PAATOS

filosofinen kulttuurilehti

päivitetty 11.11.2010

Tintti Tupola

Filosofia elämäntapana

Pierre Hadot, Mitä on antiikin filosofia?. (Qu'est-ce que la philosophie antique?, 1995).
Suom. Tapani Kilpeläinen. niin & näin 2010. 338 s.

Pierre Hadot (1922–2010) on poikkeuksellinen filosofi, sillä häntä kiinnostaa ennen muuta filosofian suhde elämään. Modernin filosofian valtavirrasta Hadot eroaa myös siksi, että hänen ajattelunsa juuret ovat tukevasti antiikissa: uusplatonismiin erikoistunut ranskalainen toimi vuosia kreikkalaisen ja roomalaisen ajattelun historian professorina Collège de Francessa. Niinpä hän on varmasti oikea henkilö kirjoittamaan antiikin filosofiasta kirjan, jossa analysoidaan filosofian merkitystä elämäntapana.

Alkuun muutama huomio käännöksestä. Tapani Kilpeläisen suomennos on ilahduttavan selkeää luettavaa. Paikoitellen tosin löytyy outoja kreikkalaisten termien käännöksiä, jotka eivät vastaa suomen kieleen vakiintuneita muotoja. Esimerkiksi Plotinoksen käsite nous käännetään normaalisti Järjeksi, mutta kirja puhuu Älystä. Myös arete on suomennettu hieman erikoisesti oivallisuudeksi, vaikka vakiintuneempi käännös olisi hyve. Jäin miettimään, johtuvatko kummalliset käännösratkaisut siitä, että Hadot on itse ranskantanut termit oudosti, vai siitä, ettei Kilpeläinen osaa kreikkaa, kuten hän esipuheessaan mainitsee. Joka tapauksessa niin & näin teki varsinaisen kulttuuriteon, kun se julkaisi tuoreen klassikon vihdoin suomeksi.

Keskustelua ja koulukuntia

Teos lähtee liikkeelle pohdinnasta, mitä filosofia ylipäänsä on:

"Varsin harvoin mietitään, mitä filosofia itsessään on. Itse asiassa filosofiaa on erittäin vaikea määritellä. Filosofian opiskelijat tutustutetaan ennen kaikkea filosofioihin. – – Kokeissa on kirjoitettava tutkielma, joka osoittaa, että tuntee tämän tai tuon kirjailijan teorioiden käsittelemät ongelmat. Toisen tutkielman on tarkoitus todistaa kyvystä pohtia kysymystä, joka on luokiteltu "filosofiseksi", koska sitä ovat yleensä käsitelleet muinaiset tai nykyiset filosofit. Tässä ei sinänsä ole mitään pahaa. – – Mutta jos "filosofiat" ymmärretään filosofien teoreettiseksi puheeksi ja heidän järjestelmikseen, "filosofian" historia ei ole sama asia kuin filosofioiden historia. Tämän historian rinnalle jää itse asiassa sijaa filosofisen käyttäytymisen ja filosofisen elämän tutkimiselle." (15)

Kun yleinen kysymys filosofian luonteesta on näin asetettu, Hadot kysyy kohdistetummin, miten antiikin ja nykypäivän merkitykset sanalle "filosofia" eroavat toisistaan. Oikeastaan koko kirjan teesi perustuu tälle vertailulle: Hadot näkee, että Sokrates, Platon ja heidän kollegansa useita vuosisatoja myöhemmin ymmärsivät "filosofialla" jotain aivan muuta kuin me. Antiikissa filosofia tarkoitti pikemminkin keskusteluissa oppimista kuin suurten tietomäärien sisäistämistä.

Kirja jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa Hadot pyrkii selvittämään, mitä Platon ja häntä edeltäneet filosofit tarkoittivat "filosofialla". Erityisesti hän analysoi sanojen sofos (viisas) ja sofia (viisaus) merkityksiä. Mitä se oikein on, jota filosofin sanotaan rakastavan? Viisaudeksi nimittäin katsottiin myös erilaisia taitoja: seppä oli viisas omalla alallaan ja sotilas omallaan. Voisiko filosofia olla taito samassa mielessä?

Toisessa osassa Hadot keskittyy tarkastelemaan eri koulukuntien näkemyksiä filosofisesta elämästä. Tiiviissä tahdissa käsitellään klassisen ajan Akatemia ja peripateetikot, hellenistiset kyynikot, epikurolaiset, stoalaiset ja skeptikot sekä roomalaisen ajan vaikutus filosofiaan. Hadot'n kattava esitys tarjoaa perustiedot antiikin ajattelusta siitä vähemmän lukeneellekin. Osan lopussa käydään tarkemmin läpi filosofisia harjoituksia, joita nämä koulukunnat ovat harjoittaneet itsekurin nimissä, kasvaakseen paremmiksi ihmisiksi ja saavuttaakseen viisauden tai yhteyden jumalaan. Myös viisaan käsitteeseen ja sen merkitykseen eri koulukunnissa palataan tässä yhteydessä.

Viimeisessä osassa filosofia elämäntapana suhteutetaan kristinuskoon ja keskiaikaan sekä uuden ajan filosofiaan. Hadot väittää, että kristinusko saavutti suuren suosion antiikin lopulla, koska se tarjosi samantyyppisen elämäntavan ja harjoituksia kuin eri filosofiset koulukunnat olivat tehneet. Tästä syystä filosofia aleni aputieteeksi teologialle. Toisaalta käsitys filosofisesta elämäntavasta säilyi keskiajan yli, vaikkakin kristinuskolle alisteisena.

Hadot etsii elämäntapafilosofeja myös uudemmalta ajalta aina viime vuosisadalle asti. Hänen mukaansa filosofinen elämäntapa köyhtyi erityisesti keskiajan jälkeen, mutta muutamia valtavirrasta poikkeavia filosofeja voidaan silti nostaa esiin. He eivät ehkä päässeet filosofian harjoituksessa yhtä pitkälle kuin antiikin ajan kollegansa, koska heiltä puuttui filosofinen yhteisö, mutta joka tapauksessa he halusivat filosofialta muutakin kuin pelkkää tieteellistä näpertelyä.

Kuten edeltä jo käy ilmi, Hadot yhdistää filosofian – erityisesti antiikin filosofian – hyvin läheisesti elämäntapaan. Hän käy läpi yksittäisiä filosofeja sekä filosofisia koulukuntia ja esittelee, miten he ovat ymmärtäneet hyvän elämän. Erityisen keskeisenä Hadot näkee filosofisen keskustelun: filosofia ei ole teorioiden ulkoa opettelua, kuten tämän päivän yliopistoissa, vaan oikean elämän oppimista toisilta keskusteluissa. Myös filosofian harjoittaminen käytännössä on tärkeää. Oikea filosofi ei antiikissa ollut se, joka tiesi eniten, vaan se, joka käyttäytyi opetuksensa mukaisesti, siis eli filosofiaa.

Mitä on antiikin filosofia? maalaa filosofiasta kuvan lähes uskonnollisena harjoituksena. Erityisesti hellenistiseltä ajalta eteenpäin filosofiaan liittyi ajatus jonkinlaisen jumalan tavoittamisesta erilaisten mietiskelyharjoitusten välityksellä. Filosofia myös muodosti systeemin, eräänlaiset tikapuut, joita pitkin kapuamalla ihmisellä oli mahdollisuus jumalyhteyteen. Osalla koulukunnista harjoitukset liittyivät maallisempiin asioihin, esimerkiksi mielenkurin harjoittamiseen askeesin avulla. Toisissa taas ajatuksena oli hiljentyminen ja meditaatio, joilla pyrittiin korkeampaan tietoisuuteen. Koulukunnat elivät usein yhdessä, ja niiden päivärutiineihin kuuluivat erilaisten harjoitusten lisäksi ainakin keskustelutilaisuudet sekä yhteinen ruokailu. Toisaalta itseen keskittyvien filosofisten harjoitusten lisäksi tärkeäksi nähtiin opin antaminen koko yhteisölle. Filosofit ottivat usein osaa politiikkaan ja halusivat olla rakentamassa parempaa yhteiskuntaa. Filosofin tuli ottaa kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja herättää keskustelua. Pelkän omaan napaan tuijottamisen sijaan dialogia käytiin myös oman koulukunnan ulkopuolella.

Mihin filosofinen elämä katosi?

Teoksen lopussa pohditaan, minkä takia näkemyksemme filosofiasta ei enää ole antiikin näkemyksen kaltainen. Hadot vierittää syyn pitkälti kristinuskon harteille. Tämän hän perustelee sillä, että myöhäisantiikissa ja keskiajalla kristinusko esitti itsensä oikeana filosofisena elämäntapana, jolloin varsinaisesta filosofiasta tuli vain teologian aputiede. Saman roolin filosofia hyväksyi myöhemmin suhteessa erityistieteisiin. Filosofiasta tuli pelkkää teoriaa. Vaikka edelleen pidämme keskustelua tärkeänä osana filosofiaa, emme koe sitä samaan tapaan oppimistilanteena kuin ennen. Filosofia ei myöskään nykyään ole elämäntapa, jossa arkiset tilanteet nähtäisiin hyvän ja oikean elämän harjoituksena.

Mistä syystä sitten filosofian merkitys elämäntapana on kadonnut? Ilmiselvin syy lienee filosofisten yhteisöjen puute. Tarjolla ei enää ole tiiviitä ryhmiä, joissa harjoitettaisiin filosofista elämää samalla kun pyöritetään arkea. Toisaalta nykyajalle on ominaista tietynlainen eklektisyys: ihmiset poimivat tarpeelliseksi kokemansa elementit kustakin teoriasta ja yhdistelevät niitä mielensä mukaan. Tällöin mikään tietty koulukunta ei tule yhdistäväksi tekijäksi kuten antiikissa. Voi myös kysyä, onko samanlaiselle elämäntavalle enää tarvetta. Ehkä ihmiset kokevat, että pelkkä teoreettinen pohdiskelu riittää. Jokin filosofinen käsitys saattaa tuntua mielenkiintoiselta ja hyvältä selitykseltä tiettyyn ongelmaan, mutta sen kannattaja ei välttämättä silti näe, että asian olisi pakko olla todellisuudessa näin. Selityksen vahvuuksia ja puutteita voi tutkia sitoutumatta siihen täysin. Näin ei antiikissa ollut. Liekö tämä aikamme vahvuus vai puute?

Toisaalta filosofiaa harjoitetaan edelleen jossain määrin elämäntapana, toisin kuin useita muita tieteitä tai ammatteja. Filosofian opiskelijat ovat harvoin uraohjuksia, joille nopea valmistuminen tai hyväpalkkaiseen työhön pääseminen olisi tärkeää. Todennäköisesti he myös lukisivat filosofiaa ja pohtisivat filosofisia kysymyksiä, vaikkeivät koskaan olisi lähteneet opiskelemaan filosofiaa. Lukupiirit ja muut tilaisuudet osoittavat, että keskustelu on edelleen tärkeää filosofiassa.

Lopuksi

Mitä on antiikin filosofia? tuo akateemisen filosofian rinnalle toisen näkökulman antiikin filosofiaan. Teos ei pyri esittelemään filosofisia teorioita kovin kattavasti vaan keskittyy filosofian harjoittamisen käytäntöön ja elämänohjeisiin, joita muinoin tarjottiin filosofian opiskelijalle ja harjoittajalle. Tästä näkökulmasta kirjalla on uutta annettavaa myös antiikin filosofian tuntijalle. Toisaalta vasta-alkajakin voi tarttua siihen – tosin kirjan kahlattuaan hän saattaa tuntea tarvetta hakea tietoa myös koulukuntien teoreettisemmasta puolesta.

Kirja tarjoaa kuitenkin paljon alkuperäisteksteistä poimittuja lainauksia, jotka helpottavat myös teoreettisen puolen omaksumista. Lainauksista sopii kiittää myös siksi, että useat näistä teksteistä ovat vaikeasti saatavissa. Teoksen lopusta löytyy myös aikalinja antiikin ja varhaiskeskiajan tärkeimmistä henkilöistä ja tapahtumista, mikä auttaa aiheeseen vähemmän perehtynyttä lukijaa historiallisen kokonaisuuden hahmottamisessa.

Mitä on antiikin filosofia? haastaa lukijansa pohtimaan käsitystään filosofiasta. Se tarjoaa mahdollisuuden nähdä filosofia elämäntapana pelkän teoreettisen termien pyörittelyn sijasta (tai lisäksi). Kuinka moni nykypäivänä voi sanoa harjoittavansa filosofiaa?