PAATOS

filosofinen kulttuurilehti

ilmestynyt 4.1.2013

Aura Valkonen

Arvoitus nimeltä Platon

Holger Thesleff, Platonin arvoitus.
Suom. Pinja Riikonen. Gaudeamus 2011. 294 sivua.

Platon-tutkimuksen suomalainen kärkinimi Holger Thesleff (s. 1924) toimi Helsingin yliopiston kreikkalaisen filologian professorina vuosina 1968–1984. Hän väitteli kreikan tyylikysymyksistä ja tutustui aluksi pythagoralaiseen kirjallisuuteen ja lopulta Platoniin. Thesleffin Platonia ja antiikin aatemaailmaa koskevat elävät kuvaukset ovat tulleet monelle filosofian opiskelijalle tutuiksi teoksista Platon (1989) ja Antiikin filosofia ja aatemaailma (1994, yhdessä Juha Sihvolan kanssa). Englanniksi häneltä on muutama vuosi sitten julkaistu kokoomateos Platonic Patterns (2009) ja viime vuoden keväällä häneltä ilmestyi käsillä oleva teos Platonin arvoitus, jossa hän lupaa esittää vuosikymmenien aikana kypsyneen näkemyksensä ”aina ongelmallisesta Platonista ja filosofiastaan”. Kirja on, kuten aiempi Platon, tarkoitettu suomalaiselle lukijakunnalle, ”jolla ei ole alalta erikoistietoja”. Platon on Thesleffin mukaan vanhentunut joiltakin osiltaan ja Platonin arvoituksen on tarkoitus ilmeisestikin oikaista näitä kohtia. Platon on teoksena aate- ja henkilöhistoriallisempi, kun taas Platonin arvoituksessa keskitytään enemmän Platonin filosofian tiettyihin erityispiirteisiin sekä filosofoinnin tyyliin. Toki Platonista henkilönä ja tämän arvoituksellisuudesta keskustellaan myös tässä teoksessa paljon.

Platonin arvoitus on jaettu neljään osaan. Osista ensimmäinen käsittelee yleisesti Platonin elämää ja esittelee Thesleffin Platon-tulkinnan ”kahden tason mallista”. Siinä käydään läpi dialogien luonnetta ja rakennetta, sekä lopuksi Platonin metodologiaa. Toinen osa esittelee Platonin filosofiaa yleisesti ja kolmas puolestaan dialogeja yksi kerrallaan, Platonin ”pääteoksen” Valtion saadessa siinä oman lukunsa. Viimeinen osa käsittelee vielä Platonin filosofian vaikutusta Akatemian ajoista nykyaikaan.

Thesleff kertoo antiikista periytyneestä tarinasta, jonka mukaan Platon olisi nähnyt unessa itsensä joutsenena, jonka onnistui aina välttelemään tavoittelijansa. Joutsen, joka oli Apollonin lintu, yhdistettiin mystisyyteen ja sitä pidettiin arvoituksellisena eläimenä ylipäätään. Se sopiikin hyvin kuvaamme Platonista: Platonin elämästä ei ole olemassa yhtenäiskuvaa, vain palapelin palasia. Thesleffin tulkinta Platonista on ”tyylin tutkijan”, kuten hän itse itseään nimittää. Thesleffin mielestä vahva eläytyminen menneeseen ei ole mahdotonta, vaikka niin usein kuuleekin väitettävän. Hän kritisoi niitä filosofeja, jotka kuvittelevat, että Platonin ajattelun ”systeemin” voisi noin vain nostaa historiallisesta alustastaan. Hänen mukaansa dialogit pitäisi yrittää hahmottaa ja tulkita niiden alkuperäisessä kontekstissaan. Täytyykö filologin edes mainitakaan, että dialogit on luettava kreikaksi, muuten ei ole toivoakaan ymmärtää sitä, mitä Platon yrittää sanoa. Kreikankielisten sanojen moniselitteisyys ei käänny helposti ja vaikkapa dialogien henkilöhahmojen nimetkin jo viittaavat johonkin, joka saattaa avata tekstiä aivan uuteen suuntaan.

Platonin arvoituksessa ilmenevänä johtoajatuksena on Platonin opetuksen lokaalisuus. Platon ei ollut universaali opettaja, joka olisi suunnannut opetuksensa ”maailmalle”. Platon opetti pienelle ryhmälle ateenalaisia ja muualta tullutta eliittiä, joista oli tuleva yhteiskunnan suunnannäyttäjiä ja johtajia. Akatemian tärkein päämäärä oli näiden nuorukaisten filosofinen kasvatus. Platonin koulu ei ollut ateenalaisten keskuudessa erityisen suosittu ja oppilaita on arvioitu olleen vain muutamia kymmeniä. Platon ei ollut käytännön politiikasta kiinnostunut ja hänen lyhyeksi jäänyt toimintansa politiikan saralla on tulkittava hänen rakastettunsa Dionin vaikutuksesta johtuvaksi. Valtio koskee Thesleffin mukaan sitä miten yhteiskunnan johtajien filosofinen koulutus on järjestettävä. Se ei ole utopia tai yleispätevä yhteiskunnan instituutioita koskeva kirjoitus. Oikeudenmukaisuus tai oikeamielisyys (dikaiosynê, δικαιοσύνη) yksilön ominaisuutena ja valtion toimintaa ohjaavana ihanteena nousee keskeiseksi teemaksi. Valtio sisältääkin Thesleffin mukaan myös paljon enemmän leikkisyyttä ja huumoria kuin yleensä on tulkittu.

Platonin arvoitus on todellinen runsaudensarvi Platonin ajattelusta, se on enemmän kuin pelkkä johdatus. Arvoitus ei ole yhtä menevä ja helppolukuinen kuin Platon, mutta se syventää varmasti lukijan näkemystä Platonin ajattelusta. Pidin siitä, että Thesleff nostaa Platonin eettisenä ajattelijana esiin ja käyttää vähemmän tilaa vaikkapa ideaopin esittelyyn. Noviisille suosittelisin ensin tutustumista vaikkapa jo aiemmin mainittuun Platoniin tai muuhun yleisesitykseen ja siitä siirtymistä Platonin arvoitukseen.