PAATOS

filosofinen kulttuurilehti

päivitetty 11.11.2010

Elina Halttunen-Riikonen

Feministinen teksti
Elizabeth Grosz tekstin feministisestä statuksesta

Mikä tekee tekstistä feministisen? Onko kyse kirjoittajan pyrkimyksestä ottaa tekstillään kantaa sukupuolten väliseen tasa-arvoon, vai voiko teksti olla feministinen kannanotto ilman, että kirjoittaja on sitä halunnut?

Barthesilaisen "tekijän kuoleman" jälkeen vastuuta on siirretty lukijalle: lukija tekee tekstin ja lukee sen sellaiseksi kuin lukee. Tällainen lähestymistapa tekstin feministisyyteen osoittautuu kuitenkin ongelmalliseksi, sillä mikäli jokaiseen tekstiin on määrätön määrä erilaisia tulkintoja, tarkoittaa tämä myös sitä, että kaikki tekstit Seitsemästä veljeksestä partakoneen käyttöohjeisiin on mahdollista lukea feministisinä. Mikä tällöin erottaa Toisen sukupuolen kaltaisen "varsinaisen" feministisen tekstin kaikista "potentiaalisista" feministisistä teksteistä, jotka vielä odottavat tulkintaa feministisestä näkökulmasta? Onko kyse aste-eroista vaiko enemmistön lukutavasta? [1]

Feminismin ja kirjoittamisen suhteen kiinnostavuudesta ja tärkeydestä kertoo aiheesta käsittelevän kirjallisuuden määrä. [2] Tässä artikkelissa en kuitenkaan paneudu feministiseen kirjallisuustieteeseen, vaan tarkoitukseni on käsitellä feministisen tekstin mahdollisuutta laajemmasta näkökulmasta: kirjoittajan, lukijan ja tekstin ontologisten statusten kautta. Esittelen miten filosofi ja feministiteoreetikko Elizabeth Groszin ajattelu avaa mielenkiintoisen vaihtoehdon tarkastella näitä kysymyksiä. Groszin mukaan tekstiä on mahdollista lähestyä niin, että tekstin kirjoittajan, tekstin ja lukijan ymmärretään olevan vuorovaikutuksessa niin toistensa kuin myös muiden subjektien ja tekstien kanssa. [3] Tämä näkökulma ohjaa myös niitä tapoja, joilla Grosz analysoi tekstien feministisyyttä.

Grosz subjektiviteetin ruumiillisuudesta

Groszin filosofinen positio on paljon velkaa Gilles Deleuzen eroja ja moninaisuutta tarkastelevalle ajattelulle, minkä lisäksi Luce Irigarayn feministinen filosofia on ollut merkittävä vaikuttaja Groszin työlle. [4] Irigarayn tavoin myös Groszin katsotaan lukeutuvan "eroa korostaviin feministeihin", jotka pitävät lähtökohtanaan sukupuolieron palautumattomuutta tai peruuttamattomuutta. [5] Kaikenkaikkiaan Grosz pyrkii työssään tarkastelemaan subjektiviteettia ilman sellaisia dikotomioita kuten henki ja materia tai psyykkinen ja fyysinen/ruumiillinen; hän hahmottelee tapaa kuvata ja ymmärtää subjekti puhtaasti ruumiillisena ja materiaalisena, kuitenkin ilman, että tämä tarkoittaa mentaalisen redusoimista biologisiin prosesseihin. Tämänkaltainen pyrkimys edellyttää luonnollisesti materiaalisen sekä biologisen ymmärtämistä radikaalisti uudella tavalla, mihin Grosz onkin uudemmissa teoksissaan keskittynyt.[6] [7]

On hyvä huomata, ettei Grosz kuitenkaan pyri kohti holistista käsitystä subjektiviteetista; hän ei halua korvata vastakohtaisuuksia yhdellä, kummankin alueen kattavalla termillä eikä selittää toista aluetta toisen kautta, vaan kyse on (esimerkiksi psyykkisen ja ruumiillisen) kohdalla yrityksestä ymmärtää näiden välinen raja ja suhde toisiinsa uudella tavalla. Ruumiillisuus olisi näin subjektiviteetin (ja tähän liitetyn "sisäisyyden") kannalta välttämättömyys. [8] Ruumiillisuuden tärkeyden tuominen esiin liittyy Groszilla sukupuolen merkittävyyden tarkasteluun subjektiviteetin muodostumisessa; ruumiillinen subjekti on hänen mukaansa myös vääjäämättä sukupuolinen.

Groszin mukaan lähtökohtana uudenlaisen, ruumiillisen subjektiviteetin käsitteellistämisessä toimii hyvin Deleuzen ja Felix Guattarin teoksessa Mille Plateaux (A Thousand Plateaus) hahmottelema tapa kuvata subjekti intensiteettinä, virtoina ja materiaalisessa yhteydessä toisiin subjekteihin, materiaalisiin objekteihin ja sosiaalisiin käytänteisiin. Deleuzen ja Guattarin tapa olla asettamatta individuaalista ja sosiaalista todellisuutta hierarkkisiin suhteisiin, samoin kuin subjektiviteetin tarkasteleminen suorissa yhteyksissä sosiaaliseen ja kulttuuriseen, antavat Groszin mukaan hyvät lähtökohdat tarkastella subjektia ruumiillisena ilman, että subjekti ymmärretään varsinaisesti alisteiseksi esimerkiksi sosiaaliselle sfäärille. [9] On siis olemassa ruumiillisia subjekteja, jotka ovat kohtauspaikkoja erilaisille virtauksille (psyykkisille, sosiaalisille, materiaalisille); juuri tämä yhdistyminen on subjektiviteetin olemassaoloa, jota ei siis pyritä jakamaan toisistaan erillisiin dimensioihin. [10]

Tekstin feministisen statuksen muodostuminen?

Groszin painotus materiaalisuuden uudenlaisesta hahmotuksesta vaikuttaa hänen tapaansa tarkastella inhimillistä kulttuuria: Grosz ei pidä sosiaalista ja kulttuurista "luonnon ilmentymänä" vaan korostaa biologisen/biologian mahdollistavan ja toisaalta kiihdyttävän niitä muotoja, jotka yleisesti ymmärretään "kulttuurisiksi", eli aktiivisiksi ja toimiviksi erotuksena "luonnosta" joka on passiivisessa, raaka-ainemaisessa osassa. [11] Mikään ihmisten tuotos, esimerkiksi tieto tai taide, ei ole ole irrallista ruumiillisista toimijoista. Tämä näkökanta on luonnollisesti taustalla Groszin tarkastellessa kirjoittamista ja tekstuaalisuutta: tekstin tuottaja ei erkane transsendenttiin sfääriin, vaan kirjoittajan ruumiillinen ja siten sukupuolinen ja kaikilla muillakin tavoilla spesifi subjektiviteetti jättää Groszin mukaan jälkensä tekstiin. Grosz ei tarkoita tällä sitä, että tekstistä olisi jäljitettävissä sen kirjoittaja, vaan kyse on tekstin ja sen tekijän kiinteästä suhteesta, josta ei ole tarkasti pääteltävissä, missä toinen loppuu ja toinen alkaa. Toisaalta Grosz korostaa suhteen moniulotteisuutta niin tekstin tuottajan ja tekstin kuin lukijan ja tekstin suhteissa: ruumiilliset toimijat tuottavat tekstejä, mutta vastavuoroisesti tekstit vaikuttavat ruumiillisiin toimijoihin. [12]

Grosz tarkastelee tekstin feministisyyttä kuitenkin tekstin itsensä kautta, sillä vaikka kirjoittaja ja hänen tekstinsä suhde on tiivis, tämä ei tarkoita kirjoittajan pystyvän hallitsemaan tekstin ja ympäröivän maailman (tekstuaalisen ja ei-tekstuaalisen) suhdetta. Grosz paneutuu kysymykseen feministisistä teksteistä teokseensa Space, Time and Perversion (1995) sisältyvässä esseessään Sexual Signature: Feminism After the Death of the Author. Hän huomauttaa siinä, miten tekstin feministisyydelle on etsitty takuita niin kirjoittajan kuin lukijankin sukupuolesta sekä tekstin sisällöstä, muodosta ja tyylistä. Groszin mukaan yksiselitteinen vastaus pohdintaan tekstin feministisyydestä on mahdottomuus; seikan tarkastelu ulottuu nimittäin laajemmalle kuin kirjoittajaan, tekstiin ja lukijaan ollen vahvasti konteksti-sidonnainen. [13]

Grosz pitää onnistuneena sitä tapaa, jolla Deleuze on määritellyt tekstiä effektiivisyyden muodoksi; teksti on näin ymmärrettävissä yhteyksinä ja muutoksina joita se tuottaa ja saa aikaan. Tämänkaltainen käsitys tekstistä mahdollistaa sen ymmärtämisen yhteydessä, ei ainoastaan muuhun tekstuaalisuuteen ja muihin teksteihin, vaan myös muuhun todellisuuteen: teksti ei elä ja kellu omassa merkkien ja merkitysten avaruudessaan. [14] Täten on ymmärrettävää, miksi Grosz pitää tekstin feministisyyden kannalta merkittävänä sitä, miten teksti asettuu suhteessa vallitseviin arvoihin ja käsityksiin sukupuolista; ja ennen kaikkea miten se pyrkii ravistelemaan ja arvoimaan kriittisesti vallitsevaa sukupuolten välistä epätasa-arvoista suhdetta. Toisaalta Grosz korostaa myös tekstin suuntautumista tulevaisuuteen ja vielä tuntemattomalle ja tutkimattomalle alueelle tärkeänä feministisenä piirteenä. [15] Kyse on tekstin "kyvystä" muodostaa yhteyksiä ja avata jähmettyneitä ajattelumalleja. Grosz ei sulje pois tekijän pyrkimyksen osaa feministisen tekstin muodostumisessa; kuitenkaan kirjoittaja ei voi hallita tekstinsä (potentiaalisia) vaikutuksia ja sen paikantumista suhteessa muihin teksteihin, kuten kukaan ei pysty hallitsemaan tulevaisuuden tapahtumia.

Tekstin feministisyydessä on Groszin mukaan kyse paikallisesta ja ajallisesta statuksesta, joka muotoutuu tekstin suhteesta muihin teksteihin ja ympäristöönsä, ja sen mahdollisuuksista tehdä muutoksia ja vaikuttaa (subjekteihin/subjektien kautta); näin ollen mikään teksti ei voi olla absoluuttisesti ja ikuisesti feministinen. [16] Groszin pyrkimys päästä irti tekstin feministisyyden ymmärtämisestä tiettynä staattisena muotona (esimerkiksi tietynlaisena kirjoittamisen tyylinä) liittyy hänen korostamaansa avoimuuteen tulevaisuutta kohtaan mahdollisuutena muutoksille, mutta kaiken kaikkiaan tähän liittyy myös feministiseen ajatteluun kuuluva uudella tavalla näkeminen. Ensinnäkin feminististen ajattelijoiden ei ole mahdollista tukeutua historiaan etsiessään vaihtoehtoisia malleja sukupuolten välisten suhteiden ymmärtämiseen. Avoimuus tulevalle on välttämätöntä myös siksi, ettei ole mahdollista asettaa täysin pysyvää tavoitetta sille miten asioiden pitäisi olla. Näiden seikkojen kanssa on kirjoittajankin toimittava.