PAATOS

filosofinen kulttuurilehti

päivitetty 11.11.2010

Lotta Peltonen

Filosofointia ja tutkailemista kouluihin!

Argumentaatio, kriittinen ajattelu ja eettinen arvostelukyky ovat esimerkkejä taidoista, joita voi kehittää filosofoimalla. Filosofointi ei ole vain akateemisesti koulutettujen aikuisten harrastus; ohjatusta ajattelemisesta ja pohdinnasta on huvia ja hyötyä ennen kaikkea lapsille ja nuorille. Filosofiaa lapsille (Philosophy for Children, P4C) -pedagogiikassa pyritään luomaan luokkahuoneisiin tutkivia yhteisöjä, joiden puitteissa lapset ja nuoret pääsevät kehittämään taitojaan järkevinä keskustelijoina, kuuntelijoina ja ajattelijoina. P4C ei tutustuta filosofian koulukuntiin tai historiaan vaan avustaa lapsia ja nuoria sekä filosofiaa harjoittavia aikuisia filosofoimaan eli tutkailemaan merkitykselliseksi koettuja filosofisia kysymyksiä. P4C-pedagogiikan tärkeimpänä uranuurtajana on toiminut yhdysvaltalainen Matthew Lipman (1922–) kollegoineen.

Institute for the Advancement of Philosophy for Children (IAPC) perustettiin vuonna 1974 Montclairin osavaltionyliopiston yhteyteen. Perustamisestaan lähtien instituutilla on ollut kolme missiota: (1) toteuttaa ja tukea kasvatusfilosofista tutkimusta, (2) tarjota lasten filosofialle systemaattisia opetussuunnitelma-aineistoja, joita voidaan käyttää aina esikoulusta lukioon asti, ja (3) edistää kasvatuksellista uudistusta. Opetussuunnitelma-aineistot sisältävät lapsille suunnattuja romaaneja ja opettajille tarkoitettuja oppaita. Niitä on käännetty 40 kielelle ja otettu käyttöön yli 60 maassa. Romaanit ovat selkokielisiä ja vapaamuotoisia kirjoitelmia, joita sovelletaan virikkeenä filosofointiin. Ohjaajanoppaat sisältävät käsiteselityksiä, ajatteluharjoituksia, keskustelupohjia ja muita aktiviteetteja, jotka viitoittavat filosofista keskustelua.

P4C:n resepti

Tuorein ja kattavin esitys IAPC:n pedagogiikasta on instituutin tutkijoiden laatima Filosofiaa lapsille & nuorille. Käytännön käsikirja (2010). Teoksen kantavana taustaoletuksena on ajatus, että filosofian edut saadaan parhaiten käyt(än)töön osallistumalla filosofiseen keskusteluun ja tutkailemiseen. Filosofiaa lapsille ja nuorille tarjoaa apuvälineitä filosofiseen tutkailuyhteisöön osallistumiseen ja pohtii ohjaajan roolia filosofiassa. Teos toimii perehdytyksenä lasten ajattelu- ja keskustelutaitojen tukemiseen sekä luokan- että aineenopetuksessa, eikä sen lukeminen edellytä aiempaa perehtymistä filosofiaan.[1]

Filosofiaa lapsille ja nuorille esittää kolme perustetta sille, miksi lapsia pitäisi kannustaa filosofoimaan. Ensinnäkin jo pienillä lapsilla on filosofista kokemusta: lapset esittävät filosofisia kysymyksiä kuten "Oliko tuo reilua?", "Mikä tekee jostakusta parhaan kaverin?" tai "Minne ukki meni, kun hän kuoli?". P4C-pedagogiikka tarjoaa tilaisuuden tutkia sellaisia käsitteitä, joita lapset tarvitsevat jäsentääkseen kokemustaan mutta jotka eivät välttämättä sisälly koulun viralliseen tai totunnaiseen opetussuunnitelmaan. Toiseksi lapset osaavat ajatella kriittisesti ja luovasti. Yksi kasvatuksen päätavoitteista tulisikin olla se, että lapsia ja nuoria autettaisiin varttumaan järkeviksi aikuisiksi hyödyntämällä luovia ja kriittisiä taitoja. Kolmanneksi P4C tarjoaa arvokasvatukseen ihanteellisen ohjelman, jonka päämääränä ei ole yksituumaisuus: se opettaa ajattelun taitoja ja ymmärtämistä sen sijaan, että yksinkertaisesti tarjoaisi "oikeita" vastauksia. Lapsia rohkaistaan moniulotteiseen ajatteluun, sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja eettisen arvostelukyvyn kehittämiseen. P4C-pedagogiikka korostaa myös loogisten rakenteiden tunnistamisen ja hallitsemisen tärkeyttä kasvatuksessa. Esimerkiksi päättelymallit ovat oikein opetettuina yksinkertaisia ja helposti sovellettavissa arkipäiväiseen ajatteluun. Niiden ymmärtäminen auttaa sekä ohjaajia että oppilaita osallistumaan julkiseen keskusteluun ja tulemaan tietoisemmiksi omista intuitiivisista ideoistaan.

P4C-pedagogiikan toimintaperiaate koostuu kuudesta vaiheesta: virikkeestä, asialistasta, dialogista, arvioinnista, filosofisesta harjoittelusta ja täytäntöönpanosta. Tämä filosofisen tutkailemisen kehikko on tiekartta ohjaajalle, jonka rooli keskustelussa on kahtalainen: toisaalta hän näyttää mallia ja houkuttelee esiin hyviä dialogisiirtoja, toisaalta auttaa keskustelijoita pysymään mukana, kun keskustelu etenee kehikon vaiheesta toiseen. Teoksessa on listattu ohjaajan suorittamia mahdollisia siirtoja ja kysymyksiä, mutta luokkahuonetilanteen ainutkertaisuuden ja tilannesidonnaisuuden vuoksi ohjaamiseen ei ole valmista käsikirjoitusta. Ihanteena on kollektiivisen ohjaamisen tila, jossa oppilaat keskenään huolehtivat keskustelun etenemisestä koko kuusivaiheisen kehikon läpi.

Filosofointia voidaan arvioida kahdella tavalla: lasten ja nuorten tutkailuyhteisöjen itsearviointina tai opettajien ja ryhmän ulkopuolisten esittäminä arvioina. IAPC on laatinut useita välineitä, joiden avulla toimintaa voidaan arvioida molemmista lähtökohdista käsin. Itsearviointia korostetaan osana filosofisen tuumailun itseäänkorjaavuuden ihannetta. Tavoitteena on, että osallistujat harjoittavat myös metatason taitojaan: tutkivat tutkailemistaan eli arvioivat omia ajattelu- ja tuumailutaitojaan. Tämä tavoite koskee luonnollisesti myös ohjaajaa.

Filosofisen tutkailun perimmäisenä päämääränä on oppilaiden toimintatavan uudistuminen. Pyrkimyksenä on päätyä yhteen tai useampaan filosofiseen arvostelmaan siitä, mikä on järkevin uskomus, arvio tai teko kulloisessakin tilanteessa. Järkevälle on kolme toisistaan riippuvaista kriteeriä: lopputuloksena syntyvän arvostelman on oltava hyvin perusteltu ja asioista perillä oleva mutta myös henkilökohtaisesti merkityksellinen. P4C:n yksi tärkeimmistä painotuksista onkin merkityksellisyyden korostaminen: arvostelman on oltava omakohtainen ja varteenotettava tekijän kokemukselle. P4C:ssä filosofia nähdään ennen kaikkea inhimillisen elämän ulottuvuutena: filosofisten kategorioiden uskotaan kuvaavan ihmisten tavanomaisia elämyksiä, ei siitä erotettuja älyllisiä tai sisäpiirimäisiä kokemuksia.

Filosofointia Suomessa?

Lasten ja nuorten filosofoinnin pedagogiikka on saavuttanut suurta suosiota maailmalla. UNESCO julkaisi vuoden 2007 lopussa laajan raportin Philosophy – A School of Freedom, joka kuvaa filosofian opetuksen tilaa maailmanlaajuisesti eri kouluasteilla. P4C-pedagogiikka on noteerattu myös Suomessa: Oulun normaalikoulun yhteydessä toimii P4C-keskus, jossa on tutkittu mm. Lipmanin Filosofiaa lapsille -ohjelman teoreettisia perusteita.

Keväällä 2010 laaja asiantuntijajoukko allekirjoitti Opetushallitukselle osoitetun aloitteen, joka puoltaa filosofian sisällyttämistä perusopetuksen oppiaineiden ja opetusmuotojen joukkoon. Vetoomuksessa todetaan, että lapsille ja nuorille suunnattu filosofian oppiaine ja kriittiseen ajatteluun kannustavat opetusmuodot edistävät ajattelu- ja keskustelutaitoja, demokraattisia kansalaistaitoja sekä luovaa ajattelua. Ne myös korostavat oppilaslähtöisyyttä. Vetoomuksessa painotetaan, että filosofia eheyttää sirpaleista, oppiainejakoista opetusta ja tuo oppilaat yhteen keskustelemaan maailmankuva-, arvo- ja kulttuurikysymyksistä.

Opetushallituksen tuntijakotyöryhmä ei päätynyt esittämään filosofiaa perusopetuksen oppiaineeksi. Aloitteella ja sen vaikutusvaltaisella allekirjoittajakaartilla lienee kuitenkin ollut vaikutusta tuntijakoesityksiin, sillä työryhmä päätyi esittämään etiikka-nimistä oppiainetta osaksi kokonaisuutta Yksilö, yritys ja yhteiskunta, johon etiikan lisäksi kuuluisivat uskonto, elämänkatsomustieto, historia, yhteiskuntaoppi ja oppilaanohjaus. Työryhmässä uskottiin, että etiikka kokoaa yhteisistä aineista oppiainekokonaisuuden ja vahvistaa suomalaisen yhteiskunnan perusarvojen sekä eri katsomusryhmille yhteisten arvostusten pohdintaa. Koska etiikka ei kuulu perusopetuksen nykyiseen tuntijakoon, sen saattaminen koulujen oppiaineeksi edellyttäisi perusopetuslain muutosta. Valtioneuvosto tekee päätöksen uudesta perusopetuksen tuntijaosta vuoden 2011 alussa. Nähtäväksi jää, onko pohdiskelevampi ja tutkailevampi oppiminen tulevina vuosina osa myös suomalaisten koulujen arkea.[2]