menneisyyttä. En siis ole voinut vaikuttaa tapahtumiin, jotka aiheuttivat mandariinivalintani, koska ne vallitsevat ennen, kuin minä edes harkitsin asiaa. Toisaalta autonomiateorian mukaan luonnonlait ovat olemassa itsenäisesti, maailman tosiseikoista ja tapahtumista erillään. Niihinkään en siis mitenkään ole voinut vaikuttaa. Laeista ja alkuehdoista kuitenkin jäännöksettä seurasi, että valitsin mandariinin. Täten minulle ei jäänyt enää mitään valittavaa. En olisi voinut tehdä toisin, eikä minulla ole vapaata tahtoakaan.^[18]

Swartzin argumentin voi tiivistää seuraavanlaiseksi.

Swartzille regularistina tällaista välttämättömyyden ongelmaa ei kuitenkaan nouse. Swartz kyllä hyväksyy implisiittisesti ensimmäisen premissin ja eksplisiittisesti toisen. Sen sijaan autonomiateorian ja siten kolmannen premissin hän kieltää. Reguralismin mukaanhan luonnonlait ovat vain yleistyksiä maailmasta. Kuten Swartz huomautti, mikään tosikaan väite ei voi pakottaa tai muuten aiheuttaa maailman tapahtumia. Samassa mielessä kuin tosi väite huomisesta meritaistelusta ei vaikuta huomiseen meritaisteluun, samassa mielessä luonnonlait eivät vaikuta minun käyttäytymiseeni. Minä vain valitsen jonkin teon, ja jotkin tekoani koskevat universaalit väitteet ovat siksi totta.^[20]

Regularismin ylenpalttinen vapaus

Swartz tuntuu selviytyvän nesessitaristin vapauden ongelmasta vähän turhankin liukkaasti. Hänen vastauksensa nostattaakin joitakin kysymyksiä^[21], joista keskityn tässä kuitenkin vain ongelmallisimpaan. Jos luonnonlait eivät aiheuta tekoani, niin ovatko sen syynä sitten jotkut alkuehdot? Swartz esittää kysymyksen toisin (B ja C ovat rinnakkaisia valintoja):

"Mikä ikinä johti vaihtoehtoon B, se ei olisi voinut johtaa vaihtoehtoon C. Jos maailma palautettaisiin tilaan, joka vallitsi juuri ennen kuin vaihtoehdon B valittiin, se valittaisiin uudelleen (ja yhä uudelleen niin monta kertaa kuin maailma vain palautettaisiin tuohon tilaan). Tässä maailmassa tilaa, joka vallitsi juuri ennen vaihtoehdon B valitsemista, on voinut seurata vain B:n valitseminen, ei koskaan vaihtoehdon C valitseminen."^[22]

Tähän Swartz huomauttaa, että determinismistä ei regularistisen teorian kanssa seuraa, että kaikissa mahdollisissa maailmoissa tiettyä historiaa seuraisi (loogisella) välttämättömyydellä tietty tulevaisuus. Tämä johtuu tietenkin luonnonlakien autonomisuuden kieltämisestä: luonnonlait ovat vain universaaleja yleistyksiä maailmassa tapahtuvista asioista, joten ne eivät niin sanotusti kuulu maailman varsinaiseen kalustoon. Jos regularisti tietää vain, että hetkeen t mennessä kahdella deterministisellä mahdollisella maailmalla on ollut identtinen historia, hän ei voi erottaa niitä toisistaan. Kuitenkin hetken t jälkeen niissä voi aivan hyvin aktualisoitua eri tapahtumia. Tämä johtuu siitä, että maailmojen luonnonlait voivat olla toisistaan poikkeavat. Regularistin täytyisi tietää maailmojen kaikki tapahtumat niiden alusta loppuun, tietääkseen, mitkä luonnonlait niissä vallitsee. Täten deterministisessäkään regularististen luonnonlakien maailmassa ei tietty historia aiheuta tiettyä tulevaisuutta, eikä tiettyjä valintojanikaan.^[23]

On huomattava, ettei Swartzin perustelu ole missään määrin epistemologinen. Hän argumentoi kyllä melko pitkällisesti ja uskottavastikin maailman periaatteellista ennustettavuutta vastaan,^[24] mutta tämä tuskin liittyy vapaaseen tahtoon. Swartzin vastaus on nähdäkseni tulkittava niin, että hän yksinkertaisesti kieltää kausaaliyhteydet.^[25] Toisaalta hän korostaa, että vaikka maailman tapahtumat eivät johdu kausaalisesti toisistaan, ne eivät ole myöskään satunnaisia. Tätähän Swartzinkin hyväksymä determinismin prinsiippi juuri tarkoittaa. Maailmassa aktualisoituvat tapahtuma eivät ole aiheutuneet mistään, mutta ne noudattavat kuitenkin luonnonlakien ilmoittamaa säännönmukaisuutta. Swartzille tapahtumat eivät siis ole välttämättömiä, vaan juuri säännönmukaisia.

Regularismin vapauden ongelma

Swartzin regularismin mukaan olin täysin vapaa valitsemaan mandariinin, koska mitään kausaaliyhteyksiä valinnan ja siihen vaikuttavien syiden välillä ei ollut. Mikään ei pakottanut minua valintaani, eikä valintani liioin ollut minulle välttämätön. Minulla oli siis tahdon vapaus. Jos kuitenkin haluamme olla naturalisteja – ja mehän haluamme – , niin Swartzin vastaus herättää vain uutta hämmennystä: miten tahtonikaan enää voisi vaikuttaa tekoihini? Swartz jättääkin täysin avoimeksi, mikä lopulta sai minut valitsemaan niin kuin valitsin. Ongelma voidaan muotoilla päätelmäksi seuraavasti:

Nyt on kuitenkin selvennettävä, mitä "syyllä" tarkoitetaan. Jos regularisti sanoo tapahtuman b tapahtuvan ilman syytä, hän tarkoittaa, ettei tapahtumalle ole kausaalista syytä. Hän ei tarkoita, ettei olisi luonnonlakia F ja toista tapahtumaa a, siten että pari (a, b) lankeaa lain F alle. Parin (a, b) lankeemus ei tarkoita mitään muuta, kuin että maailmassa ei koskaan ole sellaista tilannetta, että a vallitsee ja b ei.

Toisaalta viimeistään nyt on ilmeistä, että jos teen teon vapaasta tahdostani, niin tahtoni ei ole luonnonlain alle lankeavan parin ensimmäinen termi. On nimittäin vaikea ymmärtää, miten tahto voisi olla maailman tapahtuma. Täten päätelmän kolmannessa premississä "syy" esiintyy jossain aivan toisessa merkityksessä kuin ensimmäisessä premississä, mikä puolestaan tarkoittaa, ettei päätelmä ole esittämässäni muodossa pätevä.

Swartzin ylenpalttisesta vapaudesta kumpuavan hämmennyksen voi esittää kuitenkin myös paremmin: miten vapaasta tahdostani suorittamani mandariinivalinta eroaa kiven putoamisesta? Regularistisen luonnonlakikäsityksen mukaan kiville tapahtuva toiminta on aivan yhtälailla vailla syytä kuin ihmisen teotkin. Kuten ihmiset, myös kivet noudattavat luonnon säännönmukaisuutta. Miten siis kiven ja ihmisen vapaudet eroavat? Johdonmukaisen swartzilaisen regularistin on nähdäkseni vastattava: "eivät millään tavalla".^[26] Mikään ei pakota kiviä putoamaan tai kieriskelemään mäkiä alas. Toisaalta mikään ei pakottanut minua ostamaan hedelmiä. Niin vain tapahtuu.

Lopuksi

Kysymys elottoman ja elollisen luonnon vapaudesta paljastaa Swartzin ajattelun ongelmakohdat. Hän selvittää kyllä ansiokkaasti, kuinka nesessitaristin maailmassa tapahtuu välttämättä ja reguralistin maailmassa ilman välttämättömyyttä. Tässä mielessä vapaudella ja välttämättömyydellä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä tahdon vapauden kanssa. Juuri siksi esittämäni regularistin vapauden ongelma on epäpätevä: tahto ei ole maailman tapahtuma tai asiantila. Vaikka siis vapaa tahto olisikin jossain mielessä tekoni syy, sillä ei olisi tekemistä luonnonlakien, regularististen tai nesessitarististen, kanssa.

Toisaalta tämä tarkoittaa, ettei edes välttämättömässä maailmassa tahdon vapaus ole illuusio. Vaikka mandariiniostokseni olisikin nesessitaristisessa mielessä välttämätön, olen silti voinut valita tekoni vapaasta tahdostani. Täten ei myöskään nesessitaristin välttämättömyyden ongelma ole pätevä. Siinä mielessä kuin en autonomisten luonnonlakien ohjaamassa maailmassa olisi voinut toimia toisin, välttämättömyydellä ei ole tekoa tahtoni vapauden kanssa. Luonnon välttämättömyys ei siis ole tahdon välttämättömyyttä.